Banner Before Header

Ilotulitteet aiheuttivat uutenavuotena useita kuolemia ja loukkaantumisia Euroopassa kielloista huolimatta

Ilotulitteisiin kuoli uutenavuotena Euroopassa kolme ihmistä huolimatta useiden maiden asettamista kielloista, kertoo BBC. Kuolemantapausten lisäksi ilotulitteet ovat aiheuttaneet paljon loukkaantumisia.

Hollannissa 12-vuotias poika kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti katsoessaan aikuisen sytyttämää kotitekoista ilotulitetta. Paikallinen poliisi on pidättänyt miehen. Saksassa puolestaan 37-vuotias mies kuoli ilotuliteräjähdyksessä.

Sekä Hollanti että Saksa kielsivät uudenvuoden ajaksi ilotulitteiden myymisen koronapandemiasta johtuen. Hollantilaisviranomaiset perustelivat kieltoa sillä, että ilotulitteiden aiheuttamat loukkaantumiset kuormittaisivat maan jo ennestään täystyöllistettyä terveydenhuoltoa.

Kiellot eivät ole kuitenkaan estäneet kaikkein innokkaimpia ilotulittajia, ja monet ovat käyneet ostamassa raketteja naapurimaista tai rakentaneet niitä itse, välillä tuhoisin seurauksin.

Myös Itävallassa sattui useita ilotulitteisiin liittyviä onnettomuuksia, joista yksi johti 23-vuotiaan miehen kuolemaan, kun hän oli palannut suutariksi luulemansa ilotulitteen luo.

Source Link is.fi