Kommentti: Sieluttoman seuraomistajan itsekkyys paljastui NHL:ssä kaikelle kansalle – häpeällinen valmentajan nöyryyttäminen vain jäävuoren huippu rumasta totuudesta
Kanadalaisvalmentaja Rick Tocchet tulee muistamaan ensimmäisen ottelunsa Vancouverin penkin takana aina.
Länsirannikon intohimoinen – ja ennen muuta turhautunut – kiekkoyleisö ei suinkaan ottanut tehtävistään sunnuntaina vapautetun Bruce Boudreaun seuraajaa vastaan avosylin, vaan tervehti tätä hyisen kylmällä buuauskonsertilla. Vain muutamaa tehokasta peliminuuttia myöhemmin yksi kannattajista paiskasi jäälle fanipaitansa.
Eikä Tocchet itse ollut tilanteeseen millään tavalla syyllinen.
Se, mikä johti aikaisen keskiviikkoaamun tapahtumiin, on kiistatta Vancouver Canucksin 73-vuotisen historian häpeällisin tapahtumasarja. Omistajataho sekä seurajohto nolasivat sekä itsensä että koko seuran nöyryyttäessään pois potkittua valmentajaa – ja mikä huomionarvoista, näin ei toden totta toimittu Vancouverissa ensimmäistä kertaa.
Osaaminen puuttuu
Edellä mainitun tapahtumasarjan voi katsoa alkaneen itsenäisyyspäivämme aattona vuosi takaperin. Kuinka ollakaan, myös tuolloin kanukkien kotiareenan jäälle lensi seuran jatkuvaan rypemiseen kyllästyneen kannattajan fanipaita.
Tämä katkaisi kanadalaismiljardööriomistaja Francesco Aquillinin selkärangan: samalla ovenavauksella lähti kaksi valmentajaa, GM sekä GM:n apulainen.
Vailla minkäänlaista ammattilaisjääkiekon substanssiosaamista operoiva Aquillini teki tuolloin erikoisen päätöksen palkata omin päin seuraan päävalmentajan, jos kohta meritoituneen sellaisen, ja vasta sen jälkeen seurajohdon – joku voisi todeta, että kohtalokkain seurauksin.
Seuran presidentiksi palkattu Jim Rutherford, kolmen Stanley Cupin mestari-GM, ei nimittäin halunnut Boudreauta joukkueensa valmentajaksi ja luotsin julkinen suolaaminen alkoi välittömästi. Rutherfordin uskomattoman tyylittömät ulostulot seurasivat viimeisen vuoden aikana toisiaan. Seuran presidentti arvosteli arvostelemasta päästyään omaa päävalmentajaansa.
Jokainen ymmärsi, mitä tuleman piti.
Jääkiekkotoimittaja John Shannon kertoi tiistaina vancouverilaisessa radio-ohjelmassa jutelleensa Boudreaun kanssa ennen kauden alkua. Tämä oli tiennyt jo ennen kautta joutuvansa vaikeuksiin ja toivoi näkevänsä työssään joulun. Joulun amerikkalaisvalmentaja näki, mutta työrauhaa tai seurajohdon tukea tämä ei koskaan saanut.
Kaiken päälle tuli täysin absurdille tasolle yltänyt julkinen nöyryytys. Seurajohto ei antanut otteensa menettäneen joukkueen luotsille potkuja, vaikka seuraajakin oli jo isojen mediatalojen sisäpiiriläisten taholta paljastettu. Tilanne sai humoristisia piirteitä, kun Boudreau itse puhui – yhä virassa ollessaan – seuraajastaan nimellä.
Sunnuntaina Boudreau lopulta vapautettiin.
Menneen viikonlopun sekä reilun vuoden takaisia tapahtumia yhdisti omistajan kyvyttömyys vetää piuhaa seinästä. Toiminta karkaa tyylittömäksi nöyryyttämiseksi, kun koko lajiyhteisö puhuu potkuista ja seuraajista, mutta omistaja ei puhu ei pukahda, saati, että tekisi lopullisen ratkaisun.
Eivät fanit keskiviikkoaamuna Tocchetille buuanneet, vaan omistajalleen.
Omistajalle, joka edelleen kieltäytyy aloittamasta perustavanlaatuista uudelleenrakennusta.
Kriisistä kriisiin
Aquillinin masinoimaa pientä pintaremonttia on tehty yhdeksän vuoden ajan vailla mitään tuloksia.
Samaan aikaan seura konttaa kriisistä kriisiin myös kentän ulkopuolella.
Valmentajia tulee ja menee, seurajohtajia tulee ja menee, menneenä kesänä lähes koko lääkintähenkilökunta laitettiin pihalle.
Sattumaa tai ei, pari viikkoa takaperin hyökkääjä Tanner Pearsonin viattomasta käsivammasta olikin paisunut koko kauden päättänyt vakava ongelma.
Eikä seurassa kukaan tiennyt tästä ennen kuin puolustaja Quinn Hughes puhisi ottelun ennakkohaastattelussa, miten ”Pearsonin käsivamma hoidettiin jotenkin väärin”.
Vasta tässä vaiheessa heräsi omistaja ja seurajohto. Neljän-kuuden viikon perussaikku oli paisunut neljäksi käsioperaatioksi ja viidettä tiettävästi odotellaan. Miten tällainen voi NHL-tasolla olla mahdollista? Sitä seura nyt tutkii.
Muutamaa viikkoa aiemmin kävi ilmi, että Vancouver oli sulkenut hallin ovet pitkän linjan vancouverilaistoimittajalta. Ratkaisu on vähintäänkin kyseenalainen ja siihen otettiin kantaa myös Pohjois-Amerikan jääkiekkokirjoittajien liitosta. Omistaja Aquillini on ollut toimittajien perässä vuosien saatossa lukuisia kertoja.
Pokkuroinnin kulttuuri
Jokaisen Vancouver-selkkauksen takaa löytyy omistaja Aquillini. Hän näyttäytyy sieluttomana despoottina, jonka johtamismetodit ovat 1800-luvulta. Vain ne, jotka jaksavat kritiikittömästi pokkuroida omistajaa selviävät – ne, jotka eivät selviä, eivät ansaitse omistajan taholta myöskään tyylikästä lähtöä.
Sympaattinen seuralegenda Trevor Linden toimi hetken Vancouverin presidenttinä muutama vuosi sitten, mutta on sittemmin katkaissut kokonaan välinsä suuresti rakastamaansa seuraan. Tätä voi pitää Aquilliniltakin saavutuksena.
Aquillinin rakennusalan yritystä on sanktioitu viranomaisten toimesta pelkästään 2010-luvulla useita kertoja turvallisuusmääräysten laiminlyönneistä. Yhteensä yritys on maksanut sakkoja turvallisuusseikkojen laiminlyönneistä lähes kolmella miljoonalla taalalla.
Viimeisin käänne jääkiekon ulkopuolelta on kolmen oman aikuisen lapsen syytökset elatusriidan yhteydessä. Aquillinin kolme tytärtä väittää tämän pahoilleen näitä sekä henkisesti että fyysisesti. Myös NHL monitoroi tätä tilannetta.
Asuin Vancouverissa yhdeksän jääkiekkokauden ajan NHL-kirjeenvaihtajan työssä. Kaikkien – hyvienkin – vuosien ajan kaupungissa on vallinnut vahva yhteinen konsensus seuran suurimmasta ongelmasta: Francesco Aquillinista. Viimeisin yhdeksän vuoden totaalinen mahalasku kentän ulkopuolisine skandaaleineen on katkaissut faneilta lopullisesti kamelinselän.
Omistajan on turha tarjota jatkossa yhtäkään GM:ää tai valmentajaa syntypukiksi huonoille tuloksille.
Se oli keskiviikkoaamun viesti faneilta seurajohdolle, vaikka se uuden valmentajan kautta esitettiinkin.