Banner Before Header

Yllätyspäätös: Salla Paajanen lähtee Yleltä 26 vuoden jälkeen

Pitkäaikainen ruutukasvo, uutisankkuri ja toimittaja Salla Paajanen jättää tehtävänsä Yleisradiolla 26 vuoden jälkeen. Paajanen on nähty viimeiset seitsemän vuotta Ylen alueuutisten ankkurina. Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Ylen alueellisten tv-uutisten juontotyötä koskeneet yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona ja Paajanen kertoo päättäneensä jättää työpaikkansa niiden seurauksena. Neuvotteluissa päätettiin, ettei Ylen alueellisissa uutislähetyksissä nähdä enää juontajia ja Paajaselle sekä kahdelle muulle juontajalle tarjottiin uusia työtehtäviä.

– Harkitsin tarjolla olleita tehtäviä, mutta ajattelin, että nyt on aika katsoa eteenpäin, Paajanen kertoo IS:lle.

– Ajattelin, että tässä on vielä aikaa ennen kuin jään eläkkeelle ja kaipaan vaihtelun vuoksi jotain muita töitä.

Paajanen, 57, on tehnyt Ylellä pitkän uran. Hän toimi Ajankohtaisen Kakkosen toimittajana ja juontajana vuodesta 1996 aina siihen saakka, kun ohjelma lopetettiin vuonna 2015. Sen jälkeen hän on työskennellyt alueuutisissa.

Paajanen kertoo kaipaavansa erityisesti sitä, että hän pääsisi ulos studiosta tekemään juttuja.

– Minulla on hirveä halu päästä ikään kuin juurilleni tapamaan ihmisiä.

Toistaiseksi Paajasella ei ole vielä tiedossa, mitä hän tekee puolen vuoden irtisanomisaikansa jälkeen. Hän kertoo olevansa avoin kaikenlaisille mahdollisuuksille ja erilaisille työtehtäville aina kirjoittavan toimittajan hommista tapahtuma-alaan.

Asiasta lisää hetken kuluttua.

Source Link is.fi