Liikkumattomuus on kansantauti – uudelta urheilupomolta Matti Heikkiseltä raju linjaus: Lääkäreille annettava radikaalit pakkokeinot
Lasten ja nuorten liikkumattomuuspommi aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain useiden miljardien eurojen terveysmenot. Urheiluvaikuttajat ja viranomaiset ovat pitäneet aiheesta lukemattomia palavereja ja tehneet korjaussuunnitelmia, mutta ainakaan toistaiseksi iso kuva ei ole muuttunut.
Konkretia on puuttunut.
Ja koska muutosta ei ole tapahtunut, myös suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuuden näkymät ovat arvaamattoman synkät. Lasten ja nuorten liikkuminen kun on huippu-urheilun tärkein perusta.
Matti Heikkinen haluaa rajuja uudistuksia.
Tämä on juuri se dilemma, jota Olympiakomitean alaisen huippu-urheiluyksikön uuden johtajan Matti Heikkisen toivotaan osaltaan ratkaisevan.
– Liikuntakulttuurimme on kauttaaltaan polarisoitunut: jotkut urheilevat äärirajoilla, toiset eivät lainkaan. Kun katsotaan esimerkiksi armeijan heikkoja Cooper-juoksutestituloksia, ne kertovat siitä, että emme vieläkään ymmärrä liikunnan olevan osa ihmisen kokonaisuutta samalla tavalla kuin syöminen ja nukkuminen, nyt syksyllä tehtävässään aloittanut Heikkinen sanoo.
– En halua sanoa ääneen olevani huolissani, koska huoli ei vielä auta mitään. Tarvitaan konkretiaa.
Lääkkeeksi ongelmaan ex-huippuhiihtäjä tarjoaa radikaalia ratkaisua. Poikkeuksellista sellaista.
– Asioihin havahduttaisiin todennäköisesti kunnolla vasta sitten, kun lääkärit alkaisivat määrätä liikkumisvajeesta kärsiville liikuntaa ja liikettä – siinä missä esimerkiksi erilaisia reseptilääkkeitä nyt. En näe mitään syytä, miksei tällaista eräänlaista pakkokeinoa voitaisi ottaa käytäntöön, Heikkinen, 38, lataa.
– Jokainen vanhempi haluaa varmasti omille lapsilleen parasta mahdollista. Nyt ihmiset olisi saatava kollektiivisesti ymmärtämään, että elämä on kestävyyslaji. Siinä hyödyt eivät yleensä tule sormia napsauttamalla, vaan tarvitaan toistoja, sitten palautumista ja sitten taas uudestaan toistoja. Tilanne on ihan sama liikkumisessa kuin lukemaan oppimisessa.
Perinteisen 15 km:n maailmanmestaruuden 2011 voittanut Heikkinen korostaa toisena konkreettisena keinona vanhempien vastuuta.
– Aikuisten on näytettävä mallia nuoremmilleen. Jos ulkona sataa vettä, siitä ei ehkä kannata valittaa ääneen, koska maailmassa nyt sataa vettä aika pirun usein – ja elämässämme asiat olisivat todella huonosti, jos ei sataisi. Toisin sanoen sateellakin voi liikkua, Heikkinen painottaa.
– Yleisten havaintojeni perusteella liikkumattomuusongelman aallonpohja on selätetty, mutta töitä on vielä paljon jäljellä. Keskeisintä on kaventaa sitä polarisaatiota.
Entisellä urheilutähdellä on ollut tiukka alku Olympiakomiteassa. Lähes ensitöiseen Heikkisen on pitänyt osallistua järjestön muutosneuvotteluiden vetämiseen.
– Minulla on ollut ravakka alku. Muutosneuvottelut eivät tietysti koskaan ole mukava juttu, mutta niihinkin minun kannattaa suhtautua enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Minun on turha valittaa niiden raskautta, koska tässä tehtävässä nekin hommat on tarpeen tullen hoidettava, Heikkinen muistuttaa.
Hän ei halua kommentoida muutosneuvotteluiden sisältöjä. Varmaa on jo, että esimerkiksi lajiryhmävastaavien pestit päättyvät.
– Se tarkoittaa hetkellistä resurssivajetta. Muutoin en edes voi kommentoida neuvotteluja, koska ne ovat yhä kesken, Heikkinen linjaa.
– Yleisellä tasolla voin sanoa, että maailma muuttuu pysyvästi, eikä enää esimerkiksi ole paluuta aikoihin, jolloin kahden tunnin palaverin takia täytyi ajaa toiselle puolelle Suomea. Maamme työmarkkinat ovat murroksessa.
Matti Heikkinen puhuu paitsi urheilujohtajan, myös hiihdon maailmanmestarin mandaatilla.
Raha on aina kestopuheenaihe suomalaisen huippu-urheilun ytimessä. Koko huippu-urheilu- ja liikuntagenre saa valtiolta vuosittain tukea yhteensä noin 160 miljoonaa euroa.
Joidenkin asiantuntijoiden mielestä summa on naurettavan vähän, kun taas toisten mielestä potti riittäisi, jos siitä kanavoituisi enemmän kahisevaa nimenomaan urheilija- ja valmentajapareille hallinnollisesti raskaiden järjestelmien ylläpitämisen sijaan.
– Kun tuo valtiolta kanavoituva yhteispotti suhteutetaan liikkumattomuuden aiheuttamiin vuosittaisiin miljardiluokan terveysmenohaittoihin, niin onhan se todella pieni. Yhteiskunnassa voitaisiin nähdä liikunta ennen kaikkea mahdollisuutena, jonka avulla esimerkiksi nuorten syrjäytymisiä ja päihdesairastumisia olisi ennaltaehkäistävissä, Heikkinen ruotii.
– Masennus on ollut jo pitkään yleistä Suomessa, ja siihenkin liikunta purisi oivallisesti. Huippu-urheilu puolestaan tuottaa esikuvia, jotka innostavat ihmisiä liikkumaan.
Keskustelu kääntyy jouhevasti ensi kevään eduskuntavaaleihin. Urheiluväki on saanut politiikassa harvoin ääntään kuuluviin, ja nyt vaalien merkitys korostuu vieläpä huomattavasti, koska jatkossa urheilua ja liikuntaa tuetaan valtion budjetista eikä Veikkauksen voittovaroista.
– Jos viime eduskuntavaaleihin vielä katsotaan, niin eihän siellä juuri urheilusta ja liikunnasta puhuttu. Tiedostan hyvin, että nykypestissäni minun tulee olla yksi urheilun suurista yhteiskuntavaikuttajista. Ilman muuta aion saada urheiluväen ääntä aiempaa paremmin kuuluviin, Heikkinen sanoo.
– Lähtötilanne on sikäli optimaalinen, että minun ei tarvitse myydä ulospäin mitään, vaan voin puhua urheilusta ja liikunnasta juuri niin kuin arvopohjaisesti ajattelen.
Suomea pidetään huippu-urheilullisesti hyvin tuloskeskeisenä maana, ei varsinaisesti urheilukulttuurimaana. Pesti kuin pesti, asioissa painavat yleensä mitalit, eivät niinkään taustatyöt.
Heikkinen kertoo tiedostavansa täysin, että jos olympialaisissa ei tule tuloksia, hän joutuu ennen pitkää median ja kansan grillattavaksi.
– Olen valmis kohtamaan kritiikkiäkin. Totta kai, koska kasvoin siihen 17 vuotta kestäneen ammattilaisurani aikana. Yksikön johtajana olen perälauta – aivan samalla tavalla kuin olin urheilijana sekä itselleni että vastustajilleni, hän alleviivaa.
– Minulla on hyvä tahto ja vilpitön mieli tehdä tätä työtä. Tulokset tulevat arjen kautta, mutta koko ajan on tärkeää muistaa, että vain harvoista tulee ammattiurheilijoita saati voittajia. Silti koko ajan töitä pitää tehdä tavoitteellisesti ja määrätietoisesti, koska silläkin saavuttaa paljon. Huippu-urheilu kasvattaa yhteiskuntaan hyviä ihmisiä, ja se on arvo, jonka vuoksi päätin suositella urheilun harrastamista myös omille lapsilleni.
Olympiakomitean johto, varapuheenjohtaja Sari Multala (vas), toimitusjohtaja Taina Susiluoto (2. vas) ja puheenjohtaja Jan Vapaavuori (2. oik) olivat nimittämässä Heikkistä tehtäväänsä.
Olympiakomitean ympärillä kohisi viime keväänä. Ennen muuta sen puheenjohtajan Jan Vapaavuoren toimet joutuivat tarkkaan syyniin, ja keskustelun keskiöön nousi myös huippu-urheilun pitkäaikainen sisäpiiri, jonka katsottiin käyttäneen valtaansa hyvin omavaltaisesti ja epäreilusti.
Heikkinen seurasi keskustelua tarkasti.
– Tuleeko minusta sisäpiirin jäsen? Urheilussa piirit ovat tunnetusti pienet, mutta oleellista on ymmärtää se jo Suomessakin nähty yhteiskunnallinen muutos, jossa asioista on ehdottomasti tarkasteltava läpinäkyvästi. Toiminnan on oltava arvopohjaisesti kestävää, urheilulla ei ole enää varaa pienten piirien suhmurointiin, Heikkinen näkee.
– Aion toimia niin, että voin nukkumaan mennessäni todeta hoitaneeni asioita sillä tavalla kuin lapsilleni opetan.
Heikkinen on tovin hiljaa, kun häneltä utelee, millaisia ohjeita Vapaavuori on jo huippu-urheiluyksikön tuoreelle pomolle antanut.
– No, olemme toistaiseksi olleet tosi vähän yhteyksissä. Mutta koska mitään negatiivistakaan palautetta ei ole tullut, tulkitsen tilannetta niin, että anna palaa vaan, hän summaa.