Kymmenkunta suomalaista on sodan keskellä Sudanissa, ja heidän tilanteensa on aidosti vakava, sanoo ulkoministeriö
Ulkoministeriön mukaan suomalaisia ei nyt saada maasta pois mitenkään. Taistelut roihahtivat viikonloppuna.
Sudanin armeija ja maan puolisotilaalliset RSF-joukot ottivat viikonloppuna yhteen Sudanin pääkaupungissa Khartumissa.
Taistelut jatkuvat edelleen, ja kuolleiden määrä kasvaa.
Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoo, että maassa on kymmenkunta suomalaista. Heihin kaikkiin on saatu yhteys.
Suomalaiset ovat valtaosin Khartumissa, missä järeimmät taistelutkin käydään. Sota on kuitenkin levinnyt ympäri maata.
– Tilanne on aidosti vakava ja vaarallinen. Suomalaiset joutuvat suojautumaan, ja ulkoministeriö suosittelee sisätiloissa pysymistä, kuvailee konsulipäällikkö Jussi Tanner.
Tannerin mukaan yksi todellinen vaara on joutua taistelujen keskelle. Lisäksi aseelliset joukot ovat kurittomia, epätoivoisimmat pyrkivät asuntoihin sisälle.
– Todellinen hengenvaara ei ole kovin kaukana, ja suhtaudumme tähän erittäin vakavasti, hän korostaa.
Koko maa on vaarallinen, ja missä tahansa voi leimahtaa. Itä on eniten Sudanin asevoimien kontrollissa. RSF on peräisin lännestä, Darfurista.
Tilanne on yhä sama kuin viikonloppuna: Khartumista on mahdoton poistua, koska ilmatila ei ole käytettävissä, vaan se on suljettu, eikä lentokenttiä voi käyttää.
Poistuminen maitse ei onnistu sekään, sanoo Tanner. Vesi, sähkö ja viestintäyhteydet toimivat yhä.
Tanner arvioi yleisesti, että armeija ja puolisotilaalliset joukot taistelevat vallasta.
– Tällä hetkellä suomalaisten evakuointi on mahdotonta. On myös mahdotonta sanoa, milloin se voisi onnistua.