Näin lähellä Ukrainan rauha oli neuvotteluissa 2022 – mitä todella tapahtui? | Verkkouutiset

Mitä todella tapahtui Venäjän ja Ukrainan välisissä rauhanneuvotteluissa keväällä 2022? Helmikuun viimeisenä päivänä alkaneissa neuvotteluissa osapuolten valtuuskunnat luonnostelivat sopimusta rauhan ehdoista, mutta toukokuussa keskusteluyhteys katkesi ja sota on jatkunut tuhoisana.

Foreign Affairs -lehden artikkelissaan arvostetut Venäjä-tutkijat Sergei Radtshenko ja Samuel Charap arvioivat osin ennen julkaisemattoman tiedon pohjalta, kuinka lähellä sodan päättyminen oli ja miksi sopimukseen ei lopulta päästy. Tulokset voivat heidän mukaansa olla merkittäviä, kun sotaa tulevaisuudessa yritetään päättää diplomatian keinoin.

Tutkijoiden mukaan kyseessä oli sodan kannalta kriittinen ajanjakso, joka kuitenkin on usein sivuutettu. Radtshenko ja Charap kirjoittavat, että osapuolet tosiasiassa olivat lähellä neuvotteluratkaisua, vaikka se poikkeukselliselta vaikuttaakin Venäjän juuri aloitettua täysimittaisen hyökkäyksensä. Ukraina olisi saanut monenväliset turvatakuut, pysynyt neutraalina ja sota olisi päättynyt.

Se, miksi lopullinen yksimielisyys osoittautui vaikeaksi saavuttaa, johtui kuitenkin monesta tekijästä. Ukrainan länsikumppanit eivät halunneet tulla vedetyksi neuvotteluihin Venäjän kanssa, etenkään sellaisiin, jotka olisivat asettaneet heille uusia velvoitteita Ukrainan turvallisuudesta. Ukrainassa kansan mielipide synkkeni venäläisten Butshassa ja Irpinissä tekemien raakuuksien seurauksena.

Kiovan valtauksen epäonnistuttua presidentti Volodymyr Zelenskyi puolestaan sai luottoa siihen, että sota olisi voitettavissa riittävällä läntisellä tuella.

– Tavoite oli liian korkealla, liian aikaisin. Aikaan yritettiin saada kaiken kattava ratkaisu, vaikka tulitauko oli saavuttamatta, analysoivat Radtshenko ja Charap, joiden mukaan neuvotteluissa pyrittiin ratkaisemaan vuosikymmeniä kestäneitä ja perustavanlaatuisia geopoliittisia kiistoja.

Delegaatiot tapasivat aluksi Valko-Venäjällä ja sen jälkeen keskustelut jatkuivat Zoomissa, mutta todellinen läpimurto oli tutkijoiden mukaan kuitenkin lähellä maaliskuun loppupuolella Turkin Istanbulissa käydyissä neuvotteluissa, kun Venäjä oli epäonnistunut näyttävästi sotapyrkimyksissään.

Tuolloin osapuolet ilmoittivat päättäneet yhteisestä tiedonannosta.

– Haastattelemiemme osallistujien mukaan ukrainalaiset olivat laatineet tiedonannon suurelta osin ja venäläiset hyväksyivät alustavasti, että sitä voidaan käyttää rauhansopimuksen kehyksenä, tutkijat kertovat.

Ukraina olisi julistautunut pysyvästi neutraaliksi ydinaseettomaksi valtioksi ja sen turvallisuuden olisivat taanneet YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaat, mukaan lukien Venäjä, joiden vastuut mahdollisessa hyökkäystilanteessa Ukrainaan olisi kirjattu jopa tarkemmin kuin Naton viidennessä artiklassa.

Huomionarvoista tutkijoiden mukaan on, että tiedonannon mukaan Venäjä ja Ukraina olisivat seuraavan 15 vuoden aikana hakeneet rauhanomaisen ratkaisun Krimin tilanteeseen, vaikka sitä ennen Moskova ei ollut suostunut keskustelemaan niemimaasta lainkaan.

Hämmästyttävää on heidän mukaansa myös se, että tiedonannossa viitataan siihen, että Ukraina voisi edetä kohti EU:n jäsenyyttä ja Venäjä hyväksyä tämän – samoin kuin Yhdysvallat yhtenä Ukrainan turvallisuuden takaajana.

– Syitä voidaan vain arvailla. [Vladimir] Putinin salamasota oli tyssännyt, se oli selvää maaliskuun alussa. Ehkä hän oli halukas kuittaamaan tappionsa, jos saisi läpi pitkäaikaisimman vaatimuksensa, eli sen, että Ukraina luopuu Nato-haaveistaan. Vaikka hän ei pystyisikään hallitsemaan koko maata, ainakin hän voisi turvata perustavanlaatuisimmat etunsa [Ukrainassa], pysäyttää Venäjän talouden verenvuodon ja palauttaa maan kansainvälisen maineen, Radtshenko ja Charap arvioivat.

Tiedonannon jälkeen rauhansopimuksesta laadittiin useita luonnoksia, ja lopullinen sopimus oli tarkoitus sinetöidä myöhemmin pidettävässä Putinin ja Zelenskyin huippukokouksessa.

Yllättävän kovaa vastarintaa kohdannut Venäjä joutui vetäytymään useilta miehittämiltään alueilta, minkä se yritti naamioida diplomaattiseksi eleeksi rauhanneuvotteluiden edistämiseksi.

Vetäytyminen paljasti venäläisjoukkojen tekemät järkyttävät sotarikokset Butshassa ja Irpinissä huhtikuun alussa. Se raivostutti tutkijoiden mukaan Zelenskyitä, mutta ei katkaissut neuvotteluita. Osapuolet jatkoivat sopimuksen työstämistä liki kellon ympäri huhtikuussa 2022.

Radtshenko ja Charap kertovat perehtyneensä kahteen rauhansopimusluonnokseen. Ne on päivätty 12. sekä 15. huhtikuuta, joka oli viimeisin, minkä osapuolet vaihtoivat.

Viimeisimpään sopimusluonnokseen Venäjä oli tehnyt oman lisäyksensä. Sen mukaan Ukrainan joutuessa hyökkäyksen kohteeksi turvallisuuden takaajamaiden täytyisi tehdä väliintulosta yhteinen päätös – mikä olisi jättänyt Venäjälle, todennäköisimmälle hyökkääjälle, veto-oikeuden. Ukrainalaiset eivät tällaista muokkausta kelpuuttaneet.

Sopimusluonnoksiin oli lisäilty myös muita Venäjän haluamia kohtia, muun muassa siitä, että Ukrainan pitäisi jatkossa suhtautua neuvostoajan historiaansa Venäjän määrittelemällä tavalla.

Tutkijoiden mukaan kyse voi olla siitä, että venäläiset halusivat tehdä sopimuksen hyväksymisen ukrainalaisille vaikeammaksi tai siitä, että täydennyksillä haluttiin suojella Putinia kasvojen menetykseltä niin, että Kreml voisi väittää saavuttaneensa Ukrainan ”de-natsifikaation”, vaikka termin alkuperäinen tavoite lieneekin ollut Zelenskyin hallinnon syrjäyttäminen.

– Ei ole selvää, olisivatko nämä lisäykset olleet lopulta ylitsepääsemätön este, artikkelissa todetaan.

Ukrainan valtuuskuntaa johtanut kansanedustaja David Arakhamia vähätteli myöhemmin niiden merkitystä. Hänen mukaansa Venäjälle tärkein asia oli saada Ukraina antamaan vakuutus puoluettomuudestaan.

– He olivat valmiita lopettamaan sodan, jos me olisimme kuin Suomi, hyväksyisimme puolueettomuuden ja sitoutuisimme olematta liittymään Natoon, Arakhamia vertasi viime marraskuussa.

Ukrainan asevoimien koosta käytiin myös tiukkaa vääntöä. Huhtikuun 15. päivänä osapuolet olivat edelleen varsin kaukana toisistaan niin asevoimien henkilöstön kuin aseistuksenkin osalta. Esimerkiksi venäläisten mielestä Ukrainan rauhan ajan armeija olisi voinut koostua maksimissaan 85000 sotilaasta, kun ukrainalaisten mielestä oikea koko olisi ollut 250000.

Neuvotteluissa ei puhuttu Ukrainan rajoista ja alueista, vaan niistä sopiminen mitä ilmeisimmin oli tarkoitus jättää Putinin ja Zelenskyin väliseen huippukokoukseen. Putin olisi luultavasti halunnut pitää kiinni miehitetyistä alueista ja epävarmaa on, olisiko Zelenskyi ollut puhuttavissa myöntymään alueluovutuksiin, tutkijat toteavat.

Merkittävistä erimielisyyksistä huolimatta 15. huhtikuuta päivätty luonnos viittaa siihen, että sopimus olisi voitu allekirjoittaa nopeimmillaan jopa parin viikon päästä.

– Huhtikuun puolessa välissä olimme hyvin lähellä sodan loppumista rauhansopimuksella, Ukrainan neuvottelijoihin kuulunut Oleksandr Tshalyi totesi joulukuussa 2023.

Miksi keskustelut sitten kaatuivat? Putin on väittänyt, että länsi vesitti sopimuksen, koska halusi heikentää Venäjää. Tutkijoiden mukaan Putinin kärjistys on kaukana totuudesta, mutta lännen suhtautuminen prosessiin kuitenkin oli varsin haaleaa. Neuvotteluiden ei uskottu tuottavan tulosta, koska ratkaisevissa kysymyksissä osapuolet olivat eri linjoilla.

Sen sijaan länsi tehosti sotilaallista tukeaan Ukrainalle ja lisäsi painetta Venäjälle muun muassa kiristämällä pakotteita. Kiovassa huhtikuussa 2022 vieraillut Britannian silloinen pääministeri Boris Johnson tiettävästi sanoi Zelenskyille, että mikä hyvänsä sopimus Putinin kanssa tulee olemaan surkea, eikä sellaiseen kannata suostua.

Todellinen ongelma tutkijoiden mukaan oli se, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset olisivat sopimuskehikon mukaan joutuneet aidosti vastaamaan Ukrainan turvallisuudesta ja tekemään diplomaattista yhteistyötä Venäjän kanssa, mitä kumpaakaan ei haluttu priorisoida – lisäksi Washingtonille oli yllätys, että sille oli merkitty sellainen rooli annettuun tiedonantoon, sillä Ukraina ei ollut konsultoinut Yhdysvaltoja asiassa ennakkoon.

Läntinen tuki ja Venäjän vetäytyminen joiltain valtaamiltaan alueilta antoi puolestaan Zelenskyille lisää päättäväisyyttä ja työnsi diplomaattista tietä taka-alalle.

Venäjän puolta tarinasta on tutkijoiden mukaan vaikea arvioida: olivatko neuvottelut heille vain orkestroitua näytelmää vai kiinnostiko Moskovaa oikeasti sopiminen.

Lopullinen syy neuvotteluiden kariutumiseen oli kuitenkin se, että kumpikin osapuoli jätti suunnitelmassaan väliin tärkeimmät toimet konfliktin liennyttämiseen, kuten humanitaaristen käytävien luomisen pois sota-alueelta, tulitauon sekä joukkojen poisvetämisen, ja sen sijaan yritti saada aikaan pitkän ajan rauhansopimusta.

– Tavoite oli ihailtavan kunnianhimoinen – liiaksikin, tutkijat arvioivat, vaikka toisaalta heidän mukaansa on syytä muistaa, ettei yksityiskohtaisempi Minskin sopimuskaan toiminut ja siitä taas puuttui laajempi kehys.

Historian esimerkkien pohjalta tulevaisuuden neuvotteluiden tulisikin edetä samaan aikaan kaksilla raiteilla, sekä käytännön osalta sodan lopettamiseksi että laajempien turvallisuuskysymysten osalta.

Vaikka Venäjä ja Ukraina eivät koskaan saaneet lopullista sopimusta paperille, Radtshenko ja Charap sanovat, että neuvotteluissa edettiin pidemmälle kuin tähän asti on ymmärretty.

– Voi ajatella, että kahden vuoden verilöylyn jälkeen tämä on ollutta ja mennyttä, tutkijat kommentoivat selvitystään.

He päättävät artikkelinsa kuitenkin toiveikkaalla vireellä:

– Mutta tämä on samalla muistutus siitä, että Putin ja Zelenskyi olivat valmiita harkitsemaan poikkeuksellisia kompromisseja lopettaakseen sodan. Joten jos ja kun Kiova ja Moskova palaavat neuvottelupöytään, siellä on jo valmiiksi olemassa lukuisia ideoita, joista voisi olla hyötyä kestävän rauhan rakentamisessa.