Biden soittaa sunnuntaina Ukrainan presidentille
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aikoo keskustella puhelimessa ukrainalaiskollegansa presidentti Volodymyr Zelenskyin kanssa sunnuntaina. Valkoisen talon edusajan mukaan Biden aikoo korostaa Zelenskyille Yhdysvaltain tukevan Ukrainan alueellista koskemattomuutta.
Zelenskyi kirjoitti Twitterissä odottavansa puhelua, jotta ”voimme yhdenmukaistaa etenemisemme rauhan ja turvallisuuden takaamiseksi Ukrainassa ja Euroopassa”.
Wilmingtonissa Delawaressa toimittajille puhunut Biden korosti perjantaina tehneensä Venäjän presidentille Vladimir Putinille vastikään puhelinkeskustelussa selväksi, ettei Ukrainaan voi hyökätä.
– En aio neuvotella julkisesti, mutta teimme selväksi, ettei hän voi – ja korostan, ei voi – hyökätä Ukrainaan, Biden sanoi.
Sotilasliitto Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kanssa perjantaina puhunut Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi toivovansa Venäjältä merkittävää panostusta tulevissa, Ukrainaa koskevissa keskusteluissa. Yhdysvaltain, Venäjän ja Naton lisäksi mukana keskusteluissa on myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj.