Yhdysvalloissa kolme valkoista miestä sai elinkautisen vankeustuomion mustan lenkkeilijän murhasta

Yhdysvalloissa kolmelle valkoiselle miehelle luettiin perjantaina elinkautinen vankeustuomio mustan lenkkeilijän murhasta. Lenkillä ollut 25-vuotias Ahmaud Arbery ammuttiin Brunswickin kaupungissa Georgian osavaltiossa helmikuussa 2020.

Tuomituista 66-vuotiaalla isällä, Gregory McMichaelilla ja hänen 35-vuotiaalla pojallaan, Travis McMichaelilla, ei ole mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vapauteen. Sen sijaan niin ikään elinkautisen vankeustuomion saaneella William Bryanilla, 53, on mahdollisuus päästä ehdonalaiseen vapauteen, koska hän oli muun muassa tehnyt yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Williamsilla on mahdollisuus hakea ehdonalaiseen vietettyään ensin vähintään 30 vuotta vankilassa.

Tuomioistuin totesi marraskuussa miesten syyllistyneen Arberyn murhaan. Valkoinen mieskolmikko ajoi takaa Arberya, ja lopulta nuorin mies ampui Arberyn tappelun aikana.

Syytetyt väittivät toimineensa itsepuolustukseksi yrittäessään kansalaispidätystä. He epäilivät Arberya murtovarkaaksi. Syyttäjien mukaan teon vaikuttimena oli ihonväri.

Kolmikon katsottiin syyllistyneen muun muassa murhaan, törkeään pahoinpitelyyn ja laittomaan vangitsemiseen.

Oikeudenkäynti herätti alussa kohua, koska yli kaksi viikkoa kestäneen valamiesten valintaprosessin jälkeen 12 jäsentä käsittävään valamiehistöön päätyi vain yksi musta henkilö.

Source Link yle.fi