Banner Before Header

Alkaako uuden valmentajan ura vauhdikkaasti voitolla? ”Odotan heti pikkumenestystä”

Keskiviikon oudoin kilpailija Vermossa on TalviCupin karsintalähdössä juokseva Jojo Keeper. Ruotsista hankittu 5-vuotias ruuna juoksee vasta ensimmäisen kilpailunsa uudessa kotimaassaan.

Myöskään hevosen uudella treenarilla Tommi Mäenpäällä ei ole vielä valmentajanäyttöjä Suomessa.

Mäenpää oli kuusi vuotta eri valmentajilla töissä Ruotsissa ennen kuin palasi Suomeen viime lokakuussa.

Hän kertoo ammentaneensa hevosmiesoppejaan muun muassa huipputreenarien Timo Nurmoksen ja Petri Salmelan talleissa sekä Menhammarin suursiittolassa.

Koska oppeja on kertynyt jo riittävästi, 26-vuotias orimattilalainen on alkanut panostaa omaan valmentajauraansa.

– Pyrin vakavasti ammattivalmentajaksi, mutta vielä minulla ei ole lisenssiä. Nyt tuli sopiva rako aloittaa oman tallin pyörittäminen Suomessa. Minulla oli jo vähän koti-ikäväkin, enkä muutenkaan ajatellut valmentajaksi ryhtymistä Ruotsissa, Mäenpää sanoo.

Mäenpää kertoo, että hänellä on Orimattilan hevoskylässä neljäntoista karsinan uusi talli, jossa on enää kaksi pilttuuta tyhjänä.

Tommi Mäenpään valmentama Jojo Keeper avaa Suomen uransa keskiviikkona.

Jojo Keeper on Mäenpään treenattavista ensimmäisenä startissa. Esa Pehkonen osti viimeksi kesällä kilpailleen ruotsalaishevosen ja vei sen marraskuussa Mäenpään talliin.

Mäenpään valmennuksessa on kolme muutakin Pehkosen ravuria. Hänellä on heti ensimmäisellä kerralla positiiviset odotukset Jojo Keeperistä.

– En tunne Jojo Keeperin historiaa tarkasti, mutta se oli ollut Ruotsissa kovilla miehillä treenissä. Lahjakas menijä on kyllä tänne mielenkiintoinen hevonen, Pehkonen sanoo Robert Berghin ja Svante Båthin käsissä olleesta suojatistaan.

– Ruuna on terveen oloinen, eikä sitä ole tarvinnut hoitaa. Se on sopeutunut hyvin uuteen paikkaan.

Mäenpää on ollut tyytyväinen myös valmennuskeleihin.

– Treeniolosuhteet ovat olleet täällä hevoskylässä tosi hyvät. Kävin silti ajamassa Jojo Keeperillä 21-aikaisen hiitin myös Jokimaalla jäisellä pinnalla, jotta hokkikenkien sopivuus ruunalle selviäisi minulle paremmin.

Treenarin mukaan testi sujui hyvin. Jojo Keeper ei vieroksut hokkikenkiä, vaikkei se ollut koskaan kiertänyt kilparataa ne jaloissaan.

– Hevonen meni hokeilla ihan hyvin, mutta kilpailutilanne on tietysti vielä vähän eri juttu.

Antti Teivainen on Mäenpään luottokuski Vermossa.

TalviCupin karsintalähdöistä selviä neljä parasta tammikuun lopussa ravattaviin loppukilpailuihin. Finaalipaikka on luonnollisesti Jojo Keeperinkin taustajoukkojen tavoitteena.

Ruunaa ohjastaa Vermon viime vuoden championi Antti Teivainen.

– Jojo Keeper tuntuu jaksavalta. Sen takia se kilpaili Ruotsissa monesti pitkällä matkalla, mutta on se mennyt lyhyelläkin matkalla hyvän ajan.

– Vaikka sillä on puolet vähemmän rahaa kuin vastustajillaan ja vasta 11 starttia takana, odotan siltä vähäisestä rutiinista huolimatta heti pikkumenestystä, Mäenpää tunnustaa.

Source Link is.fi