Jasper Pääkkönen, Valtteri Bottas, Iivo Niskanen ja Chaim Zabludowic sijoittavat miljonäärin luksuslomakylään
Näyttelijä Jasper Pääkkönen, F1-kuljettaja Valtteri Bottas, hiihdon kolminkertainen olympiavoittaja Iivo Niskanen sekä suomalaismiljardööri Chaim ”Poju” Zabludowic kuuluvat Joroisiin ensi vuoden helmikuussa avautuvan PihlasResort-luksuslomakylän uusiin sijoittajiin. Lisäksi sijoittajana ovat Jake Aalto Kare Groupistä, sijoittaja Mikko Toivanen, sekä sijoittaja Petri Heino Heino Groupista.
Lomakylän perustajan Pekka Viljakaisen sekä PihlasResort -yhtiön toimitusjohtajan Anna Grotenfelt-Paunosen omistusosuus lomakylää vetävästä yrityksestä on yli puolet. Uudet sijoittajat jakavat toisen puolen.
Ilta-Sanomat kertoi elokuussa, että Niskanen, Bottas ja Pääkkönen ovat mukana uusina omistajina.
PihlasResort-lomakylä tähtää nimenomaan korkeampaan hintaluokkaan. Toiminnan on tarkoitus alkaa ensi vuoden helmikuussa. Viljakaisen mukaan varauksia on jo tullut, vaikka kohdetta on mainostettu lähinnä avaamalla Facebook-sivut.
Lomakylän huviloissa on kaikissa oma sauna ja hotellitasoiset palvelut concierge-palveluista pesulaan. Vierailla on käytössään esimerkiksi sähköautoja, veneitä ja urheilupaikkoja.
Alueella majoittuvia ja muita vieraita palvelee ympäri vuoden myös à la carte -ravintola.
Hankkeen käynnistäjä Pekka Viljakainen, 50, on yrittäjä ja sijoittaja, joka jo 26-vuotiaana vuonna 1998 ansaitsi satoja miljoonia markkoja myymällä 14-vuotiaana perustamansa it-alan yrityksen silloiselle TietoEnator-jättiyritykselle.
Lisäksi Viljakainen on toiminut takavuosina ex-pääministerin, viime helmikuusta lähtien Venäjän johtavaksi sotahaukaksi profiloituneen Dimitri Medvedevin bisnesneuvonantajana ja istunut Venäjän postin hallituksessa.
Lisäksi hän omistaa 45 prosenttia on Varkaudessa sijaitsevasta Finnforel-kalankasvattamosta. Lisäksi hänellä on myös muun muassa aurinkopaneeleja teollisuudelle tuottava Aii-yhtiö.