Banner Before Header

Yle vieraili siirtolaiskriisin polttopisteessä Valko-Venäjän ja Puolan rajan leirillä – kumpikaan ei halua tulijoiden jäävän maahansa

BRUZGI / HELSINKI Tuhannet ihmiset ovat leiriytyneet Valko-Venäjän ja Puolan raja-alueelle. Valko-Venäjän viranomaisten mukaan Bruzgin kylään lähellä sijaitsevassa leirissä on noin 2 000 ihmistä, joiden joukossa myös raskaana olevia naisia ja lapsia.

Leiri sijaitsee aivan Bruzgi-Kuźnican rajanylityspaikan läheisyydestä. Valtaosa leiriläisistä on Pohjois-Irakin kurdeja.

– Ihmisten elämä käy päivä päivältä kurjemmaksi, lähinnä nälän ja kylmyyden takia, Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen kertoo paikalta.

Yöllä lämpötila laskee alle nollan.

Syyrialaisen fysioterapeutin mukaan paikalla olevat ihmiset ovat jääneet raja-alueelle loukkuun. Yhteydenotot niin Puolan kuin Valko-Venäjän puolelle ovat kaikuneet kuuroille korville.

– Kun otan yhteyttä puolalaisiin, he sanovat, että menkää takaisin Valko-Venäjälle. Siellä teitä autetaan.

Sama toistuu rajalinjan toisella puolella. Valkovenäläiset puolestaan työntävät ihmisiä takaisin Puolaan, ja paluu pääkaupunki Minskiin on vaikeaa.

Puola on sulkenut rajanylityspaikan ja lähettänyt alueelle 15 000 sotilasta ja poliisia estämään siirtolaisten maahanpääsyn.

– Heidän toiveenaan on päästä Euroopan unioniin, joka alkaa tuosta aivan muutaman metrin päästä, Mikkonen kertoo piikkilangalla Puolasta eristetyltä leiriltä.

Lue myös:

Yle Valko-Venäjällä: Rajaseudun tapahtumat pelottavat, mutta nuoret kurdimiehet eivät aio palata kotiin: ”Mieluummin vaikka kuolen”

Irakilaisseurue maksoi tuhansia euroja lentolipuista, mutta matka tyssäsi lähtöportille – Turkki tuli EU:n tueksi ja tukki siirtolaisreitin Valko-Venäjälle

Source Link yle.fi