Ylen tiedot: Paltan neuvottelujohtaja Anu Sajavaara on nousemassa valtakunnansovittelijaksi

Palvelualojen työnantajien Paltan neuvottelujohtaja Anu Sajavaara on vahvoilla seuraavaksi valtakunnansovittelijaksi. Ylen tietojen mukaan Sajavaara kelpaa sekä työnantaja- että palkansaajapuolelle.

Palta kuuluu Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n suurimpiin jäsenliittoihin.

Uuden valtakunnansovittelijan nimittää valtioneuvosto työministeri Tuula Haataisen (sd.) esityksestä, mutta käytännössä työnantajat ja työntekijät valitsevat vuorotellen ehdokkaansa sovittelijaksi.

Aiempi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala oli työnantajien valinta, mutta valintavuoro pysyy yhä samassa leirissä, koska Piekkala jätti hakematta uutta kautta.

Valtakunnansovittelijan vaihtuminen varmistui, kun virkaa hoitanut Piekkala ilmoitti toukokuun lopussa, ettei pyri uudelle kaudelle.

Piekkala on saanut kaudestaan kovaa arvostelua. Palkansaajapuolelta on väläytetty jopa toiveita sovittelijan vaihtamisesta kesken kauden. Piekkalalla ei katsottu olevan riittävästi auktoriteettia riitojen ratkaisemiseen, ja hänen tasapuolisuuttaan on epäilty.

Sajavaara on työskennellyt ennen Paltaa Elinkeinoelämän Keskusliitossa sekä Liikenne- ja erityisalojen työnantajaliitossa.

Valtakunnasovittelijaksi on hakenut myös Paltan varatoimitusjohtajana aiemmin toiminut Harri Hietala, joka oli loppusuoralla jo Piekkalaa valittaessa. Hietala olisi sopinut jo tuolloin työntekijäpuolelle, mutta työnantajapuolella on epäilty ainakin hänen ymmärrystään keskitetyille ratkaisuille.

Nykyisin Hietala toimii työelämän sopimus- ja lakipalveluyrityksessä Soplassa.

Kaikkiaan valtakunnansovittelijaksi on hakenut viisi ihmistä. Uusi valtakunnansovittelija aloittaa nelivuotiskautensa elokuun alussa.

Lue lisää:

Valtakunnansovittelijaksi haki viisi henkilöä – Vuokko Piekkala ei hae uudelle kaudelle

Valtakunnansovittelijalle poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä – työntekijäleiristä väläytellään jo toiveita sovittelijan vaihtamisesta

Source Link yle.fi