Banner Before Header

Häirintäskandaali paisuu – tutkinta paljasti Petri Kaijansinkon uuden uhrin: ”Järkyttävä tieto”

Urheilulehden viime joulukuussa paljastamassa pesäpallon häirintäskandaalissa on tapahtunut uusi käänne.

Suomen urheilun eettisen keskuksen (Suek) alkuvuodesta aloittamassa tutkinnassa on paljastunut uusi tapaus, jossa pesäpallovalmentaja Petri Kaijansinkon katsotaan syyllistyneen epäasialliseen käytökseen myös tuoreimmassa seurassaan Kirittärissä.

Taannoisen kohun vuoksi tehtävänsä jättänyt Kaijansinkko on myöntänyt aiemmat häirintätapaukset takavuosilta, mutta nyt on paljastunut vielä yksi tapaus.

Pesäpalloliiton perjantaisen tiedotteen mukaan tapahtunut on vuodelta 2017, jolloin Kaijansinkko toimi Jyväskylän Kirittärien valmentajana ja pelinjohtajana.

Asiassa on ilmennyt samankaltaisia piirteitä kuin Urheilulehden ja Ilta-Sanomien loppuvuodesta 2021 esiin tuomissa häirintätapauksissa, joista toisesta oli alun perin kirjoittanut A-Lehtien kustantama Urheilulehti K1 numerossa 48/2016.

Aiemmissa julki tulleissa tapauksissa kaksi naista syytti Kaijansinkkoa seksuaalisesta ahdistelusta ja valta-aseman väärinkäytöstä. Tapauksista toinen on vuosilta 2008–2011 ja toinen vuodelta 2014 ja ne olivat tapahtuneet Porissa ja Raumalla.

Pesäpalloliiton tiedotteen mukaan ”tehdyn tutkinnan perusteella Porin tapaus todettiin vanhentuneeksi. Tutkinnassa ilmenneiden Rauman tapaukseen liittyvien uusien seikkojen sekä Jyväskylän esiin tuodun tapauksen osalta liittojohtokunta katsoo Kaijansinkon toimineen pesäpallon kurinpitosäännöksissä tarkoitetulla tavalla epäurheilijamaisesti. Päätös on annettu tiedoksi kaikille osallisille.”

Pesäpalloliitto langetti Kaijansinkolle 12 kuukauden mittaisen peli- ja toimitsijakiellon.

Kaijansinkkoa ei ole missään vaiheessa epäilty rikoksesta.

Pesäpalloliitto aloitti oman esiselvityksensä pian lajia ravisuttaneiden artikkeleiden ulostulon jälkeen ja asetti Kaijansinkon väliaikaiseen peli- ja toimitsijakieltoon.

Samassa yhteydessä Pesäpalloliitto kertoi siirtäneensä asian Suekin tutkittavaksi.

Jo aiemmin joulukuussa Kirittäret oli ilmoittanut vapauttaneensa Kaijansinkon valmennus- ja pelinjohtotehtävistä. Huhtikuussa 2022 Kaijansinkko, 55, kertoi jättävänsä myös työt Kirittärien seurajohtajana.

Kokenut pesäpallovalmentaja Petri Kaijansinkko on asetettu vuoden mittaiseen toimitsijakieltoon.

Nyt Suekin tutkinnassa ilmennyt uusi tapaus asettaa Kirittärien puheenjohtajan, europarlamentaarikko Henna Virkkusen (kok) aiemmat puheet kyseenalaiseen valoon.

Virkkunen on toiminut Kirittärien johdossa vuodesta 2020.

Joulukuussa 2021 Virkkunen vakuutteli Urheilulehdelle painokkaasti, ettei seuran sisällä tuona vuonna tehdyssä palautekyselyssä ja selvityksissä ollut tullut esiin mitään Kaijansinkon epäasialliseen käytökseen viittaavaa, ja että seurassa oltiin hänen toimintaansa ”todella tyytyväisiä”.

Virkkusen mukaan Kaijansinkko oli loppusyksystä 2021 kertonut kahdenkeskisessä palaverissa sopineensa asioista häirintävyyhdin uhrien kanssa ja ottaneensa virheistään opiksi. Kaijansinkko oli tullut seuraan jo vuosia aiemmin.

Virkkunen alleviivasi arvostavansa kokeneen pesäpallovalmentajan ”rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä”, koska tämä oli myöntänyt kahdenkeskisessä palaverissa syyllistyneensä vuonna 2014 toisen seuran palveluksessa seksuaaliseen häirintään.

Europarlamentaarikko ei uskonut Urheilulehden tietoon useista lähteistä tulleita väitteitä, joiden mukaan Kaijansinkon sopimaton käytös olisi jatkunut myös Kirittärissä.

– Olen todella pettynyt, Virkkunen tiivistää päällimmäiset tunteensa nyt.

– Tämä on iso ja valitettava yllätys. Ikävä ja järkyttävä tieto, olen todella pahoillani pelaajan puolesta.

Jyväskylän Kirittärien puheenjohtaja Henna Virkkunen uskoi pitkään vakaasti, ettei seurassa toiminut Kaijansinkko olisi syyllistynyt epäasialliseen käytökseen. Suek tuli kuitenkin toiseen johtopäätökseen.

Vakuutitte aiemmin vahvasti, että Kirittärissä Kaijansinkon käyttäytymisessä ei ollut ilmennyt mitään moitittavaa. Suek päätyi kuitenkin toisenlaiseen näkemykseen, miksi näin?

– En osaa sanoa. Siis yksikään Kirittärien pelaajista ei ole edelleenkään kertonut seurajohdolle mitään, mikä olisi viitannut Kaijansinkon käyttäytyneen epäasiallisesti. Tämä uusi tieto tuli itselleni puskista. Kun aiemmin kommentoin asiaa, minulla oli kaikki syy uskoa, ettei mitään tällaista uutta tapausta ilmaantuisi, Virkkunen sanoo.

– Yritin pitkin kevättä saada Pesäpalloliitosta tietoa Suekin tutkinnan edistymisestä, mutta en saanut mitään. Nyt en hetkeen ollut asiassa aktiivinen. Ehkä on niin, että pelaajan on ollut helpompi puhua Suekille kuin seurajohdollemme. On joka tapauksessa todella hyvä, että nousi nyt Suekin tutkinnassa esiin.

Virkkusen mukaan on ”hyvin kummallista”, ettei Pesäpalloliitto antanut Kirittärille ”mitään selvitystä tai tarkempia tietoja” tutkinnan edistymisestä.

Hän kertoo kuulleensa Suekin ratkaisusta ensimmäisen kerran torstaina.

– Tässä mielessä olen pettynyt myös liiton toimintaan, Virkkunen sanoo.

– Minusta seuroille pitäisi ilman muuta antaa tiedot, jos selvityksessä havaitaan niiden toimintaan liittyviä epäasiallisuuksia tai epäkohtia. Meillä on velvollisuus huolehtia, ettei epäasiallista käytöstä tapahdu, ja jotta voimme torjua sitä seurassa, tarvitsemme asiaa koskevat tiedot hyvissä ajoin.

Source Link is.fi