Eläkeläinen, miten tulet toimeen, kun moni asia kallistuu selvästi?
Pellervon Taloustutkimuksen (PTT) elokuun lopulla julkaisemasta selvityksestä ilmenee, että energian hintojen nousu lisää tänä vuonna selvästi asumismenoja.
Esimerkiksi öljylämmitteisessä talossa yksin asuvan eläkeläisnaisen asumismenot lohkaisevat lähes 63 prosenttia käytettävissä olevista tuloista, eläkeläispariskunnilta hieman alle 30 prosenttia. Öljylämmitteisessä omakotitalossa asuvan eläkeläisnaisen asumiskustannukset nousevat selvityksen mukaan tänä vuonna 39 prosenttia eli keskimäärin 784 euroa.
Lue lisää: Selvitys: Asumismenot nousevat tänä vuonna hurjasti – yhdellä ryhmällä liki 40 prosenttia
Lue lisää: Katso, miten kallista asuminen on nyt eri paikkakunnilla
PTT tutki asiaa Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton pyynnöstä esimerkkitapausten avulla. Selvityksen perusteella hintojen nousu osuu etenkin eläkeläistalouksiin, sillä omakotitalossa asuvilla eläkeläisillä energiamenojen osuus nettotuloista on suuri.
Samana aikaan myös inflaatio on kiihtynyt rajusti. Heinäkuussa kuluttajahinnat nousivat keskimäärin 7,8 prosenttia vuotta aiemmasta. Nousu ei jakaudu tasaisesti. Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien hinnat kohosivat 12,4 prosenttia.
Lue lisää: Ruoan hinta nousi heinäkuussa yli 12 prosenttia vuoden takaisesta – tuotantopanokset kallistuivat
Sähkön ja öljyn hinnan odotetaan kallistuvan loppuvuonna vielä selvästi.
Eduskunta on reagoinut tilanteeseen. Esimerkiksi kansaneläkeindeksiin sidotut eläkkeet ja etuudet nousivat elokuun alussa. Täyden kansaneläkkeen määrä kohosi noin 24 euroa kuukaudessa ja toimeentulotuen perusosan noin 18 euroa kuukaudessa.
Korotukset eivät kuitenkaan riitä kattamaan kustannusten nousua. Eläkeläinen, vastaa Taloussanomien kyselyyn ja kerro, miten tilanne näkyy arjessasi vai näkyykö se ollenkaan? Oletko jotenkin muuttanut toimintaasi menojen nousun vuoksi? Jos olet, miten? Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti.