Yle Urheilun tiedot: Matti Mattssonin valmentaja Eetu Karvonen nousemassa uintimaajoukkueen päävalmentajaksi

Uinnin olympiamitalistin Matti Mattssonin valmentaja Eetu Karvonen on Yle Urheilun tietojen mukaan nousemassa Suomen uintimaajoukkueen päävalmentajaksi.

Karvosen suojatti Mattssonkauhoi 200 metrin rintauinnin olympiapronssille viime vuoden Tokion olympialaisissa.

Uimaliiton toiminnanjohtaja Tony Kilponen ei vahvistanut Karvosen nimitystä päävalmentajaksi.

– Olemme tulossa näiden asioiden tiimoilta ulos 18. toukokuuta, Kilponen kommentoi Yle Urheilulle.

Kilponen kuitenkin myönsi, että suomalaisen huippu-uinnin valmennuskuvioita ollaan uudistamassa.

– Tarvitsemme lisää käsiä maajoukkueen valmennukseen. Uskon, että olemme löytäneet ratkaisuja, mutta roolit tarkentuvat ensi viikolla, Kilponen valotti.

Muutostarpeet on tunnistettu

Nykyisin valmennuspäällikkönä toimivan Tommi Pulkkisen tehtäväkenttä on paisunut Kilposen mukaan niin laajaksi, että uintiväki on kokenut tarpeita muutoksiin.

– Pulkkinen on kehittänyt aluevalmennusjärjestelmää ja tehnyt koulutuspuolen asioita. Hänen roolinsa on ollut siis todella laaja, Kilponen taustoitti Pulkkisen vastuita.

35-vuotiaalla Karvosella on valmennuskokemusta niin Suomesta kuin maailmalta. Hän on työskennellyt Arabiemiraattien maajoukkueen valmentajana ja on valmentanut myös Yhdysvalloissa.

Viime vuodet Karvonen on valmentanut Porin Uimaseurassa ja toiminut Mattssonin henkilökohtaisena valmentajana.

Karvosen oma uintiura oli menestyksekäs. Hän edusti Suomea useissa arvokisoissa ja saavutti 35 Suomen mestaruutta.

Yle Urheilu tavoitti myös Eetu Karvosen, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa.

Lue myös:

Eetu Karvonen auttoi Matti Mattssonin takaisin maailman huipulle – nyt nuori valmentaja tunnetaan muustakin kuin revenneistä uimahousuista

Source Link yle.fi