Ensin sotilaat ampuivat Jibrilin 18-vuotiaan pojan, sitten kuoli vävy – tätä on taistelu Länsirannasta

Amarin pakolaisleirissä Länsirannalla neljä miestä juo teetä töiden lomassa kahvilassa.

Pöydällä on korttipakka ja vesipiippu.

Yksi miehistä etsii puhelimestaan kuvan. Siinä nuori mies nojaa moottoripyörään.

– Israelin erikoisjoukot tulevat aina ennen aamunkoittoa, kun ihmiset nukkuvat. Tänäänkin he veivät nuoren miehen, sanoo Yousef.

Ratsioita tekevät Mista’arvim-joukot koostuvat sujuvaa arabiaa taitavista israelilaisista sotilaista. He sulautuvat Länsirannan katukuvaan.

Miehet kahvilassa kertovat, kuinka Israelin erikoisjoukot hiipivät leiriin aamuyöstä, tunkeutuvat johonkin kerrostaloista ja pidättävät epäiltyjä.

Kohteet ovat tiedossa etukäteen.

Israel sanoo pidättävänsä vain ääriliikkeisiin kuuluvia, mutta ratsioissa on kuollut ja pidätetty monia lapsia ja siviilejä.

Israelin ratsioiden yhteydessä liki 400 ihmistä on kuollut ja noin 7 000 pidätetty lokakuun alun jälkeen Länsirannalla, laskee palestiinalaisten vangitsemisia seuraava järjestö.

– Erikoisjoukot saavat tietoja vakoojilta. Leirissä on palestiinalaisia, jotka vuotavat tietoja rahasta tai pakon edessä, Yousef kertoo.

Palestiinalaiset vastustavat Israelin miehitystä, joka kurjistaa elämää monin tavoin.

Lukuisat iskulauseet ja valokuvat koristavat Amarin kapeita katuja ja kujia.

Äärijärjestö Hamasin julisteessa on nuoren miehen kasvot.

Hän on Muhammad Jibril Rummana. 18-vuotias poika, jonka Israelin sotilaat ampuivat kuoliaaksi viime syyskuussa vähän ennen Gazan sotaa.

Kysymme kadulla leikkiviltä pojilta, missä perhe mahtaa asua. Nopeasti pojat johdattavat meidät oikean talon luo.

Tapaamme pojan isän, Jibril Rummanan. Olohuoneen televisio raportoi taustalla Gazan raunioista.

– Israelin sotilaiden ei olisi tarvinnut tappaa häntä, mutta he eivät tunne armoa. He olisivat voineet ampua ilmaan tai jalkaan. He murhasivat hänet.

Jibril on surun murtama ja katkera. Hänen mukaansa Muhammad olisi selvinnyt hengissä, jos Israel olisi päästänyt ensiavun nopeammin paikalle.

Muhammad oli juuri täyttänyt 18.

– Muhammad oli uskonnollinen ja auttavainen. Hauska ja pidetty. Hyvä poika. Jonain päivänä tapaan hänet taivaassa.

Jibril kertoo, että Muhammad oli osoittamassa mieltään, kun hänet ammuttiin. Länsirannalla järjestettiin tuolloin suuri protestilakko. Israelin sotilaat ampuivat hänet lähellä Psagotin siirtokuntaa, joka on Länsirannan tärkeimmän kaupungin Ramallahin kupeessa.

– Hän osallistui Israelin miehityksen vastaiseen vastarintaan. Kuten niin monet muutkin täällä. Hän ei silti ikinä ollut mukana aseellisessa vastarinnassa, Jibril vakuuttaa pojastaan.

Muhammad oli siis mielenosoituksessa. Se tiedetään varmuudella, mutta ampumishetken tapahtumista on eri versioita.

Palestiinalaislähteiden mukaan Muhammad ja hänen ystävänsä olivat autossa, kun israelin sotilaat avasivat tulen.

Jibril näyttää puhelimestaan kuvan Muhammadin haavoittuneesta ystävästä.

– Hän selvisi hengissä, mutta ei pysty kävelemään. Käyn tapaamassa häntä sairaalassa.

Vaikka tapahtumasta on kuukausia, Israel ei ole palauttanut Muhammadin ruumista hautaamista varten. Perhe on saanut vain valokuvan ruumiin tunnistamista varten.

– He eivät antaneet edes vaatteita meille. Minulla on vain Muhammadin päähine. Se on minulle rakas. Se on symboli toivosta, että Palestiina jonain päivänä vapautuu.

Vuonna 2017 Israel päätti virallisesti, että se voi takavarikoida palestiinalaisten ruumiita ja palauttaa ne paljon myöhemmin – mutta Hamasiin ja muihin terrorijärjestöihin kuuluneiden ruumiita ei luovuteta ikinä.

On epäselvää, kuuluiko Muhammad Hamasiin. Isän mukaan ei: ei Hamasiin eikä muuhunkaan ääriliikkeeseen.

Länsirannalla on yleistä, että jokin järjestö omii Israelin armeijan tai siirtokuntaradikaalien tappaman palestiinalaisen. Sen jälkeen järjestö levittää julisteita kuolleesta, niin kutsutusta marttyyrista.

– Hamas omi hänet. Hän osallistui vastarintaan itsenäisesti ja tuki kaikkia vastarintaan osallistuvia liikkeitä. Hän ei osallistunut aseelliseen vastarintaan.

Isä itse kertoo tukevansa kaikkia liikkeitä, jotka vastustavat Israelin miehitystä, mutta ei osallistu aseelliseen vastarintaan.

Yleisesti perheet, jotka ovat aktiivisesti mukana Hamasin aseellisessa tai muussa toiminnassa, eivät halua kertoa siitä ulkomaalaiselle toimittajalle äärimmilleen jännittyneessä turvallisuustilanteessa.

Rummanan perheen menetykset ovat esimerkki kovasta hinnasta, jonka Israelin miehityksen vastarintaan osallistuvat suvut maksavat Länsirannalla.

TV-tasolla suuri valokuva muistuttaa menetyksistä. Kuolleen Muhammadin rinnalla hymyilee toinen nuori mies.

– Se on vävyni, tyttäreni aviomies, Ibn Adili. Hän kuoli Israelin ratsiassa kaksi viikkoa sitten.

Jibril näyttää puhelimestaan järkyttävän kuvan. Siinä Adili makaa kuolleena lattialla. Kaulassaan hänellä on suuri vamma.

– Kun sotilaat tulivat yöllä, Ibn meni oven taakse kuuntelemaan. Sotilaat räjäyttivät oven ja lukko sinkoutui hänen kaulaansa. Hän kuoli välittömästi, Jibril kertoo.

Jibrilin vanhin poika, 22-vuotias Jahid, on Israelissa vankilassa. Hänet pidätettiin yöllisessä ratsiassa vain muutama päivä sitten.

Jibril ja Jahid asuvat perheineen samassa talossa, mutta eri kerroksissa.

– He räjäyttivät porttimme ja osoittivat aseella ja potkaisivat minua, kun avasin oven.

Jibril ei tiedä, miksi Jahid pidätettiin.

Israelin vankiloissa oli ennen Gazan sotaa arviolta noin 4 700 turvallisuussyistä kiinniotettua vankia. Heistä noin 1 300 on vankiloissa ilman syytettä.

Israelilaisen ihmisoikeusjärjestö B’tselemin mukaan Israelin armeija saa vangita henkilöitä, joita ei epäillä rikoksista.

Riittää, että on epäilys siitä, että pidätetyt saattavat tulevaisuudessa tehdä rikoksia. Kiinniotetulle tai tämän omaisille ei tarvitse edes kertoa syytä vangitsemiseen.

Vangitseminen voi jatkua vuosikausia.

– Lähisukulaisistani kuusi on vankilassa: poikani, veljeni, kaksi sisarenpoikaa ja kaksi veljenpoikaa. Veljeni on tapettu.

Israelin vankiloiden oloista osaisi kertoa 47-vuotias Asmat Mansour. Hän oli kaksikymmentä vuotta vankina. Mutta paljon hän ei kerro.

– Israelin vankilat ovat äärimmäisen rankkoja palestiinalaisille. Sen enempää en siitä halua kertoa.

Mansour vapautui kymmenen vuotta sitten osana suurta vankienvaihtoa.

Mansour ei halua kertoa tapauksesta, mutta julkisten lähteiden mukaan miesten tarkoituksena oli kaapata Mizrachi. Mizrachi kuitenkin vastusti kaappaustilanteessa ja Mansourin kanssa olleet miehet tappoivat hänet. Mansour tuomittiin osallisuudesta murhaan.

Mansour sanoo olleensa tuohon aikaan marxilaisen vastarintaliikkeen jäsen. Hän sanoo edelleen olevansa vasemmistolainen, mutta ei osallistu puolueen ja vastarintaliikkeen toimintaan.

Sen Mansour kertoo vankiloista, että Israelin vankiloissa palestiinalaiset vastarintajohtajat verkostoituvat. Esimerkiksi Israelin Gazan ykköskohde, Hamas-johtaja Yahia Sinwar, oli vankilassa yhdessä Mansourin kanssa.

– Palestiinalaiset johtajat ja tulevat johtajat kokoontuvat vankiloissa. Palestiinalaisille vangit ovat esikuvia. He ovat ihmisiä, jotka ovat luovuttaneet elämänsä kansallisten tavoitteiden saavuttamiselle.

Nykyään Mansour tituleeraa itseään politiikan asiantuntijaksi ja haluaa puhua Gazan sodasta ja Länsirannasta, ei vankeudestaan.

Mansourista on selvää, että Hamasin kannatus Länsirannalla on ryöpsähtänyt Gazan sodan alettua. Niin käy yleensä Israelin Gaza-sotaoperaatioden yhteydessä.

– Ihmiset eivät välttämättä pidä Hamasin ideologiasta tai uskonnosta. He tukevat Hamasia tässä hetkessä, koska he kokevat, että Hamas puolustaa palestiinalaisia Israelin hyökkäystä vastaan.

Toinen syy Hamasin kannatukseen on Länsirantaa johtavan palestiinalaishallinnon ja sen johtajien heikkous.

– Palestiinalaishallinto on heikko ja korruptoitunut. Se ei ole onnistunut pysäyttämään siirtokuntien laajentamista tai siirtokuntaradikaalien väkivaltaa.

Länsirantaa johtavan palestiinalaishallinnon johtajan Mahmoud Abbasin sijaan monet nuoret palestiinalaiset ihailevat nyt Hamasin johtohenkilöitä, kuten Yahia Sinwaria, jonka uskotaan olevan Hamasin terrori-iskun taustalla.

Kolmas syy Hamasin kannatukseen ovat Mansourin mukaan Israelin hallinnon lausunnot Länsirannasta.

– Israelin hallituksessa sanotaan avoimesti, ettei kahden valtion mallia ikinä tule. Siellä sanotaan, että siirtokuntia on laajennettava. Taistelu Länsirannasta on muuttumassa yhä avoimemmaksi, Mansour sanoo.

– Sitä täällä pelätään.