Aivoinfarktista toipuva maajoukkuetähti Joonas Pylsy kokoonpanossa Sveitsin Superfinaalissa – tästä on kyse
Joonas Pylsy sai marraskuussa pikkuaivojen infarktin kesken MM-kisaottelun alkulämmittelyn. Superfinaalissa päättyy yksi suurista suomalaisista salibandyurista, kun Tatu Väänänen pelaa viimeisen ottelunsa.
Salibandymaajoukkueen hyökkääjän Joonas Pylsyn elämä mullistui, kun hän sai marraskuussa MM-kisojen Norja-ottelun alkulämmittelyssä aivoinfarktin. Sairaalassa Pylsyn, 33, nikamavaltimosta löydettiin repeämä, jonka vuoksi veri ei päässyt kulkeutumaan aivoihin.
Sveitsiläistä SV Wiler-Ersigeniä edustava kaksinkertainen maailmanmestari kertoi dramaattisista hetkistä ja kuulumisistaan Yle Urheilulle tammikuussa.
– Olen käsitellyt tätä sillä tavalla, että olen kuitenkin 33 vuoden iässä saavuttanut sen verran paljon, ettei olisi hirveä katastrofi, jos ura päättyisi. Tärkeintä on, että pystyisi palaamaan normaaliin perhearkeen, Pylsy pohti.
Hän toivoi, ettei viimeiseksi pelikokemukseksi jäisi ambulanssimatka sairaalaan, ja niin ei käynyt. Uran jatkuminen on edelleen avoinna, mutta Pylsyn kuntoutuminen on edennyt niin hyvin, että hän oli mukana jo joukkueensa kokoonpanossa viime viikonloppuna.
Wiler-Ersigen kukisti GC Unihockeyn seitsemännessä ja ratkaisevassa välierässä vieraskentällä, mutta Pylsyä ei kentällä nähty, eikä nähdä myöskään lauantaisessa Superfinaalissa FB Köniziä vastaan. Sveitsissä kokoonpanoon saa merkitä 20 kenttäpelaajaa, ja Pylsy viestitti Yle Urheilulle, ettei sellaista mahdollisuutta ole, että hän menisi kaukalon puolelle, sillä kontaktikielto on voimassa toukokuuhun saakka.
Tatu Väänäsen upea ura päättyy
Klotenissa kello 18 Suomen aikaa alkavassa finaalissa päättyy myös yksi suurista suomalaisista salibandyurista, kun Wilerin puolustaja Tatu Väänänen, 39, pelaa viimeisen ottelunsa. Kolminkertainen maailmanmestari on pelannut maaotteluita Mika Kohosen jälkeen toiseksi eniten, 168 (tehopisteet 28+73=101), ja hän edusti Suomea MM-kisoissa kahdeksan kertaa (MM-mitalit 3–4–1).
Suomen mestaruuksia hän voitti SPV:n riveissä kaksi vuosina 2012 ja 2013, ja SM-mitaleja on kuusi (2–3–1). Sveitsissä hän pelasi kaudella 2006–2007, ja jälleen vuodesta 2013 eteenpäin.
Mestaruuksia hän on voittanut Wiler-Ersigenissä neljä, ja pelaajauran jälkeen ura jatkuu samassa seurassa apuvalmentajana.
Wiler-Ersigeniä edustaa suomalaispelaajista myös puolustaja Joel Lahti. Finaalivastustaja Könizin riveissä pelaa kaksissa viime MM-kisoissa pelannut puolustaja Otto Lehkosuo, ja joukkuetta valmentaa seuran tällä kaudella jo Supercupin ja Sveitsin cupin voittoihin luotsannut Jyri Korsman. Korsmanille ottelu on viimeinen Sveitsissä, sillä hän siirtyy tuleviksi vuosiksi Ruotsin Superliigaan Växjön valmentajaksi.
Naisten finaalissa kohtaavat maajoukkuehyökkääjä Sara Piispan edustama Kloten-Dietlikon Jets ja Skorpion Emmental Zollbrück.