Mika Lintilän puhelimen tietomurrosta ei löytynyt näyttöä, tutkinta lopetettiin

Epäillystä tietomurrosta ei löytynyt näyttöä, kertoo Syyttäjälaitos.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Lintilä kertoi 10. helmikuuta 2023, että hänen Whatsapp-tililtään oli lähetetty hänen tietämättään pääministerille irvaileva meemikuva. Kuva: Silja Viitala / Yle

Keskusrikospoliisi on lopettanut entisen elinkeinoministerin, keskustan kansanedustaja Mika Lintilän puhelimeen kohdistuneen epäillyn tietomurron tutkinnan.

Esitutkinnassa ei voitu osoittaa, että kukaan ulkopuolinen olisi tunkeutunut laitteeseen tai käyttänyt laitetta murtautumalla, kerrotaan Syyttäjälaitoksen tiedotteessa.

Syyttäjälaitoksen tiedotteen mukaan on pidettävä varsin epätodennäköisenä, että epäillystä tietomurrosta saataisiin lisää näyttöä.

Helmikuussa 2023 Lintilän Whatsapp-viestisovelluksen tililtä oli lähetetty keskustan sisäiseen keskusteluryhmään silloiselle pääministeri Sanna Marinille (sd.) irvaileva meemikuva. Lintilä sanoi seuraavana päivänä epäilevänsä, että tili on kaapattu.

Muutama päivä myöhemmin Lintilä kuitenkin sanoi, ettei tiliä ollut kaapattu eduskunnan tietoturvaselvityksen mukaan. Sen sijaan hän uskoi, että viesti oli lähetetty rinnakkaiskäyttämällä hänen Whatsapp-tiliään.

Lintilä ei kertomansa mukaan ole itse lähettänyt viestiä.

Syyttäjä määräsi viime vuoden maaliskuussa esitutkinnan aloitettavaksi.

Uutista päivitetään.

Source Link yle.fi