Ballistinen ohjus lensi Jemenistä Israeliin – kaksi ennennäkemätöntä asiaa tapahtui
Israelin kerrotaan torjuneen ballistisen ohjuksen avaruudessa.
Israelin armeija kertoo, että se käytti viime maanantaina ohjuksen torjumiseen ensi kertaa Arrow-ilmapuolustusjärjestelmäänsä.
Asiasta uutisoi brittilehti Telegraph ja israelilainen Haaretz.
Israel kehitti Arrow-ilmapuolustusjärjestelmänsä 25 vuotta sitten, mutta sitä ei ole käytetty ballistisen ohjuksen torjumiseen koskaan aiemmin.
Vuonna 2017 Israel torjui Arrow 2 -ilmapuolustusjärjestelmällään syyrialaiset S-200 -ohjukset.
Israelin puolustusvoimien mukaan Jemenistä ammuttu ballistinen ohjus oli päivitetty versio iranilaisesta Shahab 3:sta.
Arrow kehitettiin aikanaan torjumaan juuri Shababin kaltaisia pitkän kantaman ballistisia ohjuksia.
Israel torjui ballistisen ohjuksen avaruudessa
Jemenin huthi-kapinalliset laukaisivat maanantaina ballistisen ohjuksen kohti Israelin Eilatia.
Raketti eteni ainakin 1 600 kilometrin matkan, ennen kuin Israelin ilmapuolustus tuhosi ohjuksen, Israelin puolustusministeriö kertoi.
Israel torjui ballistisen ohjuksen avaruudessa.
Telegraphin mukaan kyseessä on todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun ballistinen ohjus on ammuttu alas ilmakehän ulkopuolelta.
Jemenin huthi-kapinalliset ovat viime viikon aikana ampuneet ainakin neljästi drooneja ja risteilyohjuksia kohti Israelia.
19-lokakuuta Yhdysvaltain laivaston sotalaiva torjui Jemenin kapinallisten ohjushyökkäyksen.