Johannes Roviomaan kolumni: Anteeksi, mutta olisiko teillä hetki aikaa keskustella ilmastonkorjauksesta?
Ilmastonkorjaus on suuria tunteita herättävä aihe, jota pitää tutkia lisää. Siitä pitäisi myös osata keskustella faktoihin perustuen ennen kuin on liian myöhäistä, kirjoittaa Roviomaa.
Johannes RoviomaaVapaa toimittaja ja Arktisen keskuksen vieraileva tutkija
Kesäkuun 4. päivä vuonna 2091 on suuri päivä minulle ja suomalaisille. Täytän tuolloin 100 vuotta ja Mannerheim 224 vuotta. Tuo päivä on maanantai, joten oletan, että pidän juhlavastaanoton viikonloppuna.
Jos haluamme nähdä tuon päivän siedettävissä oloissa, pelkkä fossiilipäästöjen lopettaminen ei maailmaa tai minun satavuotisjuhlaani pelasta. Tarvitaan mahdollisesti myös muita konsteja.
On myönnettävä, että enää tarjolla olevat vaihtoehdot eivät ole pelkästään hyviä.
Istuin viime vuoden lokakuussa Reykjavikíssa maailman suurimmassa arktisen alueen konferenssissa, ja kuuntelin suomalaisten ilmastoaktivistien Operaatio Arktis -ryhmän puheenvuoroa. Heidän tavoitteenaan on nostaa ilmastonkorjaus poliittiseen keskusteluun ja varoittaa ihmiskuntaa lähestyvästä haaksirikosta eli ilmastojärjestelmän keikahduspisteistä. On myönnettävä, että enää tarjolla olevat vaihtoehdot eivät ole pelkästään hyviä.
Ilmastonkorjauksella tarkoitetaan kaikkia niitä keinoja, joilla suojellaan planeetan ilmastojärjestelmää keikahduspisteiden toteutumiselta. Ilmastonkorjausta on ainakin kolmea sorttia: kasvihuonekaasujen poistaminen ilmakehästä, maanpinnalle pääsevän auringonsäteilyn hillintä ja geomuokkaus.
Nykyisellä tahdilla olemme matkalla kohti 2,6 asteen lämpenemistä (siirryt toiseen palveluun) vuoteen 2100 mennessä. Se tarkoittaa, että useampi keikahduspiste ylittyisi reippaasti.
Samassa tilaisuudessa Islannissa puhui myös Cambridgen yliopiston professori Hugh Hunt (siirryt toiseen palveluun), joka on tutkinut ilmastonkorjausta vuosikymmenien ajan. Hän sanoi, että ihmiskunnalla on 10–30 vuotta aikaa siihen, että arktinen merijää katoaa, jos nykymeno jatkuu.
Mannerjäätiköiden sulaminen nostaa merenpintaa (siirryt toiseen palveluun). Yli 400 miljoonaa ihmistä, jotka asuvat alle kahden metrin korkeudessa merenpinnasta joutuvat etsimään uuden kodin. He asuvat Kiinassa, Bangladeshissa, Intiassa, Egyptissä, Yhdysvalloissa, Hollannissa ja Tyynenmeren saarivaltioissa. Se, mikä tapahtuu arktisella alueella, ei jää sinne.
Jälkeläisemme tuskin välittävät, milloin nämä peruuttamattomat asiat tapahtuivat. Ennemminkin he saattavat olla kiinnostuneita siitä, ketkä olivat silloin vastuussa ja miksi he eivät estäneet sitä kaikin keinoin.
Yksi esimerkki käynnissä olevista ilmastonkorjaustutkimuksesta on Arktisen keskuksen professori John Mooren ja väitöskirjatutkija Ilona Mettiäisen GRISCO-projekti (siirryt toiseen palveluun). He selvittävät mahdollisuutta rakennuttaa Grönlannin vuonoihin penkereitä. Niiden tarkoitus olisi estää lämpimän veden virtaaminen jäävuorten alle.
Näin tekemällä ei ratkaista ilmastonmuutosta, vaan ennemminkin ostetaan ihmiskunnalle lisäaikaa. Lääke ei saa kuitenkaan olla tautia pahempi, sanovat tutkijat. Hanketta ei voi toteuttaa kolonialistisesti. On grönlantilaisten päätös, haluavatko he tällaisia penkereitä vai eivät.
Kukaan vakavasti otettava tutkija ei halua suojella fossiilisten polttoaineiden tupruttelua, päinvastoin.
On aivan selvää, että tutkijat pitävät tärkeimpänä ratkaisuna ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista, mutta se ei riitä pelastamaan ylikuumentunutta planeettaa.
Osa ilmastonkorjauksen kriitikoista ajattelee, että ilmastonkorjaus antaisi mahdollisuuden jatkaa nykyistä tuhoon ajavaa elämäntapaa. Kukaan vakavasti otettava tutkija ei halua suojella fossiilisten polttoaineiden tupruttelua, päinvastoin.
Ilmastonkorjaukseen liittyy eittämättä riskejä ja myös niitä tulee selvittää. Tutkijoiden mukaan suurin riski olisi kuitenkin jättää ilmastonkorjaus kokonaan pois ratkaisujen paletista.
Kustakin ilmastonkorjausmenetelmästä tulisi keskustella erikseen, eikä niputtaa kaikkea yhteen. On siis eri asia ampua ilmakehään aerosolihiukkasia tai laukaista valtavia peilejä avaruuteen kuin rakennuttaa Grönlannin vuonoihin penkereitä tai lisätä valtameriin valaankakankorviketta (siirryt toiseen palveluun).
Tavallaan ihminen on planeetalla kuin turisti, joka on vain käymässä. Joku muu siivoaa jäljet, mitä kosmiselta harharetkeltä jää. On hyvin todennäköistä, että ennemmin tai myöhemmin joku taho, suurempi tai pienempi valtio, tekee ilmastonkorjausta joka tapauksessa. Ajattelen, että olisi planeetan yhteinen etu, että eri keinoja kartoitettaisiin parhaan mahdollisen tieteellisen tiedon valossa.
Save the date! Tervetuloa 100-vuotisjuhliini Toivon päivänä 4. kesäkuuta 2091. Yritän päästä paikalle keinolla millä hyvänsä. Sitä ennen on päätettävä, millaisen perinnön haluamme jättää ihmisille, jotka eivät ole vielä syntyneet.
Johannes Roviomaa
Kirjoittaja on toimittaja ja Arktisen keskuksen vieraileva tutkija, joka uskoo että päivistä kauneimmat ovat vielä elämättä, ehkä.
Kolumnista voi keskustella 4.5. kello 23.00 saakka.