Ei vain rodullistettuja pääkalloja – Suomi kiinnosti ulkomaalaisia tutkijoita jo 1800-luvulla | Verkkouutiset
Filosofian maisteri Juho Pekkarisen väitöskirjan mukaan 1800-luvun lopulla suomalaisia tarkasteltiin kuitenkin yllättävän monipuolisesti, joskin osin ristiriitaisista näkökulmista.
– Esimerkiksi ruotsalaisen tutkijan Gustaf Retziuksen 150 vuotta sitten Suomessa kaivamiin pääkalloihin on viitattu usein ja hänet on typistetty eräänlaiseksi rotututkijan karikatyyriksi, jonka päämääränä oli osoittaa suomalaisten alemmuus ruotsalaisia kohtaan, Pekkarinen kertoo.
– Todellisuudessa hän fanitti Johan Ludvig Runebergia ja Kalevalaa sekä nosti tutkimusmatkansa yhdeksi kohokohdaksi tapaamisen karjalaisen kanteleensoittajan kanssa, hän lisää.
Pekkarinen korostaa, että vaikka suomalaisia ei pidetty aina täysin tasaveroisina verrattuna ”eurooppalaisiin kansoihin”, niin syrjivät asenteet saamelaisia ja romaneja kohtaan olivat tyypillisesti vielä paljon räikeämpiä ja toiseuttavampia.
Rotutieteen lisäksi suomalaisissa kiinnostivat ulkomaalaisia tutkijoita myös heidän kielensä ja suullinen kulttuuri, josta tunnetuimpana Kalevala.
Tiede ja politiikka nivoutuvat yhteen
Ulkomaalaisten tutkijoiden lisäksi myös suomalaiset tutkijat olivat kiinnostuneita oman kansakuntansa tutkimisesta ja avustivat useilla tavoilla ulkomaalaisia kollegojaan. Pekkarinen mainitsee, että tieteen kansainvälisyys ei ole vain osa nykypäivän tiederetoriikkaa vaan olennainen osa aikaisempien vuosisatojen tieteellistä toimintaa.
Myöhemmin nämä kansainväliset kontaktit ilmenivät muun muassa tuenosoituksissa Suomelle sortovuosien aikana, joista merkittävin on vuonna 1899 yli tuhannen eurooppalaisen tiede- ja kulttuurivaikuttajan allekirjoittama Pro Finlandia -kulttuuriadressi.
Pekkarisen tutkimuksen mukaan tutkijat olivatkin aktiivisia poliittisia toimijoita niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Esimerkiksi suomalaisia tutkinut saksalainen antropologi Rudolf Virchow oli johtavia Saksan liberaalipolitikkoja ja moni ulkomaalaisten tutkijoiden suomalaisista kontakteista, kuten E. N. Setälä ja Otto Donner, tekivät myös merkittävää poliittista uraa.
Suomalaisten ja ulkomaalaisten tutkijoiden vuorovaikutuksesta välittyy kuva siitä, että Suomi ei ollut erillään muusta Euroopan tieteellisestä yhteisöstä, vaan suomalaiset olivat sen aktiivinen osa. Tämä näkyi muun muassa ulkomaisten tutkijoiden suhtautumisessa varsin lämpimästi ja tasapuolisesti suomalaisiin kollegoihin.
– Yhteys ulkomaisiin tutkijoihin ja Eurooppaan olikin erityisen tärkeää suomalaisille, jotka pyrkivät osoittamaan kansakuntansa kyvyt tieteen saralla, joka oli taiteen lisäksi merkittävimpiä väyliä saada kansainvälistä tunnustusta, Pekkarinen sanoo.
FM Juho Pekkarisen yleisen historian väitöskirjan Intertwining Science and Politics: Foreign Scholars of Finland and Their Finnish Collaborators, ca. 1870–1920 tarkastetaan 3.11.2023 Jyväskylän yliopistossa.