Herätys: Kolme kuoli Kööpenhaminan ammuskelussa | Terveydenhuollon kustannusten nousu jatkuu | Turvapaikanhakijoihin kohdistuu ristiriitaisia odotuksia
Kööpenhaminan ostoskeskuksen ammuskelussa kuoli kolme ja loukkaantui useita
Kolme ihmistä kuoli Kööpenhaminassa ampumisessa ostoskeskuksessa sunnuntai-iltana. Lisäksi kolme ihmistä on kriittisessä tilassa, ja useita muita on loukkaantunut. Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön ampumiseen liittyen. Epäilty on 22-vuotias syntyperäinen tanskalainen mies. Poliisin esitutkinta osoittaa hänen toimineen yksin.
Hintojen nousu, hoitovelka ja hoitajapula kasvattivat kuntien terveydenhuollon kuluja
Terveydenhuollon kustannukset ovat kasvaneet jo pitkään, eikä loppua näy. Kuntaliiton tuoreen vertailun mukaan terveydenhuollon kustannukset kasvoivat viime vuonna merkittävästi etenkin suurissa kaupungeissa. Ensi vuoden alusta palveluiden järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille, ja uudistuksen yksi tavoite on ollut hillitä kustannusten kasvua. Kuntaliiton pääekonomistin mukaan alueet joutuvat kuitenkin ensin ratkomaan monta kiperää kysymystä
Turvapaikanhakijat kokevat, että heihin kohdistuu epäinhimillisiä odotuksia
Turvapaikanhakijan odotetaan olevan kärsivällinen, aktiivinen, positiivinen ja kiitollinen, kun hän odottaa turvapaikkapäätöstään. Näin toteaa oululainen väitöstutkija, mutta saman ilmiön odotuksista tunnistavat myös THL:n monikulttuurisuustiimin päällikkö ja Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n puheenjohtaja.
Maanantai jatkuu helteisenä
Maanantai jatkuu helteisenä koko maassa. Sää on melko aurinkoinen ja lämmin, minkä lisäksi yksittäisiä sadekuuroja voi tulla länsirannikolla.
Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.