Jäivätkö ihmisoikeudet Nato-tavoitteen jalkoihin? Professori loi uuden käsitteen kuvaamaan, mitä Suomessa tapahtui jäsenyyttä odotellessa
Natoon pyrkinyt Suomi teki turvallisuuspolitiikan nimissä sellaista, jota se ei olisi muutoin tehnyt.
Näin sanoo maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
Yksi esimerkki on Teivaisen mukaan Suomen ja Ruotsin Turkin kanssa viime kesänä tekemä sopimus. Suomi ja Ruotsi lupasivat tukea Turkkia sen kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvia uhkia vastaan. Maat lupasivat myös muun muassa olla tukematta tiettyjä kurdijärjestöjä.
– Muotoilut olivat sellaisia, että jos laittaisi Turkin tilalle Kiinan tai Venäjän, sellaista ei julistettaisi autoritäärisen maan tai etenkään autoritääristä hyökkäyssotaa käyvän maan kohdalla, Helsingin yliopiston professori Teivainen sanoo.
Turkki on rajoittanut kurdivähemmistönsä oikeuksia monin tavoin ja hyökännyt kurdeja vastaan myös Irakissa ja Syyriassa.
Suomi taas joutui odottamaan pitkään Turkin hyväksyntää Nato-jäsenyydelleen.
Kysyimme Teivaisen lisäksi ihmisoikeusjärjestö Amnestyn toiminnanjohtajalta Frank Johanssonilta ja Suomen Kurdiliiton puheenjohtajalta Welat Nehriltä, miltä Suomen toiminta Nato-hakuprosessin aika näytti ihmisoikeuksien näkökulmasta.
”Pieni Suomi joutuu pikkuisen joustamaan”
Teivo Teivainen ottaa toisena esimerkkinä esiin poliisin toimet mielenosoituksissa Suomessa.
Mielenosoittajilta otettiin pois muidenkin kuin terroristijärjestöksi luokitellun Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n lippuja, ja Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania esittävä nukke takavarikoitiin.
Teivaisen mukaan moni ajattelee, että ajatus on ollut: ”Nyt joustetaan vähän ja kun Turkki on ratifioinut Suomen Nato-jäsenyyden, palataan entiseen”.
Jotkut ovat kutsuneet Suomen myötäilyä uussuomettumiseksi. Teivainen käyttää termiä ”turvallisuuspoliittiset demokratiajoustot”.
– Nämä eivät ole yhtä räikeitä demokratia- ja ihmisoikeusjoustoja kuin juutalaisten luovuttaminen Saksaan 1940-luvulla tai neuvostotyranniaa paenneiden loikkarien luovuttaminen Neuvostoliittoon presidentti Urho Kekkosen käskystä 1950-luvulla ja sen jälkeen.
– Mutta tietyssä mielessä ne ovat jatkumo ajatteluun, että pieni Suomi joutuu omien turvallisuuspoliittisten intressiensä takia ainakin pikkuisen joustamaan humanitäärisistä normeista.
Johansson: Keskustelu on nyt vaikeaa
Suomen Amnestyn toiminnanjohtajan Frank Johanssonin mukaan Suomessa keskustelu kävi ylikierroksilla ja kapeasti nähty sotilaallinen turvallisuus on ajanut kaikkien muiden arvojen ohi jo reilusti yli vuoden eli Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
– Eli ihmisoikeuskysymykset eivät oikein sovi yhteen turvallistamisen kanssa, vaikka voitaisiin sanoa, että turvallisuutta luodaan nimenomaan sillä, että yhteiskunta on tasa-arvoinen, oikeudenmukainen ja yhdenvertainen, Johansson sanoo.
Hän huomauttaa, että Suomi on aiemmin ollut etukenossa yhdessä muiden EU-maiden kanssa puuttumassa Turkin ihmisoikeusloukkauksiin ja oikeusvaltioperiaatteiden loukkaamiseen Unkarissa.
– Viimeisen vuoden aikana on ollut silmiinpistävää, että tällaisia ulostuloja ei ole nähty.
Turkin lisäksi myös Unkari viivytti Suomen Nato-jäsenyyden ratifioimista.
Johansson on huolissaan siitä, että poliisi on erilaisissa mielenosoituksissa hyvinkin kyseenalaisilla tavoilla rajoittanut kokoontumisvapautta.
Kun poliisi oli poistanut mielenosoituksesta Turkin presidenttiä esittäneen nuken, Amnesty tviittasi, ettei ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne saa vaikuttaa sanan- ja kokoontumisvapauteen.
Ohimenevää opportunismia?
Johanssonin mukaan nykyinen kehitys saattaa johtaa siihen, ettei jatkossakaan välttämättä olla yhtä valmiita keskustelemaan kuin aiemmin.
– Voi olla, että kyse on vain poliittisesta opportunismista, joka menee ohi. Mutta kun kerran on lähdetty kansalaismielipidettä ja mielenosoituksia tukahduttamaan, se voi myös jäädä pysyväksi, hän sanoo.
Johanssonin mukaan Suomessa vallitsee tällä hetkellä melko mustavalkoinen keskusteluilmapiiri. Hänen mukaansa ollaan kaltevalla pinnalla, jos esimerkiksi Ukrainan sodassa tekemistä rikkomuksista ei saa puhua.
Amnesty sai tuta valtavan someraivon, kun se julkaisi elokuussa raportin, jonka mukaan Venäjän tekemien julmuuksien ohella myös Ukraina on syyllistynyt kansainvälisen oikeuden loukkauksiin.
– Kaiketi Venäjän hyökkäyssotaa vastaan puolustetaan nimenomaan demokratiaa, oikeusvaltiota ja kansainvälisten sopimusten noudattamista. Jos sanotaan, että hyökkäyksen kohteena oleva saa vähän luistaa, niin miten valitsemme, milloin saa luistaa ja milloin ei, Johansson kysyy.
Kurdiliiton Nehri: Lopulta ihmisoikeudet voivat hyötyä
Suomen Kurdiliiton puheenjohtaja Welat Nehri arvioi, että Turkin ihmisoikeustilanne voi lopulta hyötyä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydestä, vaikka Nato-prosessin aikana monia asioita on katsottu läpi sormien.
– Suomi ja Ruotsi ovat oikeusvaltioita, joissa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Niille avautuu tavallaan myös mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten Nato toimii. Tulee mahdollisuus puuttua Turkin ihmisoikeusloukkauksiin ja ongelmiin, joita se on aiheuttanut Naton sisällä, Nehri sanoo.
Nehri on iloinen siitä, etteivät Suomi ja Ruotsi ole antaneet periksi Turkin vaatimuksille poliittisten aktivistien luovuttamisesta. Hän uskoo maiden kunnioittavan oikeusvaltioperiaatteita jatkossakin.
Toivoa tuovat myös Turkin toukokuun vaalit. Jos oppositio voittaa, avautuu mahdollisuus keskusteluun ja tilanteen kohenemiseen, hän uskoo.
Suomen ja Ruotsin Nato-prosessin pahimpana takaiskuna Kurdiliiton puheenjohtaja pitää aseviennin (siirryt toiseen palveluun) sallimista (siirryt toiseen palveluun) Turkkiin. EU-maat keskeyttivät viennin, kun Turkki oli vuonna 2018 hyökännyt Pohjois-Syyrian kurdialueelle.
Professori Teivo Teivainen ei usko, että paluuta vanhaan on, kun Suomi ja Ruotsi ovat Natossa. Esimerkiksi asevientiin tuo uuden ulottuvuuden se, että Suomi on sotilasliitossa Turkin kanssa.
– Tuskin menee niin, että ulkopoliittinen johto näyttää pitkää nenää Turkille ja sanoo, että nyt me siirrymme takaisin ihmisoikeuksia kunnioittavaan linjaan.
Keskusteluun toivotaan lisää kriittisyyttä
Amnestyn Frank Johansson sanoo, että Venäjän hyökkäyssota ja sotarikokset ovat tehneet viime aikoina kaikkein eniten hallaa ihmisoikeuksille.
Hän kuitenkin toivoisi, että Suomella olisi valmiutta käydä kriittistä keskustelua ja nostaa esille myös liittolaismaiden tekemiä ihmisoikeusloukkauksia.
– Vastikään tuli kuluneeksi 20 vuotta Yhdysvaltain hyökkäyksestä Irakiin, ja edelleen on paljon Yhdysvaltain ja Britannian joukkojen tekemiksi epäiltyjä sotarikoksia, joita ei ole tutkittu.
Teivo Teivaisen toive puolestaan on, ettei itsestään selviä asioita yritettäisi kieltää.
– Demokratia- ja ihmisoikeusjoustoja on tehty, mutta niiden myöntämisen suhteen on viranomaistaholta hyssyttelyä.
Hän toivoo, että Suomessa päästäisiin eroon Kekkosen ajan ajattelusta, jonka mukaan ulkopoliittista puhetta pitäisi koordinoida ulkopolitiikasta päättävien kanssa.
– Ulkopoliittisessa keskustelussa olisi hyvä olla enemmän moniarvoisuutta ja keskustelua hankalista asioista. Esimerkiksi: kun Venäjän hyökkäyssota on selkeästi tuomittu, mitä tarkoittaa se, että rinnastettavissa tilanteissa oleviin Turkkiin ja Saudi-Arabiaan solmitaan entistä tiiviimpiä suhteita, Teivainen sanoo.