Ylen vaalikone on avattu – tule etsimään oma ehdokkaasi

Kolmen viikon kuluttua, 23. tammikuuta, järjestetään aluevaalit. Silloin valitaan yli kymmenentuhannen ehdokkaan joukosta ne, jotka jatkossa päättävät sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämisestä tulevilla hyvinvointialueilla.

Perustehtävänsä lisäksi historian ensimmäiset aluevaltuustot ovat mukana laatimassa oman toimintansa puitteita, kun Suomeen pystytetään uusi julkinen toimija.

Näihin tehtäviin voi nyt etsiä mieleisensä ehdokkaan. Sinulle sopivinta ehdokasta jaotellaan Ylen koneessa niin arvokysymysten, sote-näkemysten kuin aluekohtaisten kysymystenkin avulla. Ehdokkaat ovat joutuneet ottamaan kantaa väitteesiin, jotka koskevat perusarvoja, palvelujen järjestämistä, priorisointia, rahankäyttöä ja kunkin hyvinvointialueen paikallisia sote-aiheita.

Ehdokkaista on tarjolla myös aiempaa enemmän tietoa. Heitä on kysytty sitoumuksista, poliittisesta ja ammatillisesta kokemuksesta, mahdollisista sosiaali- ja terveysalan yrityksiltä saatavista tuloista ja siitä, kuka rahoittaa heidän kampanjansa.

Kysymykset on laatinut Yle uutisten toimittajista koostuva laaja tiimi. Myös Ylen lukijat ovat saaneet ehdottaa kysymyksiä vaalikoneeseen.

Ylen vaalikone on tarjolla kuudella kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, pohjoissaameksi, venäjäksi ja nyt ensimmäistä kertaa myös arabiaksi.

Yle tekee vaalikoneen osalta mediayhteistyötä Maaseudun tulevaisuuden, Västra Nylandin, Landbyggens Folkin, Faktabaarni, Östnylandin, Huvudstadsbladetin, HSSS Median ja Åbo Underrättelsen kanssa. Mediatalot saavat käyttää Ylen vaalikonetta palveluissaan, ja ne voivat lisätä versioonsa myös omia kysymyksiään.

Vaalikoneet ovat tärkeä tietolähde äänestyspäätöksen tekemisessä. Ylen vaalikoneen tarkoitus onkin auttaa äänestäjiä tutustumaan ehdokkaisiin. Ehdokkaille vaalikoneet puolestaan tarjoavat merkittävää näkyvyyttä. Pelkästään Ylen kuntavaalien 2021 vaalikonetta käytettiin lähes 2 miljoonaa kertaa.

Näissä vaaleissa helsinkiläiset eivät pääse äänestämään, sillä Helsingin kaupunki vastaa jatkossakin omasta sosiaali- ja terveydenhuolto- ja pelastustoiminnastaan. Ahvenanmaalla ei myöskään järjestetä vaaleja.

Ylen vaaliteltat tuovat hyvinvointialueesi lähelle sinua

Tänään avautuivat myös Ylen vaaliteltat, siis hyvinvointialuekohtaiset uutispalvelut.

Aluevaaleissa ihan nimensä mukaisesti ratkeaa, kuka kullakin alueella jatkossa päättää sote- ja pelastuspalveluista. Siksi Yle seuraa kunkin hyvinvointialueen tilannetta erikseen. Uutisoimme ja seuraamme vaalikampanjoita kunkin alueen näkökulmasta 21 erillisellä vaaliteltalla, joita Yle uutisten aluetoimitukset päivittävät tästä vaaleihin saakka.

Jokaisella vaaliteltalla käydään lisäksi hyvinvointialueiden kohtalonkysymyksiä koskevia chatteja, joissa keskustelemassa ja kansalaisten kysymyksiin vastaamassa ovat paikallispäättäjät.

Tiistaina vaalit näkyvät ja kuuluvat Ylen palveluissa

Tänään tiistaina aluevaalit ovat suuressa roolissa Ylen tarjonnassa. Vaalikoneen ja vaalitelttojen lisäksi tarjolla vaaliaiheiden ruodintaa netissä, radiossa ja tv:ssä.

Klo 17.00 Ylen vaaliteltoilla käynnistyy ensimmäinen viidestä suuresta vaalichatista, jonka aiheena on paljon puhuttanut lähipalveluiden tulevaisuus. Siis jääkö jokaiseen kuntaan terveysasema, kuinka pitkä etäisyys palveluihin aluevaltuustojen aikakaudella on mahdollista, mitä uudistus tarkoittaa rahallisesti?

Klo 17.10 Areenassa alkaa Ylen aluevaalistartti. Liki nelituntisessa lähetyksessä tutkijat, tavalliset suomalaiset ja suuri joukko sote-alan ammattilaisia avaavat sitä, mistä historian ensimmäisissä aluevaaleissa äänestetään. Kamera kiertää ympäri Suomen ja vierailee tulevilla hyvinvointialueilla.

Areena-lähetykseen pääset mukaan tästä. Lähetystä myös seurataan ja sen pääkohdat nostetaan esiin Ylen sivuilla.

Ilta huipentuu klo 21.00 alkavaan vaalitenttiin, joka nähdään TV1:ssä ja Areenassa. Mukana on eduskuntaryhmän puheenjohtajia ja puoluejohtoa jokaisesta eduskuntapuolueesta. Puolitoistatuntinen lähetys käy läpi puolueiden vaalilupauksia, lähipalveluja, hoitajien tilannetta ja palkkausta sekä monia muita vaalien polttavia kysymyksiä.

Puolueet kohtaavat -lähetys siis Yle Areenassa ja TV1:llä klo 21.00 alkaen.

Täältä lisää aluevaaleista:

Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman selittää, mistä aluevaaleissa on oikein kyse.

Source Link yle.fi