Jamie Vesterisen kolumni: Elämä yliopistossa ei ole oikeasti taistelua sananvapaudesta woken ja feminismin ikeessä
Seuraamalla julkista keskustelua voisi luulla, että yliopistossa käydään sotaa oikea- ja vääräoppisten välillä. Arki näyttää sisältäpäin kovin toisenlaiselta – ja köyhtyvältä.
Jamie VesterinenVäitöskirjatutkija
Hiljattain eläköitynyt opettajani totesi, että yliopisto on nykyään täynnä lampaita. Hän tarkoitti, että meistä yliopistolaisista ei löydy puhtia puolustaa oppialojamme jatkuvia rahoitusleikkauksia ja virkoihin kohdistuvaa lakkautusuhkaa vastaan.
Ennen oli tosiaan toisin. Yliopistolaiset osoittivat mieltään jo Turun Akatemiassa 1600-luvulla. Lähihistorian tunnetuin esimerkki on niin sanottu Vanhan valtaus 1968. Silloin Helsingin yliopiston opiskelijat valtasivat Vanhan ylioppilastalon vaatiakseen muutoksia yliopiston hallintoon ja opetuksen sisältöön.
Tämän päivän yliopistolaiset seuraavat kovin passiivisina, kun oppiaineiden perustuksia pala palalta murretaan. Esimerkiksi Helsingin yliopiston humanistiopiskelijoiden järjestämä mielenosoitus (siirryt toiseen palveluun) tieteiden rahoituksen puolesta jäi niin pieneksi, ettei se edes ylittänyt uutiskynnystä suomenkielisessä mediassa.
Hurjimpien väitteiden mukaan toisinajattelijat vaiennetaan ja tutkimusaiheita ja opetuksessa käytettyjä aineistoja sensuroidaan.
Julkisuudessa yliopisto nähdään silti jostain syystä kiihkeiden kuohujen ja veristen aatesotien taistelukenttänä. Huoli niin sanotun woke-aatteen (siirryt toiseen palveluun) vaikutuksesta korkeakouluopetukseen ja -tutkimukseen ilmaantui suomenkieliseen mediaan vuosikymmenen alussa. Siitä lähtien (siirryt toiseen palveluun) aiheesta on julkaistu (siirryt toiseen palveluun) useita huolestuneita puheenvuoroja (siirryt toiseen palveluun) – kriittisimmissä on kuvailtu, että etenkin humanistisilla, yhteiskuntatieteellisillä ja taidealoilla vallitsee woken vuoksi suorastaan pelon ilmapiiri (siirryt toiseen palveluun).
Hurjimpien väitteiden mukaan toisinajattelijat vaiennetaan ja tutkimusaiheita ja opetuksessa käytettyjä aineistoja sensuroidaan. Woke-sensuurin kohteena uskotaan olevan vanhoillisena pidetty sukupuolen, maahanmuuton ja etnisyyden tutkimus, tai sitten ideologian ajatellaan ”värittävän” muutoin tutkimustuloksia, kuten keskustan kansanedustaja Juha Pylväs vuodenvaihteessa tiivisti (siirryt toiseen palveluun).
Uhkakuvan mukaan niin sanotuissa pehmeissä tieteissä tunteet ja mielipiteet ohjaavat tutkijoita näyttöön perustuvan päättelyn sijaan.
Ei tässä sinänsä mitään uutta ole. Varsinkin ihmistieteitä, eli humanistisia sekä yhteiskuntatieteellisiä aloja, on ennenkin leimattu ideologiseksi hötöksi. Keskustelu woke-aatteesta asettuu tämän kertomuksen jatkoksi. Uhkakuvan mukaan näissä niin sanotuissa pehmeissä tieteissä tunteet ja mielipiteet ohjaavat tutkijoita näyttöön perustuvan päättelyn sijaan.
Mahtaako olla sattumaa, että näitä ennakkoluuloja liitetään juuri naisvaltaisiin tutkimuksen aloihin? Kuluneen käsityksen mukaanhan naiset ovat miehiä enemmän tunteidensa vietävissä.
Korkeakouluarki ei ole taistelua sananvapaudesta ääriajattelun tai woken ikeessä – päässä pyörivät ihan muut huolet.
Yliopiston tasaisesta arjesta katsellen mielikuva ideologioiden taistelutantereesta tuntuu kovin vieraalta. Kun jokin aika sitten koko yhteiskuntaa ravisteli #metoo-liike, sekin jäi yliopistoissa yllättävän vaisuksi. Feministisen ja antirasistisen aatteenpalo ei savunnut luentosalien käytävillä – ei ainakaan katkuksi asti.
Korkeakouluarki ei ole taistelua sananvapaudesta ääriajattelun tai woken ikeessä – päässä pyörivät ihan muut huolet: opiskelijoiden lisääntyvä uupumus (siirryt toiseen palveluun), korkeakoulujen rahoitukseen kohdistuvat leikkaukset ja poliitikkojen halu muuttaa opetus maksulliseksi (siirryt toiseen palveluun).
Voisiko olla, ettei woke-huolen takana olekaan aito huoli tieteen ja koulutuksen tilasta, vaan kokemus siitä, että tasa-arvokehitys on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle? Kun väittää, että naisten ja vähemmistöjen oikeudet ovat uhka tieteelle, voi saada samalla tukea konservatismilleen niiltäkin, joita tasa-arvokehitys ei muuten huolettaisi.
Mikä sitten on yliopistojen todellisuus?
Kansainvälisessä yliopistovertailussa (siirryt toiseen palveluun) suomalaiset korkeakoulut sijoittuvat vuodesta toiseen korkealle. Tämä puhuu sen puolesta, että niissä tehtävä tutkimus ja opetus on laadukasta.
Myös uusimman Tiedebarometrin (siirryt toiseen palveluun) mukaan suomalaisten luottamus tieteeseen on yhä lujaa – julkisista uhkakuvista huolimatta.
Suomen korkeakoulujen voimavara on, että ne ovat avoimia kaikille, joita opiskelu kiinnostaa – ei vain niille, joilla on varallisuutta tai jotka edustavat tiettyä väestöryhmää tai arvomaailmaa. On koko yhteiskunnan etu, että yliopistoissa on sitouduttu edistämään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Sitä työtä kannattaa jatkaa, vaikka julkisuudessa joskus läikehtiikin.
Jamie Vesterinen
Kirjoittaja opiskelee tohtoriksi antiikintutkimuksen alalla, jonka työpaikat uhkaavat Suomesta kadota.
Voit keskustella kolumnista 11.2. klo 23.00 asti.