Banner Before Header

Yhdysvallat antaa rahaa Ukrainan rajavalvontaan – tukea myös tiedustelulennoilla

Yhdysvallat on kertonut rahoittavansa Ukrainassa rajavalvontaan liittyviä hankkeita, joilla edistetään Ukrainan rajavalvontaa Venäjän ja Valko-Venäjän vastaisilla rajoilla, kertoo uutistoimisto Reuters.

Ukrainan rajavartiolaitos sanoi lausunnossaan, että 20 miljoonan dollarin hankkeet käsittävät videotallennusjärjestelmiä, droneja sekä rajavartioiden henkilökohtaisia suojavarusteita, joilla parannetaan rajakontrollia jännitteiden aikana.

Ukraina syyttää Venäjää kymmenien tuhansien sotilaiden sijoittamisesta lähelle Ukrainan rajaa. Venäjä kiistää suunnittelevansa hyökkäystä, ja syyttää Ukrainaa ja Yhdysvaltoja jännitteiden luomisesta alueelle.

Yhdysvallat tukee Ukrainaa myös omalla kalustollaan. Stripes.comin mukaan Yhdysvaltain ilmavoimat partioi kahden tiedustelukoneen voimin Itä-Ukrainan alueella aiemmin tällä viikolla. Lehden tietojen mukaan toinen koneista oli E-8C -valvontalentokone ja toinen RC-135V -signaalitiedustelukone.

Yhdysvaltain ilmavoimien Euroopan johto ei kertonut tarkempia tietoja tehtävästä tai siitä, miksi se koettiin tarpeelliseksi. Johdosta kerrottiin kuitenkin, että ilmavoimat suorittaa rutiininomaisesti tällaisia lentoja eurooppalaisten liittolaistensa ja kumppaneidensa kanssa, ja käyttää alustojaan ”edistääkseen rauhaa alueella”.

Reutersin mukaan sotilasliitto Natoon pyrkivä Ukraina on vastaanottanut vuodesta 2018 lähtien myös amerikkalaisia ammuksia ja Javelin-ohjuksia, mikä on saanut Venäjältä kritiikkiä.

Source Link is.fi