Janne Ahonen jättää suurmäen SM-kisat väliin: ”Olisi pitänyt ommella pukua yöllä”

51-vuotias Noriaki Kasai hyppäsi Salpausselän kisoissa maailmancupin pisteille. Janne Ahosen mukaan se kertoo lajin tasosta.

Janne Ahonen tuuletti SM-pronssia.

Janne Ahonen tuuletti SM-pronssia tammikuussa 2022. Kuva: Tomi Hänninen

Salpausselän kisat vetivät 47 500 katsojaa Lahteen viikonloppuna. 50 000 katsojan tavoite ei aivan täyttynyt. Tulos on kaukana parhaimmista vuosista, jolloin kävijöitä oli satoja tuhansia.

Mäkilegenda ja Yle Urheilun asiantuntija Janne Ahonen on kuitenkin optimistinen.

– Kisat ovat piristymässä. Jo ennen koronaa oli tosi hiljaisia vuosia, mutta nyt meininki alkaa paranemaan ja fiilis nousta.

Lisää aiheesta: Katso Salpausselän kisojen tunnelmaa – asuissa näkyvät menneiden aikojen kisamuistot

Ahonen on päässyt nauttimaan kisatunnelmista viime vuosina yleisön joukossa. Urheilija tuntee kisahumun vain etäisesti.

– Tornista näkee vain stadionin sankan katsojamassan. Silloin kun pärjäsimme, oli iltamäessä moninkertainen väkimäärä nykyiseen verrattuna, Ahonen muistelee.

Lahden kaupungille kisoilla on edelleen valtava merkitys, vaikka yleisö onkin kutistunut. Kisat tuovat alueen yrittäjille ja kaupungille noin neljä miljoonaa euroa, sanoo Lahden kaupunkikehitysjohtaja Olli Alho. Eniten hyötyy matkailu- ja ravintola-ala.

– Kisat ovat erottamaton osa Lahtea. Salpausselkä, hiihto ja mäkihyppytornit ovat edelleen ensimmäisiä asioita, jotka Lahdesta tulevat mieleen, Alho sanoo.

”Kärjen takana on iso harppaus tasoerossa”

Janne Ahosen vanha kilpakumppani, Japanin Noriaki Kasai, 51, liiti viikonloppuna maailmancupin pisteille.

Kasain onnistuminen kertoo Ahosen mukaan miehen omistautumisesta ja intohimosta lajiin, mutta myös jotain mäkihypyn nykytilasta.

– Absoluuttinen huippu hyppää omalla tasollaan, he ovat äärimmäisiä koneita. Mutta heti kärjen takana on iso harppaus tasoerossa. Se mahdollistaa, että Kasai hyppää tällaisille sijoille.

Myös Ahonen on viime vuosina kiivennyt hyppytorniin, vaikka aktiiviura on jo taputeltu. Toissa vuonna hän voitti suurmäen SM-pronssia.

Ahonen oli aikeissa osallistua suurmäen SM-kisoihin myös tänä vuonna. Kisa hypätään tänään maanantaina Lahdessa. Uudet välinesäännöt olivat kuitenkin liikaa.

Nykyään hyppääjästä otetaan skannerilla mitat, joiden perusteella suunnitellaan sääntöjen mukainen puku. Kansainvälisen hiihtoliiton skanneri oli Lahdessa viikonloppuna, mutta aikataulu oli mahdoton.

– Olisi pitänyt ommella pukua yöllä. Siitä on jo hauskuus kaukana.

Sunnuntaina Ahonen kuitenkin paljasti uusia kilpailusuunnitelmia: hän ja toinen mäkilegenda Toni Nieminen ottavat osaa yhdistetyn SM-kilpailuihin vuoden päästä.

Source Link yle.fi