Banner Before Header

Yhdysvaltain 101. maahanlasku­divisioona harjoittelee Suomessa – tällainen on toisessa maailman­sodassa mainetta niittänyt yksikkö

Kuuluisa Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioona harjoittelee Suomen maavoimien jääkäriprikaatin kanssa Pohjois-Suomessa, kertoi Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystö torstaina Twitterissä.

101. maahanlasku­divisioona saapui osissa Eurooppaan kesäkuun lopusta alkaen. Yhdysvaltain asevoimien mukaan yksikön on tarkoitus osallistua monikansallisiin harjoituksiin Nato-kumppaneiden tukemiseksi ja Venäjän hyökkäyksen hillitsemiseksi.

Ympäri Eurooppaa on sijoitettu kaikkiaan 4 700 maahanlasku­divisioonan sotilasta.

– Normandian maihinnousun alkupäivästä vuodesta 1944 lähtien yksikkömme on toistuvasti vastannut kansakuntien kutsuun jokaisen suuren konfliktin aikana. Jälleen kerran ”Screaming Eagles” -ryhmä suuntaa Eurooppaan. Tämän päivän yksikkö on valmis tukemaan liittolaisiaan säilyttääkseen Euroopassa pitkäaikaisen vakauden, jonka turvatakseen edeltäjämme taistelivat, kertoo 101. maahanlasku­divisioonan komentaja kenraalimajuri Joseph McGee.

101. maahanlaskudivisioona on Yhdysvaltain asevoimien ainoa ilmahyökkäysosasto ja yksi armeijan tunnetuimmista divisioonista. Lempinimen ”Screaming Eagles” saanut yksikkö perustettiin 16. elokuuta vuonna 1942 Camp Claibornen sotilasleirillä Louisianassa, kertoo Yhdysvaltain asevoimat.

Ensimmäisessä sotilaille pitämässään puheessa komentajana toiminut kenraalimajuri William C. Lee sanoi, että vaikkei divisioonalla ollut historiaa, sillä on ”ennalta sovittu kohtaaminen kohtalon kanssa”. Leen mukaan divisioona on tarkoitus kutsua paikalle, kun tarve on ”välitön ja äärimmäinen”.

Normandian maihinnousun ensimmäisenä päivänä 6. kesäkuuta vuonna 1944 divisioona laskeutui laskuvarjoilla Cotentinin niemimaalle ensimmäisinä liittoutuneina sotilaina, jotka astuivat miehitetyn Ranskan maalle. Kuukauden taisteltuaan divisioona palasi lähtöpaikkaansa Englantiin valmistautumaan tuleviin operaatioihin.

Joulukuun puolivälissä vuonna 1944 divisioona kutsuttiin torjumaan saksalaisten hyökkäyksiä Ardennien taistelussa. Yksikkö oli vastuussa muun muassa tärkeän tienristeyskohdan puolustamisesta Belgian Bastognessa. Bastognen piiritys murtui 26. joulukuuta, mutta intensiiviset taistelut jatkuivat tammikuun puoliväliin saakka vuonna 1945.

Ensimmäiset Eurooppaan tulleet 101. maahanlaskudivisioonan sotilaat saapuivat Mihail Kogalniceanun lentotukikohtaan Romaniaan 20. kesäkuuta.

Saksassa vuonna 1945 divisioona ajoi maan joukkoja perääntymään Bavariaan. Saman vuoden keväällä yksikkö vapautti Landsbergin keskitysleirin ja Adolf Hitlerin loma-asunnon Berchtesgadenissa.

Toisen maailmansodan jälkeen, 30. marraskuuta 1945, divisioona jättäytyi joksikin aikaa pois toiminnasta. Virallinen uudelleenaktivointiseremonia pidettiin 21. syyskuuta vuonna 1956.

1990-luku oli divisioonalle kiireistä aikaa, kun se osallistui moniin muita valtioita tukeviin ja avustaviin operaatioihin ympäri maailman. Sotilaita lähetettiin muun muassa Somaliaan, Haitiin, Siinain niemimaalle ja Kosovoon.

2010-luvulla divisioona on osallistunut muun muassa ebolan hillitsemiseen Liberiassa naapurimaineen ja lähettänyt sotilaitaan Afganistaniin.

Viihdemaailmassa divisioona on tuttu muun muassa toiseen maailmansotaan sijoittuvasta Taistelutoverit-draamasarjasta.

Source Link is.fi