Mike Tyson, 55, takoi hurjia lyöntejä treenivideolla – asiantuntijalta tuli heti varoitus uhmakkaalle Logan Paulille

Nyrkkeilyn raskaan sarjan entisen maailmanmestarin Mike Tysonin kerrotaan olevan raudanlujassa lyöntikunnossa, vaikka miehellä on ikää 55 vuotta.

Asiaa puoltavat hänen TikTokissa julkaisemansa treenivideot.

Yhdellä videolla Tyson lyö sparraajansa pistekäsineisiin lähes eläimellisellä tahdilla. Hiki lentää.

Tyson on ilmoittanut aikovansa palata kehään seuraavan kerran helmikuussa 2022, mutta vastustajasta ei ole vielä tietoa.

Yhdeksi vastusehdokkaaksi on spekuloitu nyrkkeilijäksi ryhtynyttä YouTube-esiintyjä Logan Paulia. 26-vuotias on aiemmin myöntänyt, että Tysonin kohtaamisesta olisi vaikea kieltäytyä.

Myös nuoremman pullistelijan itseluottamus vaikuttaa olevan huipussaan. Viime viikolla hän löi lisää vettä myllyyn julistautumalla mahdollisen ottelun voittajaksi jo etukäteen.

– Se (otteleminen Tysonia vastaan) on kunnia-asia. Todellakin päihittäisin hänet. Monet ihmiset nauravat sille, mutta päihittäisin hänet. Tyson on liian vanha mies. Ja se on syvältä, että voittaisin vanhan miehen, joka on myös lapsuuteni sankari, Logan Paul julisti Behind The Glovesille.

Logan Paul on kuuluisa tubettaja.

Paul, 26, on jo otellut muiden maussa Floyd Mayweatheria vastaan.

Vapaaotteluorganisaatio UFC:n otteluita analysoiva kommentaattori Joe Rogan on lähettänyt viimeisimmässä podcastissaan varoituksen sanat Paulille, jos tämä todella aikoo Tysonin kanssa kehään nousta.

– En voi uskoa, että se (ottelu) oikeasti toteutuu. Se poika saa varmasti osumaa, Rogan sanoi talksport.com-sivuston mukaan.

– On mielenkiintoista nähdä, mitä Logan pystyy tekemään pitääkseen hänet (Tysonin) etäällä. Loganin ainoa etu on nuoruus.

Source Link is.fi