Banner Before Header

Dramaattisesti sprinttimestaruuden voittanut Katri Lylynperä sai valmennusportaalta viestin, joka muutti SM-viikonlopun suunnitelmat – ”Aika vihainen olen ollut tämän viikon”

Vuokatti Ski Team Kainuun Katri Lylynperä on tämän viikon ajan puhissut vihaisena. Hän oli suunnitellut osallistuvansa Imatran SM-hiihdoissa lauantaiseen 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisaan, mutta joutui jättämään sen väliin ja keskittymään sunnuntain vapaan hiihtotavan sprinttiin.

– Alun perin minun ei pitänyt hiihtää tätä sprinttiä ollenkaan. Halusin valmistautua olympialaisten pariviestiin distanssin kautta, mutta valmennusportaalta tuli viestiä, että tämä kilpailu voikin olla minun olympialaisten kannalta merkityksellinen. Piti sitten satsata tämän päivän kilpailuun, Lylynperä kertoi Yle Urheilulle.

Toisaalta keskittyminen kannatti, sillä Lylynperä otti uransa toisen Suomen mestaruuden. Myös ensimmäinen kulta tuli kaksi vuotta sitten Imatralta ja samaiselta matkalta. Kisan jälkeen Lylynperä sanoi, että hän yrittää nyt aivan ensimmäiseksi saada hermonsa tasaantumaan.

– Aika vihainen olen ollut tämän viikon. Koko tämän päivän olen yrittänyt sitä vihaa kerätä ja purkaa ladulla positiivisella tavalla. Nyt varmaan on aika päästää siitä irti.

Lylynperällä oli mestaruudesta huolimatta ristiriitaiset tunnelmat, sillä mestaruustaisto olisi voinut olla tiukkakin. Sen sijaan se ratkesi ennen viimeistä nousua, kun Lylynperän seurakaveri Jasmin Kähärä kaatui kärkipaikalta.

Lylynperä oli ajatellut peesata Kähärää ja kaksikon oli tarkoitus ratkoa paremmuutensa viimeisessä nousussa, mutta nyt sitä kaksinkamppailua ei nähty. Kähärä jäi kisassa viidenneksi ja oli äärimmäisen pettynyt maalissa.

– Kyllä minua harmittaa todella paljon “Jaskan” puolesta. Varmasti tuntuisi paremmalta, jos olisimme oikeasti hiihdetty kovaa ja olisi seurakaverin kanssa saatu sellainen reilu, kunnon kamppailu. Nyt ei tunnu hyvältä voittaa tällä tavalla, Lylynperä sanoi.

Lylynperän sujuteltua ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen ja Jämin Jänteen Josefiina Böök otti toisen sijan ja Ikaalisten Urheilijoiden Maaret Pajunoja sai pronssia.

Mäki sai itseluottamusta

Pohti SkiTeamin Joni Mäki oli miesten puolella ylivoimainen ja otti myös uransa toisen Suomen mestaruuden vapaan hiihtotavan sprintissä. Sairasteluista toipunut kiritykki oli sunnuntaina tyytyväisempi kuin perjantaina parisprintin jälkeen.

Joni Mäki ehti tuulettaa ylivoimaista voittoaan maalisuoralla. Kuva: Lehtikuva

Tuolloin Mäki sanoi, että vastaukset hänen tämänhetkisestä kunnostaan jäivät vielä leijumaan. Perjantain suoritus jätti turhan paljon parannettavaa.

– Oli hyvä päivä. Karsinnassa tuntui, että pystyn pitämään hyvää vauhtia. Se oli ehkä päivän positiivisin merkki, mutta sellaista eräjaksamista kaipaan vielä, Mäki jutteli kilpailun jälkeen.

– Vaikka tänään en joutunut liian koville, pystyin passailemaan erissä. Hitusen vielä kovempaa kun tulee, niin pystyisin taistelemaan kansainvälisestikin.

Mäki testasi alku- ja välierässä eri taktiikoita. Hän halusi tietää, onko Imatran sprinttiradalla parempi lyödä alkuun kovaa ja passata nousuun vai vetää viimeiseen nousun urku auki. Finaalissa Mäki päätti täräyttää kaasun auki heti startista ja pystyi repimään muihin finalisteihin ison eron heti alusta. Mäen mukaan se toi itseluottamusta, että hän pystyi tuollaiseen irtiottoon.

– Se tuo itseluottamusta siihen, että toivoa vielä on. Oikeita ratkaisuja ja oikeita harjoituksia, niin eiköhän se lähde tästä paranemaan, hän sanoi.

Mäki hiihti Imatran SM-viikonloppuna perjantain parisprintin ja sunnuntain sprintin, mutta jätti lauantain normaalimatkan väliin. Hän myöntää, että normaalimatkojen vauhti on yhä hänelle kysymysmerkki.

– Ei ole kyllä mitään hajua, miten normaalimatka kulkee. Varmaan kisojen kautta sekin parantuisi, hän tuumi.

Mäen voiton jälkeen käytiin tiukka taistelu himmeämmistä mitaleista. Imatran Urheilijoiden Miro Karppanen venytti loppukirikamppailussa Äänekosken Huiman Verneri Poikosen ohi monon mitalla ja otti hopeaa. Poikonen sai pronssia.

SM-KILPAILUT, IMATRA

Miesten sprintti (v)

1. Joni Mäki 2.48,48
2. Miro Karppanen 2.50,43
3. Verneri Poikonen 2.50,45
4. Lauri Lepistö 2.50,75
5. Olli Ahonen 2.51,00
6. Lauri Mannila 3.01,22

Naisten sprintti (v)

1. Katri Lylynperä 3.11,95
2. Josefiina Böök 3.16,27
3. Maaret Pajunoja 3.17,02
4. Anni Lindroos 3.21,99
5. Jasmin Kähärä 3.36,00
6. Emmi Lämsä 3.46,93

Source Link yle.fi