Suomi on maa, jossa asuu 2,7 miljoonaa ihmistä erikokoisissa taloyhtiöissä, ja reilut 2,6 miljoonaa heistä ei suin surminkaan halua tulla valituksi taloyhtiönsä hallitukseen.
He ovat niin sanottuja tavallisia ihmisiä. Maan hallitukseen ja suuryhtiöiden hallituksiin on tunnetusti kovempi tungos.
Kaikkien taloyhtiöläisten onneksi vielä löytyy velvollisuudentuntoisia ihmisiä, jotka haluavat kantaa vastuuta yhteisestä asiasta, asumisesta.
Mutta kuinka kauan löytyy?
Yleisin suostuttelupuhe vapaaehtoisia värvättäessä tai huijattaessa on, ettei siellä tarvitse mitään erityistä osaamista, sitä vartenhan meillä on ammattitaitoinen isännöitsijä.
Kun aina olisikin.
Silloin ei syntyisi tilanteita, joissa taloyhtiön hallitus ajautuu hermoromahduksen partaalle joutuessaan 24/7 katsomaan isännöitsijän perään. Tai etsimään kadonnutta isännöitsijää, että sen perään voisi edes katsoa.
Hallitusten jäsenten palkkiot ovat yleensä sen verran pieniä, että lieväkin hermoromahdus tuntuu kohtuuttomalta luontaisedulta. Vertailun vuoksi: Kokoaikatyötä tekevien isännöintialan ammattilaisten keskiansio on 3 832 euroa kuukaudessa, mikä on yli suomalaisten keskiansioiden.
”Keskipalkka on verraten hyvä”, Isännöintiliitto myöntää.
Isännöintiala kokoontui kuluvalla viikolla alan suurtapahtumaan Isännöintipäiville Jyväskylään. Siellä julkistettiin ensimmäistä kertaa isännöintialaa luotaava toimialakatsaus.
Isännöintipäivien viesti suomalaisille oli huolestuttava. Liiton tiedotteen mukaan alalla on ”huutava osaajatarve”.
Sen voi arkijärjellä lukea myös niin, että alalle on pakko ottaa henkilöitä, joiden osaaminen tai asenne eivät ole kunnossa.
Tyhjästä nyhjäistessä tarttuu puolivillaisia kykyjä.
”Iso haaste on uusien osaajien löytäminen. Sukupolvenvaihdos on käynnissä, uusia tekijöitä tarvitaan alalle jatkuvasti”, toteaa Isännöitsijäliitto.
Vuoden 2022 Isännöitsijäksi valittiin keravalainen medianomiksi kouluttautunut Anne Pulkkinen, joka kertoi haluavansa kehittää viestintää. ”Yhteistyö hallitusten kanssa on isännöitsijän työtehtävistä tärkein”, Pulkkinen totesi tiedotteessa.
Niin totta.
Sellaisia tilanteita, joissa taloyhtiö kadottaa isännöitsijänsä, ei saisi tapahtua. Onko syynä, että asiakkaita on haalittu liikaa, vai että isännöintiyrityksen johtaminen ollut huonoa, työnjako ei toimi tai asenne on huono?
Nykyisin tarvitaan hallinnon osaavia isännöitsijöitä ja teknisiä isännöitsijöitä, mutta aina kun puhutaan ”tiimistä”, tulevat mieleen koulun ryhmätyöt, joissa pahimmassa tapauksessa kukaan ei kantanut vastuuta mistään.
Viime kesänä erässäkin taloyhtiössä saatiin lopulta työllä ja tuskalla, sähköposteilla ja moneen kertaan akkunsa tyhjentäneillä puhelimilla selville, että isännöintiyhtiön ”tiimistään” heille osoittama isännöitsijä oli jäämässä kesälomalle ja vaihtaisi sen jälkeen työpaikkaa.
Tuleeko joku tilalle, selvisi vasta, kun vaahterat alkoivat pukeutua punaiseen ja keltaiseen.
Mihin isännöitsijää sitten olisi kesällä tarvittu? No, esimerkiksi korjaamaan ja selittämään lähettämiään virheellisiä tiedotteita. Kertomaan, ovatko tietyt asiat hoidossa ja hallinnassa vai kellumassa tai poikimassa uusia ongelmia.
Kun luottamus vastuulliseen, asiantuntevaan isännöintiin katoaa, taloyhtiön hallitus joutuu kiusalliseen rooliin: isännöitsijän päällystakiksi, opaskoiraksi, herätyskelloksi.
Se vaatii ylimääräistä vaivannäköä, ja se maksaa. Monissa ”edullisissa” isännöintisopimuksissa on sisällä konsepti, jossa suuri osa ”palveluista” on ”erillisveloitettavia”.
Puhelimeen vastaaminen? Sähköpostiin avaaminen? Paperin kääntäminen?
Isännöintiyhtiöllä saattaa olla miellyttävä-ääninen asiakaspalvelija, mutta jos yksikään hänen – ilmeisesti pysyvästi kokouksessa asuvalle tai ruokailemassa viihtyvälle – liiketoimintajohtajalle välittämä soittopyyntö ei tuota tulosta…
… niin silloin alkaa ärsyttää, jos asiakaspalvelija vastaa puhelimeen etunimellä.
Ja tietysti on koronaa ja työpaineita, mutta eikö joka paikassa ole?
Taloyhtiöillä on edessä karmea talvi ja ensi vuosi. Sähkön ja kaukolämmön hinnat nousevat, lainojen korot nousevat.
Kaikki nousee. Todennäköisesti isännöintipalkkiotkin.
Isännöintiliiton mukaan ala on edelleen pienyritysvaltainen, mutta isot ostavat pienempiä kiihtyvässä tahdissa.
Vuoden isännöitsijäksi valittu Anne Pulkkinen sanoi haluavansa viedä työtä kohti ”asiantuntijaroolia, jolloin asiakkaiden arvostus ja luottamus saadaan paremmaksi.”
Erittäin kannatettava tavoite. Asiantuntemus on vahva valtti kaikilla aloilla. Asiantuntemus on osaamista.
Mutta kuten Isännöintiliitto otsikoi tiedotteensa: ”Isännöitsijä on yhä useammin ”emännöitsijä” – naisia virtaa nyt isännöintialalle, mutta sekään ei ratkaise alan huutavaa osaajatarvetta.”
Karmeaa luettavaa kaikille niille, jotka pohtivat, uskaltaako lähteä mukaan taloyhtiön hallitukseen… Toisaalta: Alan naisistumista ei voi kuin tervehtiä ilolla. Naiset ovat yleensä hyviä vastuunkantajia.
”Keskimääräinen” isännöitsijä on nykyisin 50-vuotias nainen.
Lue lisää: Tällä alalla on vain vuoden koulutus ja krooninen pula tekijöistä – palkka jopa 4 000 e/kk