Näin RKP:n Henriksson selitti, miksi ei kertonut aiemmin päätöksestään luopua puheenjohtajuudesta
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kertoi jo tammikuussa ehdokkuudestaan eurovaaleissa.
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson perusteli päätöstään luopua puolueen puheenjohtajuudesta tiistain A-studiossa.
Henriksson kertoi jo tammikuussa lähtevänsä RKP:n eurovaaliehdokkaaksi, mutta ei silloin kertonut aikeistaan luopua puolueen puheenjohtajuudesta. Luopumisilmoitus saatiin vasta tänään tiistaina.
– Ajattelin näin, että on RKP:n etu, että meillä ei ole samalla hetkellä puheenjohtajavaalikisa käynnissä, koska silloin on riski, että EU-vaalit joutuvat syrjään tai varjoon, Henriksson perustelee.
RKP:n seuraava puoluekokous järjestetään ensi kesänä.
– Puheenjohtaja me saadaan aina omin voimin, se on vain meistä itsestämme kiinni. Mutta europarlamenttipaikkaan me tarvitsemme kansalaisten tuen.
Kisa puheenjohtajan paikasta on jo alkanut RKP:n sisällä.
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz on kertonut olevansa käytettävissä. Myös puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Henrik Wickström ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson harkitsevat vakavasti.
Katso tiistain A-studio Yle Areenasta.
Uutinen päivittyy.