Banner Before Header

Yle: Käräjäoikeuden mukaan VR syyllistyi törkeään ympäristön turmelemiseen Mänty­harjun Kinnin kemikaali­onnettomuudessa

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut VR-yhtymä Oyj:n 80 000 euron yhteisösakkoon törkeästä ympäristön turmelemisesta Mäntyharjun Kinnin kemikaalionnettomuudesta, kertoi Yle tiistaina.

Onnettomuus tapahtui huhtikuussa 2018, jolloin junan säiliövaunusta valui maahan 35 tonnia räjähdysherkkää kemikaalia.

VR on jo aiemmin myöntänyt kirjallisessa vastauksessa sen erillisenä yksikkönä toimineen VR Transpointin logistiikkadivisioonan syyllistyneen rikokseen. Yle kertoo, että myös yhteisösakon suuruus on myönnetty oikeaksi.

Maanomistajat ovat lisäksi vaatineet vahingonkorvauksia tapahtumasta, mutta nämä vaatimukset käsitellään erikseen omana kokonaisuutenaan.

Onnettomuus tapahtui, kun viisikymmentä säiliövaunua lähti Kinnin seisakkeelta itsekseen liikkeelle ja törmäsi raidepuskimeen. Kaksi vaunua suistui kiskolta ja ensimmäiseen tuli reikä, josta valui luontoon bensiinin lisäaineena käytettävää kemikaalia.

Source Link is.fi