Yhdysvaltain huippu­neuvonantaja Ylelle: Seuraamme tarkasti Venäjän ydin­ase­aikomuksia

Yhdysvaltain ulkoministeriön huippuneuvonantaja Derek Chollet kertoo Ylelle, ettei Yhdysvallat ole nähnyt merkkejä siitä, että Venäjä valmistautuisi ydinaseiden käyttämiseen.

Chollet sanoo Yhdysvaltain olevan huolissaan asiasta ja seuraavan tilannetta hyvin tarkasti. Venäjältä on Cholletin mukaan kuulunut ydinaseiden suhteen runsaasti löysää puhetta viime aikoina.

Yhdysvallat on hänen mukaansa sanonut Venäjälle selvästi, että seuraukset ydinaseiden käyttämisestä olisivat vakavat.

Huoli Venäjän ydinaseista nousi jälleen esiin sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin esitti epäsuoran uhkauksen niiden käyttämisestä syyskuun lopulla pitämässään puheessa. Samaisessa puheessaan hän julisti Venäjän liittävän itseensä neljä Ukrainan aluetta.

Lue lisää: Tällainen oli Putinin puhe: uhosi lännelle ja huudatti yleisöään – ilta jatkui kansanjuhlalla

– Me tulemme puolustamaan maatamme ja kansan turvallisuutta kaikilla käytettävissämme olevilla keinoilla, hän varoitti tuolloin, muttei maininnut erikseen ydinasetta.

Hän osoitti puheessaan sanansa lännelle ja vakuutti, että Venäjän ”uusien alueiden” asukkaat ovat ”ikuisesti Venäjän kansalaisia”. Putin kertasi puheessaan myös lännen omaa siirtomaahistoriaa ja alleviivasi, että Yhdysvallat on ainoa maa, joka on koskaan käyttänyt ydinasetta.

Putinin mukaan Yhdysvallat asetti ennakkotapauksen. Ei ole tiedossa, tarkoittiko Putin lausunnollaan sitä, että myös Venäjälle olisi hyväksyttävää käyttää ydinaseita.

CIA:n entinen johtaja, eläkkeellä oleva neljän tähden kenraali David Petraeus jyrähti Venäjälle uhkauksesta. ABC News -uutiskanavan haastattelussa hän uhosi, että Yhdysvaltojen liittolaisineen tuhoavansa kaikki Venäjän joukot Ukrainassa – Mustanmeren laivasto mukaan lukien – jos Venäjä käyttää maassa ydinaseita.

Petraeus sanoi, että Yhdysvallat ja Nato tulisivat silti vastaamaan Venäjälle.

– Se olisi niin hirveää, ettei siihen voisi olla vastaamatta. Kukaan ei halua kärjistymistä tässä asiassa, mutta meidän olisi osoitettava, ettemme hyväksyisi sitä.

Lue lisää: CIA:n ex-pomo Petraeus jyrähti Venäjälle ydin­aseista: ”Tuhoaisimme kaikki Venäjän joukot”

Ulkoministeri kommentoi Venäjän ydinaseuhkauksia IS:lle sunnuntaina.

ULKOMINISTERI Pekka Haavisto (vihr) on huolissaan annetuista uhkauksista. Hän kertoi IS:lle sunnuntai, että tällä hetkellä ”tilanne on vakava ydinaseiden kannalta”.

Syynä on se, että Venäjä on joutunut kärsimään nyt vakavia takaiskuja, kun Venäjä on epäonnistunut vaihtamaan Ukrainan hallitusta sotilastoimien kautta ja joutunut perääntymään vastahyökkäyksien alta.

– Tämä tietysti herättää Venäjässä varmasti sellaisen tunteen, että heidän koko operaationsa Ukrainassa on epäonnistumassa. Sitten aletaan miettiä näitä viimekätisiä keinoja, ulkoministeri sanoi.

Ministerin totesi myös, että Venäjän ydinaseuhkaukset herättävät kansainvälisesti entistä useamman ymmärtämään, mistä sodassa Ukrainaa vastaan on todella kyse.

– Se, että Nord Stream -putki hajoaa tai räjäytetään Itämerellä, tuo tietysti uhan lähemmäksi meitä. Se on muistutus siitä, että tällaisten toimien takia voitaisiin katkaista ei vain kaasuputkia, vaan sähköyhteyksiä tai tietoliikenneyhteyksiä.

– Tällaisia harmaalla vyöhykkeellä tapahtuvia asioita voidaan nähdä enemmänkin, hän kertoi.

Haavisto piti tärkeänä, että ydinaseuhkaukset tuomitaan.

Source Link is.fi