Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi ei olisi ennustanut Doordash-kauppaa vielä muutama kuukausi sitten: ”Henkilökohtaisella tasollakin aika vaikea päätös”

Woltin ja Doordashin yrityskauppa tuli pienoisena yllätyksenä jopa Woltille itselleen.

Woltin ensisijaisena tulevaisuuden suunnitelmana ei ollut omistajan vaihto vaan listautuminen pörssiin. Jos Woltin toimitusjohtaja Miki Kuuselta olisi kysytty muutama kuukausi sitten, voisiko Woltin tulevaisuudessa häämöttää yrityskauppa, hän olisi pitänyt sitä epätodennäköisenä.

– Tämä oli henkilökohtaisella tasollakin aika vaikea päätös, Kuusi kommentoi.

Kauppahinnaksi on tulossa noin seitsemän miljardia euroa. Sen myötä kauppa on yksi Suomen yrityshistorian suurimmista.

”Onhan se innostava mahdollisuus”

Kuusen mukaan Woltilla on ollut pitkään läheiset välit Doordashiin. Hän on esimerkiksi tuntenut Doordashin toimitusjohtajan Tony Xun jo monta vuotta.

– Emme olleet tajunneet, kuinka samanlaisia firmoja me olemme ja kuinka samanlainen tyyli ajatella meillä on, Kuusi perustelee.

Myös Doordashin asema isona kansainvälisenä toimijana houkutteli. Doordash on Yhdysvaltain suurin ruoan kuljetuspalvelu, joka on arviolta yli 50 miljardin arvoinen.

– Onhan se innostava mahdollisuus, Kuusi sanoo.

– Me olemme aina olleet pienestä kotimarkkinasta ponnistava firma, joka on kilpaillut itseään kymmenen tai sata kertaa paremmin rahoitettuja yrityksiä vastaan.

”Tästä tehdään miljardin keissi”

Woltin perustajaosakas Juhani Mykkänen kertasi Ylelle yrityksen seitsemänvuotista historiaa.

– Kaikki alkoi siitä, että kuusi ihmistä istui yhdessä huoneessa puoli vuotta ilman palkkaa.

Mykkäsen mukaan kunnianhimo oli suuri alusta alkaen.

– Miki sanoi ensimmäisissä keskusteluissa, että tästä tehdään miljardin keissi. Silloin se tuntui tietysti absurdilta, Mykkänen sanoo.

Kaupan jälkeen Wolt jatkaa toimintaansa nykyisellä nimellään ja tuotteellaan. Woltin asiakkaiden, kauppiaiden ja lähettien näkökulmasta palvelu jatkaa entiseen tapaan.

Lue lisää:

Miki Kuusi ja muut omistajat myyvät kotiinkuljetuksistaan tunnetun Woltin ulkomaille Suomen kaikkien aikojen yritysmyynnillä

Wolt-kauppa tuo verojen jättipotin, yli 600 miljoonaa euroa – Saarikko toimitusjohtajan sähköpostista: ”Se teki minuun suuren vaikutuksen”

Source Link yle.fi