Mitä tapahtuu Venäjän Belgorodissa? ”Näyttää Ukrainan etulinjan kaupungilta” | Verkkouutiset
Taistelu Ukrainan rajan lähistöllä sijaitsevassa Venäjän Belgorodissa jatkuu kolmatta päivää ukrainalaismielisten, Vladimir Putinin hallintoa vastustavien venäläisten vapaaehtoistaistelijoiden sekä Venäjän armeijan joukkojen välillä, kertoo muun muassa Kyiv Post -lehti.
– Belgorod Venäjällä näyttää tällä hetkellä ukrainalaiselta etulinjan kaupungilta. Useisiin ajoneuvoihin on osunut, myös yhteen joka näyttää ambulanssilta, ja ne ovat tulessa pitkin tietä, kertoo videon tilanteesta jakanut BBC:lle työskentelevä freelance-toimittaja Euan MacDonald X-alustalla.
Kyiv Postille kirjeenvaihtajana työskentelevä Jason Jay Smart kommentoi videota X:ssä toteamalla, että ”venäläisviranomaisten mukaan kaikki on hallinnassa ja paniikkiin ei ole syytä”.
Smart on jakanut myös muita videoita, jotka väitetysti ovat Belgorodin alueelta. Yhdessä niistä kuuluu räjähdyksiä.
Toisella kaupungista väitetysti olevalla videolla näkyy ihmisiä juoksemassa kadulla hälytyssireenin kaikuessa ilmassa ja räjähdysten kumistessa taustalla.
Venäjän vapaaehtoisjoukot (RDK) kehottivat aiemmin tänään asukkaita siirtymään pois Belgorodin ja Kurskin alueilta ja kertoivat, että niissä tullaan iskemään sotilaskohteisiin. Venäjämielisillä somekanavilla on Ukrainan sisäministerin entisen neuvonantajan Anton Herastshenkon mukaan myönnetty, että Belgorodin liepeillä taistellaan.
Alueella taistelevat myös Ukrainan puolella olevat Vapaan Venäjän legioona, sekä Siperian pataljoona.
#Belgorod in Russia looking like a Ukrainian frontline city now: Several vehicles, including what looks like an ambulance, hit and in flames on the roadway. pic.twitter.com/aYTq7TS6Fp
— Euan MacDonald (@Euan_MacDonald) March 14, 2024
🔥🔥🔥 The people of Belgorod 🇷🇺 undoubtedly see this and think,
“Wow, I’m glad my ‘elected’ officials said that ‘everything is under control.’ They would never lie to us.” pic.twitter.com/2AE24XMRFs
— Jason Jay Smart (@officejjsmart) March 14, 2024
Ongoing explosions in Belgorod 🇷🇺 as the fight to liberate it from Putin, to establish the Belgorod People’s Republic, continues.
Russians have been seeking to flee, but the 🇷🇺 government is preventing them.
(Turn on audio). pic.twitter.com/CZZ9vjTGSA
— Jason Jay Smart (@officejjsmart) March 14, 2024
Civilians fleeing to shelter to the sounds of air raid sirens and explosions in #Belgorod, Russia. (Source: https://t.co/1hOXdnSt92) pic.twitter.com/zd6T2SEHYH
— Euan MacDonald (@Euan_MacDonald) March 14, 2024
The Russian Volunteer Corps (consisting of Russian citizens fighting for Ukraine) has once again asked residents of Belgorod and Kursk regions to evacuate: ”We will open fire against military targets on this territory within 1.5 hours after this video message.”
The video message… pic.twitter.com/nDsQae8fMW
— Anton Gerashchenko (@Gerashchenko_en) March 14, 2024
THERE IS NO PANIC!!
“Just do not panic!”, 🇷🇺 authorities advised as they block citizens from leaving.
People are fleeing on foot from Belgorod 🇷🇺.
🇺🇦 continues to liberate the Belgorod People’s Republic of Putinist forces. pic.twitter.com/1vh7iIrrC3
— Jason Jay Smart (@officejjsmart) March 14, 2024