Banner Before Header

Yle: Kehitysvammaista alaikäistä kohdeltu kaltoin palvelukodissa – ”Ohjeistus oli, että sidotaan tuoliin kiinni jeesusteipillä”

Helsinki

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) teki perjantaina ennalta ilmoittamattoman tarkastuskäynnin nykyisin Mehiläisen omistamaan asumispalveluyksikköön Onnikoti Omenapuuhun.

Yle kertoi tänään, että yksikössä on esimerkiksi pahoinpidelty ja sidottu alaikäistä asukasta laittomasti teipillä ja kuormaliinoilla.

– Pomon ohjeistus oli se, että sidotaan tuoliin kiinni jeesusteipillä, mikä oli aivan hirveää, eräs työntekijä kertoo jutussa.

Ylen mukaan asukas saattoi vaikeiden kehityshäiriöidensä vuoksi yrittää vahingoittaa itseään esimerkiksi lyömällä päätään koviin pintoihin. Yksikön johto kehotti työntekijöitä sitomaan asukkaan kiinni tuoliin esimerkiksi teipillä.

Valviran mukaan kehitysvammaisten rajoitustoimenpiteiden on oltava oikeasuhteisia tilanteeseen nähden. Rajoitustoimenpiteet täytyy toteuttaa ihmisarvoa kunnioittaen ja vain siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä asiakkaan tai toisten henkilöiden turvallisuuden ja terveyden varmistamiseksi.

Avi valvoo yksikköä

Avin tiedotteen mukaan Mehiläisen (aiemmin Hämeen Tukikodin) Onnikoti Omenapuun toiminta on ollut sen valvonnassa vuonna 2019–2020. Tämä valvontaprosessi päättyi kesällä 2020. Sen aikana valvonnassa ollut asia yksikössä korjaantui lain mukaiseksi.

Kuluvan vuoden alussa valvonta käynnistettiin uudelleen. Avi ei anna yksityiskohtaisia tietoja keskeneräisistä valvonta-asioista.

Nimettömänä esiintyvät työntekijät kertovat Ylelle turhautuneensa valvonnan hampaattomuuteen. Heidän mukaansa tilanne saatiin näyttämään paremmalta ennalta sovittuja tarkastuksia varten.

Aluehallintovirastot ja Valvira valvovat kuntien ja kuntayhtymien järjestämiä palveluita sekä yksityisiä palveluita. Kunnilla ja kuntayhtymillä on vastuu palvelujen järjestämisestä ja alueellaan toimivien sosiaalihuollon toimintayksiköiden valvonnasta sekä sijoittamiensa asiakkaiden asiakaskohtaisesta valvonnasta yksiköissä.