Yhdysvalloissa kirjattiin ennätysmäiset yli miljoona koronatartuntaa päivässä – pandemia uhkaa taas kouluvuotta

Yhdysvalloissa todettiin maanantaina yli miljoona uutta koronatartuntaa vuorokauden aikana, ilmenee Johns Hopkinsin yliopiston keräämistä tiedoista.

Tämä on suurin yhtenä päivänä todettu uusien tartuntojen luku maailmassa koronapandemian aikana. Kirjauksiin on voinut vaikuttaa joulun ja uudevuoden vapaiden aiheuttama viivästys.

Aiempina päivinä tartunnat ovat olleet 400 0000 tapauksen luokkaa päivässä. Edellinen ennätys oli 590 000 tartuntaa neljä päivää sitten. Ryöpsähdyksen taustalla on koronaviruksen entistäkin tarttuvampi omikronmuunnos.

Yhdysvaltain ulkopuolella suurin päivittäinen tartuntamäärä kirjattiin Intiassa deltamuunnoksen aiheuttaman kriisin aikaan viime toukokuussa, yli 414 000 todettua tartuntaa päivässä.

Tartunnat sotkevat yhteiskunnan toimintaa

Tartuntojen salamannopea kasvu ei ole vielä näkynyt vastaavalla tavalla koronataudin vakavissa muodoissa ja sairaalahoidon tarpeessa.

Yhdysvalloissa yli 103 000 ihmistä on sairaalahoidossa COVID-19-taudin takia, uutiskanava CNN kertoo. Viimeksi sairaalassa oli koronan takia yli 100 000 ihmistä syyskuun alussa. Määrä laski marraskuussa 45 000 potilaaseen, mutta on sittemmin noussut vakaasti.

Tartunnan takia kotiinsa eristäytyneet ihmiset ovat poissa töistä, mikä aiheuttaa lentojen perumisia sekä koulujen ja toimistojen sulkemisia.

Monet suuret yhtiöt kuten pankkialan Goldman Sachs ja JPMorgan Chase lykkäävät suunniteltua paluuta konttoreille, ja ne ovat kehottaneet työntekijöitään jatkamaan etätöitä, Time-aikakauslehti kertoo.

Omikron uhkaa koulujen paluuta normaaliin

Omikronmuunnoksen raju leviäminen uhkaa jälleen sekoittaa koulujen rutiinit.

Presidentti Joe Biden ja monet kuvernöörit ja pormestarit ovat vaatineet, että kouluopetuksen pitäisi jatkua normaalisti.

Joukko koulupiirejä muun muassa Newarkissa, Atlantassa, Milwaukeessa ja Clevelandissa on kuitenkin siirtänyt yli 450 000 lasta väliaikaisesti etäopetukseen, The New York Times kertoo.

Chicagossa opettajien ammattiliitto harkitsee etäopetukseen siirtymistä pormestari Lori Lightfootia ja kouluviranomaisia uhmaten.

Toisaalta ongelmaksi alkaa tartuntojen levitessä koitua pula henkilökunnasta.

Suuri enemmistö Yhdysvaltain koulupiireistä toimii vielä normaalisti. Kouluja on suljettu Yhdysvaltain koillisosissa ja keskilännen pohjoisosissa eli alueilla, joissa demokraattipoliitikot ja opettajien liitot suhtautuvat varovasti koulujen pitämiseen auki pandemian aikana.

Monissa suljetuista koulupiireistä on paljon mustia, latinalaisia ja köyhistä perheistä tulevia koululaisia. Asiantuntijat ovat olleet huolissaan, että koulutuksen eriarvoisuus kasvaa entisestään koronatoimien takia.

Tutkimusten mukaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat koululaiset ovat kärsineet eniten koulujen sulkemisista ja etäopetukseen siirtymisestä.

Aiheesta aiemmin:

Yhdysvalloissa tartuntalukujen odotetaan ylittävän pian jopa miljoonan päivässä – arkeen paluun alkaessa katse kääntyy sairaaloihin ja kouluihin

Aiheesta muualla:

Time: The U.S. Sets a New Global Daily Record of Over One Million Coronavirus Cases 4.1.2022

The New York Times: ‘It’s Chaos’ as Schools Confront Omicron 3.1.2022

Source Link yle.fi