Yllättävä tilanne hallituksen lehdistötilaisuudessa – sisäministeri Mikkonen alkoi hoiperrella ja katosi kameroista

Hallitus käsitteli keskiviikkona iltakoulussaan ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta sekä siihen liittyviä kysymyksiä. Iltakoulun jälkeen pääministeri Sanna Marin (sd), ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr), puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) ja sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) järjestivät lehdistötilaisuuden Valtioneuvoston linnassa.

Tilaisuudessa ministerit keskittyivät käsittelemään Nord Stream 1 ja 2 -kaasuputkissa havaittuja vuotoja Itämerellä Bornholmin koillispuolella. Vuotojen epäillään olevan seurausta sabotaasista.

– Tilanne on vakava. Nord Streamin räjähdykset ovat olleet tarkoituksellisia. Meidän ei tule olla sinisilmäisiä eikä meidän tule antaa pelolle sijaa, pääministeri Sanna Marin tiivisti.

Omassa puheenvuorossaan sisäministeri Mikkonen nosti esille matkustuksen lisääntymisen Venäjältä Suomeen. Hänen mukaansa liikenne on vilkastunut itärajalla, mutta tilanne on hallinnassa ja säilynyt vakaana.

– Venäläisten turvapaikan hakijoissa on tapahtunut pientä kasvua, mutta ei mitään merkittävää liikekannallepannon jälkeen.

Mikkosen puheenvuoron jälkeen lehdistötilaisuudessa siirryttiin median kysymyksiin, jolloin Valtioneuvoston linnassa koettiin myös yllättävä tilanne kun ministeri Mikkonen alkoi näyttää pahoinvoivalta ja hoiperrella kameroiden edessä. Tämän jälkeen Mikkonen katosi lehdistötilaisuudesta kameroiden ulottumattomiin, mutta läsnäolijat kehottivat tuomaan hänelle ainakin vettä.

Tilanne on nähtävissä yllä olevalla ISTV:n videolla.

Krista Mikkonen joutui poistumaan paikaltaan toimittajien kysymysten alkaessa.

Mikkoselle haettiin vettä ja tilaisuus jatkui toimittajien kysymyksillä.

– Vettä voisi tuoda vähän, puolustusministeri Antti Kaikkonen totesi salin hiljennyttyä liki täydellisesti.

– Kyllä meillä on ollut pitkä päivä takana, pääministeri Marin selitti yllättävää käännettä tilaisuudessa.

Ilta-Sanomien paikan päältä saamien tietojen mukaan ministeri Mikkosella on kaikki kunnossa ja hän on mennyt lepäämään rankan päivän päätteeksi.

Myöhemmin, tilaisuuden jo päätyttyä Mikkonen vahvisti pikaviestipalvelu Twitterissä pyörtyneensä.

– Jouduin poistumaan valtioneuvoston tiedotustilaisuudesta pyörtymisen vuoksi. Nyt vointini on hyvä, hän kirjoitti.

Source Link is.fi