Kansanedustajan paikka maksoi eduskuntavaaleissa yli 32 000 euroa, ja se ei tutkijan mukaan ole demokratian ihanteiden mukaista
Moni suomalainen haluaa kansanedustajaksi, mutta paikka eduskuntaan ei tule ilmaiseksi.
Tämän on huomannut myös kansanedustaja Hanna Huttunen (kesk.), joka käytti kevään vaalien kampanjointiin yli 60 000 euroa. Suurimmat menoerät Huttusella olivat sanomalehti-ilmoitukset, vaalilehden tekeminen ja televisiomainos.
– Tulen Savo-Karjalan vaalipiiristä ja äänestäjäkuntani on aika perinteistä. Jotta tavoitat ihmiset, sinun pitää kohdata heidät kasvotusten, Huttunen sanoo.
Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Huttusen piti mainostaa toritapahtumia ja tupailtoja, jotta ihmiset löysivät niihin paikalle.
Tupailloille oli Huttusen mukaan tarvetta. Keskusta vietti kaksi vaalikautta hallituksessa, ja nyt puolueen kannatus makaa pohjalukemissa.
Puolueen ehdokkaalle oli tärkeää päästä keskustelemaan äänestäjien kanssa suoraan siitä, mitä on tehty ja mihin puolue aikoo keskittyä tulevaisuudessa.
Huttusen ja muiden Savo-Karjalan vaalipiirin ehdokkaiden kustannuksia nosti myös se, että kampanjointi tapahtui kahden maakunnan alueella: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Ehdokkaat joutuivat mainostamaan kahdessa eri maakuntalehdessä, eri paikallislehdissä ja televisiomainokset piti kohdentaa kahdelle eri alueelle.
Huttusen kampanja-auton mittariin puolestaan kertyi yhteensä 6 000 kilometriä, mikä tarkoitti noin yhtä kilometriä yhtä ääntä kohden.
Tutkija: Ei demokratian ihanteiden mukainen
Ylen vaalikoneen taustakysymyksistä selviää, että valitut kansanedustajat käyttivät keskimäärin 32 625 euroa vaalikampanjointiin. Budjetit vaihtelivat muutamasta tuhannesta lähes 200 000 euroon.
Valitusta 200 kansanedustajasta 119 vastasi vaalikoneen kysymykseen, joten summat tarkentuvat vielä myöhemmin. Arviot kampanjakuluista näyttävät kuitenkin täsmäävän hyvin vaalirahoitusta koskevien ennakkoilmoitusten kanssa.
Kansanedustajien pitää jättää varsinainen vaalirahailmoitus Valtiontalouden tarkastusvirastolle kesäkuun alussa.
Vaalirahoitukseen perehtynyt Vaasan yliopiston tutkija Annu Perälä pitää summia kovina. Kahdessa edellisessä eduskuntavaaleissa valituksi tuleminen vaati keskimäärin noin 40 000 euron budjettia.
– Lienee aika selvää, että vastaavanlaiset panostukset eivät ole monelle mahdollisia. Voidaan ajatella, että tämä sotii demokraattisia ideaaleja vastaan, joiden mukaan kaikkien pitäisi pystyä osallistumaan politiikkaan, Perälä sanoo.
Kansanedustajat ovat rahoittaneet keskimäärin kolmasosan kampanjabudjetistaan itse. Loput rahoista on tullut muun muassa yrityksiltä, yhteisöiltä ja yksittäisiltä kansalaisilta.
Huttunen on tästä esimerkki. Paitsi että hän käytti tällä kertaa yli 20 000 euroa omaa rahaa kampanjaansa, toissa eduskuntavaaleissa hän otti 36 000 euron pankkilainan.
– Ajattelin silloin, että laitan kaiken peliin, mitä ihmisestä irtoaa. Eli kierrän niin paljon kuin voin, tapaan niin paljon ihmisiä kuin ehdin ja teen vaalilehden.
– Ymmärsin myös, että kun kampanja-aika oli puoli vuotta, se vaati taloudellisia panostuksia. Ja kun minulla ei ollut panostuksia omasta takaa, enkä ollut siinä vaiheessa niin tunnettu, otin sitten lainan, Huttunen muistelee.
Panostus maksoi itsensä takaisin, sillä Huttunen nousi kansanedustajaksi vuonna 2019. Tosin hän maksaa yhä noin 900 euroa kuussa vaalilainaansa takaisin, ja laina-aikaa on noin vuosi jäljellä.
Poikkeus sääntöön
Osa kansanedustajista on käyttänyt valintaansa rahaa murto-osan verrattuna muihin ehdokkaisiin. Monesti taustalla on joko ehdokkaan tunnettuus tai näkyvyys sosiaalisessa mediassa.
Yksi näistä kansanedustajista on terapeutti-Villenä tunnettu Ville Merinen (sd.). Hänen kampanjansa maksoi 2 300 euroa.
– Minulla oli alun perin ajatuksena, että en käyttäisi ollenkaan rahaa, mutta anoppini ja isäni halusivat väkisin ostaa bussiin yhden mainoksen. Suostuin sitten siihen, Merinen sanoo.
Merisen vaalibudjetti kului lähes kokonaan bussimainokseen, mutta se ei selitä hänen valintaansa kansanedustajaksi. Taustalla on vuosien työ psykoterapeuttina, jota hän on myös tehnyt sosiaalisessa mediassa.
Sisältö on ollut todella suosittua, sillä hänellä on yli 100 000 seuraajaa Tiktokissa ja yli 66 000 Instagramissa. Merinen on luonut pitkäjänteisellä työllä itselleen paikan, jossa hän pystyy kohtaamaan paljon ihmisiä kerrallaan.
– Somettajanakaan ei mennä noin vain sisään eduskuntaan, vaan pitää olla jokin tietty teema, josta sinut tunnetaan. Minuun liitetään suoraan mielenterveys ja nuoret, eikä kukaan tule kysymään minulta, mitä asiaa ajat.
Merinen myös tyrmää usein esitetyn ajatuksen, jonka mukaan sosiaalisessa mediassa ei voi kohdata ihmisiä henkilökohtaisesti.
– Olen aina vastannut ihmisten yksityisviesteihin tosi paljon. Ja minulla on ollut sellainen erikoisuus, että vastaan kaikille lähinnä ääniviesteillä, niin niihin tulee henkilökohtainen ote.
Merinen sanoo suoraan, ettei hän olisi ollut valmis laittamaan yli 32 000:a euroa vaalikampanjaan.
– Minulle tuli kyllä koko ajan yllykkeitä, että pitäisikö panostaa hieman enemmän kampanjaan. Mietin sitten, että ei. Minun on mentävä näillä, mitä minulla on.
Kaikilla ei kuitenkaan ole samanlaisia lähtökohtia sosiaalisessa mediassa kampanjointiin kuin Merisellä. Hän tiedostaa asian myös itse.
Some auttaa vain harvoja
Vaasan yliopiston tutkija Annu Perälä pitää Merisen kaltaisia kansanedustajia poikkeuksena. Syynä on se, että sosiaalinen media ei ole keskimäärin pienentänyt eduskuntavaaliehdokkaiden vaalibudjetteja.
– Toki yksittäisille taitaville poliitikoille sosiaalinen media avaa mahdollisuuksia tulla valituksi verrattain pienillä budjeteilla. Tavoitteellinen sisällön ja seuraajakunnan luominen vaatii kuitenkin aikaa ja taidokkuutta, Perälä sanoo.
Sosiaalisen median käyttäminen voi vaatia myös isoa budjettia, jos sisältöä tuotetaan kanaviin ammattimaisesti tai näkyvyyttä hankitaan rahalla.
Ehdokkaiden vaalibudjetit eivät ole kuitenkaan kasvaneet eksponentiaalisesti vaalista toiseen. Perälän mukaan vaalikampanjoiden koko kasvoi aina vuoteen 2007 asti, minkä jälkeen tahti hidastui.
Samana vuonna käynnistyneen vaalirahakohun ja tätä seuranneen finanssikriisin jälkeen budjettien kasvu tyrehtyi, kun varsinkin yritykset muuttuivat varovaisemmiksi rahoituksen antamisessa.
Eri puolueiden ehdokkaiden kampanjoiden koossa on ollut perinteisesti myös eroja. Kokoomuksen ja keskustan ehdokkailla budjetit ovat perinteisesti olleet suurimpia, kun taas perussuomalaisissa ja vasemmistopuolueissa kulut ovat olleet näitä pienempiä.
– Listavaalijärjestelmässä ehdokkaan pahimmat kilpakumppanit tulevat oman puolueen sisältä. Voidaan ajatella, että puolue ja vaalipiiri vaikuttavat kampanjan kokoon, Perälä arvioi.
Rahoituksen kokoon vaikuttaa myös se, että äänestäjät voivat äänestää Suomessa puolueen lisäksi ehdokasta. Näin ehdokkailla on kannusteita laittaa paljon rahaa kampanjointiin, kun puolue ei ole ennakkoon valinnut listalla järjestystä, ketkä ehdokkaat pääsevät eduskuntaan läpi ensimmäisenä.
Mutta mikä saa ehdokkaan ottamaan riskin ja pyrkimään kansanedustajaksi? Huttusen halu vaikuttaa lähti liikkeelle Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen kuntauudistuksesta.
– Sanoisin, että tähän on täytyy olla sisäinen palo. Lähdin kuntapolitiikkaan aikanaan, kun Kataisen hallitus oli pakkoliittämässä kotikuntaani Outokumpua Joensuuhun. En halunnut, että kotikuntani häviää maailmankartalta.
Huttunen lähti kuntavaaleihin ehdolle ja päätyi ensimmäisellä kaudella valtuuston puheenjohtajaksi. Siitä syttyi halu vaikuttaa, joka laventui myöhemmin myös muihin asioihin.
Herättikö artikkeli ajatuksia? Voit kommentoida sitä sunnuntaihin 16.4.2023 kello 23 asti.