”Lähellä on oltu aikaisemminkin”, sanoo edelliset judomitalit Suomeen 30 vuotta sitten tuonut lajilegenda Jorma Korhonen
Suomen edellisen arvokisamitalin toi vuoden 1993 EM-kisoissa pronssille otellut Jorma Korhonen. Hän osasi odottaa Martti Puumalaiselta menestystä.
Sanna Kähkönen,
Arto Loukasmäki
Sunnuntai oli suuri päivä suomalaiselle judolle, kun raskaan sarjan judoka Martti Puumalainen voitti kultaa judon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä.
– Oli Martilta kyllä jäätävä suoritus eilen, seurasin mielenkiinnolla. Oli mieluinen mitali Suomen judolle, sanoo judon lajilegendaksikin nimetty kajaanilainen Jorma Korhonen.
71-kiloisten sarjassa otellut Korhonen saavutti urallaan EM-kultaa 1989, hopeaa 1990 ja pronssia 1993, ja oli Barcelonan olympialaisissa yhdeksäs. Hänen edellisestä suomalaisesta judon arvokisamitalista on siis vierähtänyt aikaa 30 vuotta.
– Pitkältä se on kyllä tuntunut, onhan siellä hävittyjä pronssimitaleja. Lähellä on kyllä oltu aikasemminkin, niin naisissa kuin miehissäkin.
Masters-voitto antoi merkkiä tulevasta
Korhonen osasi odottaa Puumalaiselta menestystä, sillä tällä on Korhosen kuvailun mukaan ”hyvin pullat uunissa”. Puumalaisen työnantajana on puolustusvoimat, urheilijalta löytyy henkilökohtainen valmentaja ja onneakin on – tosin sen varaan Korhosen mukaan ei voi laskea.
– Kyllä Martti on ollut kovassa kunnossa. Ja elokuun masters-voitto antoi kyllä hyviä merkkejä tulevasta.
Judon arvostettuun Mastersiin saavat kutsun vain maailmanlistan 32 parasta. Turnauksesta saa eniten olympia- ja maailmanlistapisteitä heti MM-kisojen jälkeen. Puumalainen varmisti Unkarin Masters-kilpailun kultamitalilla paikkansa ensi vuoden Pariisin olympialaisiin.
Korhonen on yksi judoliiton aikuisten oman toimen ohella toimivista valmentajista. Hän on odottanut jo pitkään suomalaisjudokan arvokisamitalia. Hänen mielestään myös muut judokat voivat menestyä ja lajin kannattaakin ottaa kaikki irti tuoreesta arvokisakullasta.
Onnistuminen vaatii Korhosesta rehellistä raakaa työtä ja ammattimaista valmennusta.
– Itse aloitin judon 11-vuotiaana. Ei se silloin ollut niin vakavaa, mutta siitä se lähti menemään ammattimaisemmaksi. Kyllä se vaatii semmosta kokopäiväistä tekemistä ja fokusta, että homma on takaraivossa koko ajan ja tavoitteet tietysti tarpeeksi korkealla.