Banner Before Header

Yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus saavuttaa Suomessa pian 80 prosentin rajan – entä sitten?

Hallitus asetti rajoitusten purkamisen rajaksi aiemmin 80 prosentin rokotuskattavuuden saavuttamisen. Suurin osa rajoituksista ehdittiin kuitenkin purkaa jo ennen tuota rajapyykkiä syyskuun loppuun mennessä.

Terveysviranomaiset kritisoivat päätöstä, mutta hallitus perusteli ratkaisuaan sillä, että yhteiskunta on avattava, koska ihmiset eivät enää jaksa noudattaa rajoituksia. Rajoitusten melko nopeaan tahtiin tapahtunut purku näkyi tartuntamäärien nopeana nousuna ja sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrän kasvuna lokakuussa.

Ravintolarajoituksia jatkettiin hallituksen päätöksellä pahimmilla epidemia-alueilla marraskuun puoliväliin saakka.

Rokottamattomia yhä paljon

Rokottamattomia on yhä paljon. Täysin rokottamatta on 693 000 yli 12-vuotiasta. Kun mukaan lasketaan 0–11-vuotiaat, on koko väestön osalta rokotuskattavuus noin 70 prosentin luokkaa.

Toistaiseksi Suomessa ei ole tehty suositusta tai päätöstä alle 12-vuotiaiden rokottamisesta.

80 prosentin tavoitteella on tähdätty siihen, että rokotekattavuus kääntäisi lopulta uusien tartuntojen määrän laskuun. Rokotukset ovatkin vähentäneet vakavia tauteja ja tartuntoja tänä syksynä, mutta todettuja tartuntoja on viimeisen kuukauden aikana silti ollut viikkotasolla noin 4 000–4 600.

Sairaanhoitoa tarvitsevien koronapotilaita hoidetaan sairaaloissa vielä pitkään, vaikka rokotusten avulla onkin saatu tautitaakka taittumaan. Niin kauan kuin virusta kiertää väestössä, ovat uudet tartunnat mahdollisia.

Rokotuskaan ei tuo sataprosenttista suojaa tartuntoja vastaan. Käytössä olevilla mRNA-rokotteilla ei ole saatu deltavirusta vastaan täyttä suojaa. Rokotteesta huolimatta tapahtuvia niin sanottuja läpäisytartuntoja on Suomessa saanut noin prosentti täyden rokotuksen saaneista.

Tavoite asetettava uudelleen?

Asiantuntijat ovat jo pitkään olleet sitä mieltä, ettei 80 prosentin rokotuskattavuus pysäytä virusta.

THL:n ylilääkäri Otto Helve arvioi tänään koronaviikkokatsauksen yhteydessä, että rokotekattavuus pitää saada mahdollisimman suureksi.

Helven mukaan hetki, jolloin 80 prosentin raja saavutetaan, ei muuta mitään – tautia on yhä liikkeellä ja sairaaloissa potilaita, eikä tilanne muutu vielä tulevina viikoinakaan. Saman suuntaista viestiä Helve on sanonut aiemminkin.

Myös alueelliset erot ja kuntakohtaiset erot rokotekattavuudessa ovat suuria.

Tällä viikolla yli 80 prosentin rokotekattavuuteen on yltänyt jo puolenkymmentä sairaanhoitopiiriä. Itä-Suomessa rokotuksia on otettu enemmän kuin Länsi-Suomessa.

STM:n johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki pitää ongelmana sitä, että Suomessa on alueita, joissa rokotuksia otetaan keskimääräistä vähemmän. Voipio-Pulkin mukaan tällaiset alueet muodostavat ”taskuja”, joista tauti leviää muille alueille.

THL:n lokakuun puolivälissä julkaiseman selvityksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan myös ikä, sukupuoli ja kieliryhmä vaikuttavat rokotusintoon.

Epidemian kulku on edelleen arvaamaton.

Viimeisimmässä THL:n jätevesiotannassa koronavirusten määrä oli laskussa. Tämä voi olla signaali siitä, että epidemia olisi laantumassa. Toisaalta viime viikon tartuntaluvut olivat hienoisessa nousussa.

Oliko syynä syysloma vai joku muu taudinkulkuun vaikuttavista lukuisista muuttujista? Varmaa tietoa ei ollut edes STM:n johtavalla asiantuntijalla Liisa-Maria Voipio-Pulkilla.

Lue lisää:

Päivittyvä seuranta: Suomen rokotuskattavuus hipoo 80 prosentin rajaa

5–11-vuotiaiden koronarokotuksista ei vielä päätöstä, 80 prosentin rokotuskattavuus ylittynee huomenna

”Itku tuli taas” – Raisa Taurinka kertoo, kuinka vaikea pitkittyneeseen koronaan on saada apua pääkaupunkiseudun ulkopuolella

Source Link yle.fi