Suomalaiset ovat hyvin maahanmuuttomyönteisiä, ainakin jos maahanmuutosta on vierähtänyt aikaa, Seppänen kirjoittaa.
Pekka Seppänenyrittäjä
Mikään ei hämmennä niin paljon kuin maahanmuuttokeskustelu. Keskustelusta päätellen kukaan ei halua Suomeen ulkomaalaisia. Jotkut haluavat pakolaisia, toiset turvapaikanhakijoita, kolmannet opiskelijoita. Joitakuita viehättää monikulttuurisuus, joitakuita vapaa liikkuvuus.
Kaikkein eniten Suomeen halutaan kuitenkin työvoimaa. Työvoima on tervetullutta, mutta eivät ihmiset, sillä ihmisistä aiheutuu kaikenlaista harmia.
Ihmiset njet, työvoima da.
Puhe työperäisestä maahanmuutosta tuo mieleen tavan, jolla naapurimaassa aikoinaan siirreltiin ihmisiä karjavaunuissa pakkotyöhön eri puolille kylmää valtakuntaa. Ihmiset njet, työvoima da.
Viime kesänä Suomessa keskusteltiin rasismista. Tarkemmin sanottuna ei keskusteltu niinkään rasismista kuin siitä, kenen puheet olivat olleet rasistisia ja kenen eivät.
Uudet ministerit olivat ennen ministeriyttään kirjoittaneet kitkeriä tekstejä ja muilla oli niistä kitkerää sanottavaa. Väittely oli niin kiivasta, että moni odotti hallituksen kaatuvan. Eihän se tietenkään kaatunut. Kukapa haluaisi luopua vallastaan ja tittelistään.
Jokainen suomalainen on maahanmuuttotaustainen.
Syksymmällä julkistettiin kansainvälinen vertailu, jonka mukaan maahanmuuttajat ovat kokeneet Suomessa enemmän rasismia kuin muissa tutkituissa länsimaissa.
Siitä ei syntynyt keskustelua. Kenties siksi, että syytettyinä olivat nyt kaikki suomalaiset, ei pelkästään muutama sattumaministeri.
Jokainen suomalainen on maahanmuuttotaustainen. Toisten sukulaiset ovat vain tulleet Suomeen eri aikaan kuin toisten. Ehkä juuri siksi suomalaisilla on kyky erotella ja arvottaa muualta tulleita sen mukaan, mistä ja milloin he ovat tulleet, miltä he näyttävät ja kuulostavat.
Suomalaiset ovat hyvin maahanmuuttomyönteisiä, ainakin jos maahanmuutosta on vierähtänyt aikaa. Melkein tuhat vuotta sitten Suomeen alkoi saapua maahanmuuttajia Ruotsista. Emme edes huomaa, kuinka kunnioittavasti suhtaudumme näihin varhaisiin lähimaahanmuuttajiin. Hyvä esimerkki on Uusimaa-niminen maakunta.
Uusimaa ei tietenkään ollut mikään uusi maa niille, jotka täällä jo asuivat. Uusimaa oli uusi maa vain näille ristiretkeläisille, jotka ilmestyivät käännyttämään pakanamaan asukkaita ja antoivat muka entuudestaan tuntemattomalle rannikolle nimen Nyland.
Uudenmaan ja Helsingin vaakunoihin jopa ikuistettiin vene, jolla valloittajat saapuivat. Ja heidän jälkeläisensä valittiin vastikään Suomen presidentiksi.
Muuttajia on monenlaisia. On maahanmuuttajia, maastamuuttajia, maaltamuuttajia, maallemuuttajia ja niin edespäin. Yhdyssanan alun sijamuoto kertoo ihmisen kohtalon.
Hävityn sodan jälkeen Suomen piti asuttaa yli 400 000 maassamuuttajaa Karjalasta. Heihin suhtauduttiin aluksi kyräillen, mutta siitäkin selvittiin.
Saman verran suomalaisia työperäisiä maastamuuttajia lähti parin seuraavan vuosikymmenen aikana Ruotsiin. Suuri osa heistä oli myös maaltamuuttajia.
Peruuttamatonta haittaa ei aiheutunut tästäkään. Suomi on voimissaan niin maassamuuton, maastamuuton kuin maaltamuuton jäljiltä. Voisi kuvitella, että maahanmuuttohommatkin lutviutuvat, kun ensin vähän harjoitellaan ja totutellaan.
Pekka Seppänen
Kolumnin kirjoittaja on maahanmuuttotaustainen riippumaton tarkkailija.