Ylen hyllyttämä väkivaltaa sisältävä kohusarja alkaa vihdoin tv:ssä – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

Ylen sunnuntai-illoissa nähtävä uutuussarja Pysäyttäkää Nyqvist on sekoitus poliittiseen maailmaan liittyvää faktaa ja fiktiota – ja ennen kaikkea aivan kaistapäistä huumoria ja kovan luokan poliittista suhmurointia.

Yle on nimennyt sarjan satiiriseksi vakoilukomediaksi, mutta samalla se sisältää niin raakaa väkivaltaa, että parempi nimike olisi ehkä jotain mustan komedian, poliittisen satiirin ja jännitysdraaman välistä.

Ensimmäisten minuuttien aikana veri roiskuu niin, ettei huumorista ole vielä tietoakaan.

Sarjan ainutlaatuinen ja vaikeasti määriteltävä genre alkaa piirtyä katsojille pikku hiljaa, kun Antti Tuomas Heikkisen näyttelemä päähenkilö sekä eri ministeriöiden kansliapäälliköt pääsevät toden teolla vauhtiin.

Heikkisen roolihahmo Aleksis Nyqvist on ulkoministeriön harjoittelija ja sinnikäs alisuoriutuja, josta tulee tarinan antisankari.

Antti Tuomas Heikkisen roolihahmo Aleksis Nyqvist kipuaa ulkoministeriön harjoittelijasta yhdessä yössä salaisen yksikön johtajaksi.

– Tämän sarjan genre on niin erikoinen, etten ole nähnyt mitään vastaavaa koskaan. On aika siistiäkin, kun olemme luomassa jotain aivan uutta, Heikkinen sanoo.

– Koomisuus on sarjassa elinehto, koska tapahtumat ovat synkkiä ja rikollisia – ja muutoin ne olisivat liikaa ja liian ahdistavia tässä ajassa.

Myös käsikirjoittaja ja Ylen tuottajaporras myöntävät, että sarjan tyylilaji on niin uniikki, ettei sille löydy vertailukelpoista vastinetta edes ulkomailta. Sarjaa on käsikirjoitettu vuodesta 2015 lähtien.

Esimerkiksi väkivaltaiset kohtaukset selittyvät käsikirjoittaja Teemu Kaskisen mukaan hänen groteskilla huumorintajullaan.

– Halusin tehdä parodiaa agenttijännäreistä ja nordic noirista. Sarjassa on mukana tietynlaista realismia, mutta silti se on täysin mielikuvituksellista, Kaskinen muistuttaa.

– Tapahtumien yksityiskohdat pitävät paikkansa, ja olemme tehneet paljon taustatyötä.

Nyqvistin ja tämän puolison (Sonja Kuittinen) elämää tulee sekoittamaan myös Nyqvistin omalaatuinen isä (Jukka Puotila).

Pysäyttäkää Nyqvist kiinnostaa katsojia varmasti myös aihealueensa vuoksi, sillä tarinassa kylmä sota on syttynyt uudelleen, ja Helsinki kuhisee agentteja.

Juha Lankisen ohjaama kahdeksanosainen sarja kertoo Venäjän Suomeen kohdistamasta hybridioperaatiosta ja siitä, miten suomalaiset virkamiehet vastaavat siihen.

Eniten tekijöitä on yllättänyt se, miten osa sarjan absurdiksi huumoriksi tarkoitetuista poliittisista tapahtumista on pikku hiljaa osoittautunut todeksi.

Sarjassa päähenkilöt ovat viemässä Suomea kovaa vauhtia Natoon – ja alunperin sen piti olla sarjassa täysin utopiaa.

– Vuosi sitten meitä tekijöitä vielä nauratti tämä tarina Natosta, koska silloin se tuntui mielipuoliselta. Nyt se on täyttä totta. Sarjan kannalta on mielestäni jopa tuuri, että tämä sattuu ilmestymään juuri tähän maailmanaikaan, yhtä pääroolia näyttelevä Jarkko Pajunen sanoo.

Jarkko Pajusen (oik.) näyttelemä kansliapäällikkö Rautakorpi haluaa Suomen Natoon kaikin keinoin, ja Eronen (Robert Enckell) Puolustusvoimista auttaa Rautakorpea parhaansa mukaan.

Käsikirjoittajat eli kirjailija Teemu Kaskinen ja ulkomaantoimittaja Heikki Heiskanen ovat onnistuneet ennustamaan myös Venäjän käyttämiä hybridisodankäynnin keinoja.

– Sarja syntyi siitä ajatuksesta, miten pahasti asiat voivat mennä pieleen, kun organisaatiot alkavat uskoa omiin tarinoihinsa. Maailmanpolitiikassa se on nyt hyvin ajankohtaista, Kaskinen sanoo.

Sarjan tarinassa Itä-Suomeen on soluttautunut Venäjän erikoisjoukkojen sotilaita, jotka ovat myös tappaneet suomalaispoliiseja.

Kansakunnan turvallisuus on tämän jälkeen juonittelevien byrokraattien eli ulkoministeriön, puolustusministeriön ja sisäministeriön kansliapäälliköiden (Minna Suuronen, Jarkko Pajunen, Ilkka Koivula) käsissä.

Eri ministeriöiden kansliapäälliköt suhmuroivat keskenään, koska venäläisten erikoisjoukkojen tunkeutuminen Suomen maaperälle halutaan pitää muilta salassa.

Pajusen näyttelemä ulkoministeriön kansliapäällikkö Rautakorpi haluaa peitellä venäläisten agenttien pääsyä Suomen rajan yli, koska pelkää tiedon sabotoivan Suomen Nato-jäsenyyden.

Nato on Rautakorvelle pakkomielle, ja jotta sinne päästään, on venäläisistä päästävä eroon.

Rautakorpi keksii ”nerokkaan” suunnitelman ja pestaa kokemattoman Nyqvistin Itämeri-yksiön johtajaksi. Nyqvist ei tiedä pestinsä todellista luonnetta.

Ratkaisuksi ongelmiin keksitään Suomen uusi salainen palvelu, Itämeri-yksikkö, kuvitteellisella budjetilla ja ilman selkeää toimenkuvaa.

Sen johtajaksi pestataan kaikesta pihalla oleva Aleksis Nyqvist, koska todellinen toiminta tapahtuu tämän ulottumattomissa.

Samaan aikaan Suomen ainoa salainen agentti Härkönen (Marc Gassot) yrittää pysäyttää turvallisuusuhan eliminoimalla venäläisiä raa’asti ja surutta.

Nyqvistin alaisena toimii agentti Härkönen, joka käy tappamassa venäläisagentteja niin, ettei Nyqvistillä ole mitään hajua alaisensa puuhista.

– Koko kuvio perustuu eri ministeriöiden poliittiseen ketkuiluun. Rautakorpi on tässä pahin tekijä, joka valitsee rikollisia reittejä toiminnalleen, eikä luota kehenkään. Jopa tappaminen on perusteltua, koska nyt ollaan isänmaan asialla, Pajunen kuvailee hahmoaan.

– Koivulan hahmo puolestaan on täysin venäläisten talutushihnassa. Kaikki päähenkilöt ovat omalla tavallaan hyväntahtoisia hölmöjä. Kansliapäälliköt puuhaavat keskenään kaikkea salaista kabineteissa, ja kuvittelevat olevansa tärkeämpiä kuin ministerit.

Kaikesta tietämätön Nyqvist onnistuu kuitenkin aiheuttamaan totaalisen kansainvälisen katastrofin, kun hän tuhoaa vahingossa tanskalaisen sukellusveneen miehistöineen.

Pian Venäjän FSB, Yhdysvaltain CIA ja Ruotsin ja Tanskan tiedustelupalvelut alkavat etsiä syyllisiä. Myös Nyqvistin puoliso Helena (Sonja Kuittinen) tulee vedetyksi mukaan agenttijuonitteluun.

Entä mitä tapahtuu, kun Nyqvistin puoliso (Sonja Kuittinen) ajautuu myös vaaralliseen agenttimaailmaan?

Valheet, väärinkäsitykset ja salaliittoteoriat seuraavat toisiaan, ja pian vyyhti on valmis.

Nyqvistin hahmo on myös pahasti työpaikkakiusattu ja aluksi varsin alisteisessa asemassa, ja se selittää osin voimakasta muutosta, joka hänessä tapahtuu.

– Juonittelut muuttuvat yhä sekopäisemmiksi ja menevät lopulta aivan umpisolmuun. Nyqvist ja Rautakorpi onnistuvat sotkemaan kaikki asiat ihan täysin, Kaskinen paljastaa.

Pysäyttäkää Nyqvist sunnuntaisin 12.6. alkaen TV1 klo 21.00. Jaksot löytyvät Yle Areenasta 10.6. alkaen.

Source Link is.fi