Ylihintaisia ja jopa turhia remontteja kaupataan väkisin – ”Ennätys on, kun kaksi kattokauppiasta istui kahdeksan tuntia”

Pientaloalueilla kiertelee myyjiä, jotka kauppaavat erilaisia remontteja. Lukijat kertovat Taloussanomien kyselyssä, että monet yrittävät saada sopimuksia painostamalla ja vaatimalla nopeaa päätöksen tekoa. Usein ilmenee, että remontit eivät ole välttämättömiä ja hinnat ovat kovat ”alennuksista” huolimatta.

Lue lisää: Yle ja AL: Iäkkäitä saatu ostamaan ylihintaisia lämmityslaitteita

Iäkkäät näyttää olevan yksi selkeä kohderyhmä. Kempeleläinen kuusikymppinen nainen kertoo, miten hänen muistisairaille vanhemmilleen myytiin uudet ikkunat ja ovet, vaikka edelliset oli vaihdettu vasta muutamaa vuotta aikaisemmin.

Parin lapset ovat vanhempiensa luona mahdollisimman paljon, ja pari on keskenään vain yksittäisiä hetkiä. Kirjoittaja toteaa, että ilmeisesti tämäkin riittää myyjälle.

– Myrna-kupit paljastivat, että kahvia oli juotu ja paperit olivat valmiiksi laadittuina, tytär kuvaa tilannetta.

Kotimyynnissä on yleensä 14 päivän perumisoikeus. Silti kyseinen kauppa saatiin tyttären mukaan purettua vasta, kun tytär ilmoitti vievänsä asian kuluttajaviranomaisille ja tekevänsä siitä julkisen.

– Myyjä kertoi käyttäneensä runsaasti aikaa esittelyyn ja varmistaneensa moneen kertaan, mihin vanhempani haluavat käyttää rahansa, hän kirjoittaa.

Osa kotimyyntiyrityksistä yrittää Taloussanomien lukijoiden mukaan saada kauppoja väittämällä, että pelkkä tarjous on sopimus, johon asiakas on jo sitoutunut.

Turhista ja ylihintaisista ovi- ja ikkunaremonteista kirjoittaa moni muukin. Mikkeliläinen mies kertoo, että hänen talossaan aiemmin asuneelle vanhukselle oli yritetty myydä kolmea ulko-ovea 6 000 eurolla.

Toinen mies kertoo, että hänen 77-vuotiaille vanhemmilleen Pieksämäellä myytiin keittiön ovet saranoineen ja vetimineen yli 6 000 eurolla.

– Hinnalla olisi saanut täysin uuden keittiön, hän arvioi.

85-vuotiaalle parille myytiin Jämsässä sähkö-, vesiputki- ja viemäröintiremontit. Tytär kertoo, että viemäröinnin hän ehti perua. Todennäköisesti myyjä toimi ainakin siinä vilpillisesti.

– Kuva, jota viemäriputkesta näytettiin, oli jonkun toisen putkista, tytär kirjoittaa.

Kyseiselle parille tarjottiin myös 10 vuoden pituista pankin maksusopimusta. Sen korot nostivat tyttären mukaan jo valmiiksi ylihintaista sopimusta hurjasti.

Tietääkseni muoviviemärit ei ruostu. Sain kaupan peruttua.

Viemäri- ja sähköjärjestelmiin liittyvistä huijauksista kertoo moni muukin. Mikkeliläinen mies kirjoittaa tuntevansa monta tapausta, joissa vanhukselle on myyty putkien sukitus 20 000 eurolla.

Jotkut yritykset tarjoutuvat selvittämään putkien kunnon kuvaamalla ne. On tavallista, että yritys sanoo löytäneensä vikaa ja tekee hintavan tarjouksen sen korjaamiseksi.

Kanta-Hämeessä iäkäs yksin omakotitalossa asuva nainen päästi myyjät kuvaamaan putkistoja. Tytär kirjoittaa, että niissä oli ”yllätys, yllätys tukkeuma”.

Kuusikymppinen vaasalaismies puolestaan kertoo, miten hänen vanhemmilleen yritettiin myydä sukitus, ”koska putket olivat ruostuneet ja käyttökelvottomat”.

– Tietääkseni muoviviemärit ei ruostu. Sain kaupan peruttua, mies kertoo.

Kantahämäläinen nainen on nyt 90-vuotias. Tyttären mukaan hänelle on viiden vuoden aikana yritetty myydä hyvin aggressiivisesti myös muun muassa aurinkokennolämmitysjärjestelmää ja ikkunoita.

Kaksi kattokauppiasta istui kahdeksan tuntia turhaan yrittäessään kaupata tuplahintaista kattoa.

Yksi kotimyyntiä tekevä yritys on puolestaan myynyt Tampereen seudulla asuvalle iäkkäälle parille useita remontteja. Niistä uusin on sähköjohtojen uusiminen.

– Alle sadan neliön taloon tehty remontti maksoi yli 23 000 euroa. Sähköliikkeessä tarjosivat sitä 9 000–11 000 eurolla, heidän lapsensa kirjoittaa.

Taloussanomien lukijat kertovat, että kovista hinnoista huolimatta remontit eivät ole sujuneet hyvin. Työt ovat saattaneet venyä tai lopputulos on ollut kehno.

Aurinkopaneelit kiinnostavat yhä useampaa omakotitaloasukasta sähkön hinnan noustua. Niitä myös tyrkytetään heille.

Hämeenlinnalainen 46-vuotias mies kertoo yrityksestä, joka tuli esittelemään paneeleita.

– Kun emme halunneet tehdä päätöstä siltä istumalta, he kertoivat varanneensa kolme tuntia aikaa ja sanoivat, että istutaan niin pitkään, että tulee selvyys.

Miehestä tilanne tuntui erittäin painostavalta.

Ilmajokelainen 55-vuotias mies pyysi itse kotimyyntiyritykseltä tarjousta lisäpaneeleista. Tultuaan myyjät haukkuivat hänen järjestelmänsä ja vaativat allekirjoittamaan hyvin kalliin sopimuksen.

– Miehet luulivat, että en tiedä asioista mitään. He höykyttivät pari tuntia erittäin painostavalla käytöksellä.

Miehellä on ollut aurinkopaneelit jo yli kaksi vuotta ja hän kertoo tietävänsä niistä ja ymmärtävänsä, mikä on valetta. Toinen myyjistä oli ihmetellyt, että ”mikä p…kele on, kun ei nimi tule paperiin?”

– Sanoin, että en ole viisas, mutta en tyhmäkään, mies kertoo.

77-vuotias mies kertoo, että hänen talonsa katolle asennettiin juuri aurinkopaneelit. Asennukseen kulutettuun aikaan nähden työstä veloitettu hinta oli hänen mielestään kymmenkertainen.

Aggressiivisesta myyntitavasta on kokemuksia monen ikäisillä Taloussanomien kyselyyn vastanneilla.

– Ennätys on, kun kaksi kattokauppiasta istui kahdeksan tuntia turhaan yrittäessään kaupata tuplahintaista kattoa, kertoo 71-vuotias pöytyäläismies.

Hän osaa pitää puolensa ja toteaa, että kotimyynnistä ei ole aiheutunut ongelmia, vaan hupia. Hän huomauttaa, että yhtäkään koijaria hän ei ole kutsunut, vaan on antanut luvan tulla kun asiakashankkija on soittanut.

Ovikaupustelu pitäisi kieltää lailla; se on kotirauhan häirintää.

Hausjärveläinen 22-vuotias mies kertoo, että ovella on käynyt viemäriasentajaa, välikaton tutkijaa, katon vaihtajaa sekä ikkunoiden myyjiä.

– Kerran erehdyksessä päästin sisälle, ja oikein koijareiden koijari oli koko firma.

Kyseinen ikkunamyyjä oli keskustellut kovaan ääneen puhelimessa lisäalennuksista. Yksi kotimyyjien vuosia käytössä ollut tapa on ”soittaa esimiehelle” siitä, miten paljon hintaa voi alentaa. Tällä vain nyt saatavalla ”alennuksella” yritetään saada asiakas tekemään sopimus heti.

Hausjärveläismies kertoo, että ihan kohteliaisuudesta ja helposta palvelusta hän on ostanut oven älylukkoineen.

– Senkin olisi saanut tuhat euroa halvemmalla paikalliselta liikkeeltä, hän lisää.

Nurmijärveläinen 46-vuotias mies kertoo, että kattomyyjiä käy ovella säännöllisesti.

– Sanon todella tiukasti, että ei kiinnosta ja laitan oven kiinni. Ovikaupustelu pitäisi kieltää lailla; se on kotirauhan häirintää.

Lue lisää: Aurinkopaneeleista kymmeniä yhteydenottoja viranomaisille – asennuksissa virheitä ja ammattitaidottomuutta

Lue lisää: Ex-kotimyyjä paljastaa: Näin ikäihmisille myydään jopa 4 kertaa normaalia kalliimpia remontteja – ”Eläkeläiset ovat usein hyväuskoisia”

Lue lisää: Remonttien kotimyynnistä tehdyt valitukset vähenivät – yksi yritys yhä kuluttaja-asiamiehen luupin alla

Source Link is.fi