Miltä tuntuisi kokeilla Jim Carreyn kasvoja tai kirjoittaa runo tekoälyn avustuksella? Heurekan uudessa näyttelyssä se on mahdollista

Tekoälyyn liitetään usein ominaisuuksia ja olettamuksia, jotka eivät välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa. Heurekan uuden Tekoäly – Me, Myself & AI -näyttelyn tarkoituksena onkin tarjota ajankohtaista tietoa ja purkaa tekoälyyn liittyviä sitkeitä myyttejä.

– Tekoälyä mystifioidaan, koska kyse on vaikeasti ymmärrettävästä asiasta. Tekoäly pohjautuu edistyneeseen matematiikkaan, joten ei ole ihme, että monelle ei ole ihan selvää, kuinka tällainen monimutkainen matematiikkakone oikein toimii, näyttelypäällikkö Vesa Lepistö toteaa.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana tekoälylle on avautunut lukuisia uusia ovia. Nykyään voidaankin puhua jo varsin arkipäiväisestä ilmiöstä, jonka olemassaolo tosin jää monelta huomaamatta.

– Tietokonepeleissä on tekoälyn avulla toteutettuja apulaisia tai pelaajia, joita vastaan pelaat. Netflix voi suositella uutta elokuvaa tai sarjaa, ja siellä takana jyllää tekoäly, jota käytetään myös monissa tietokonesovelluksissa ja pilvipalveluissa, Lepistö luettelee.

Tekoälyn voittokulku alkoi kymmenkunta vuotta sitten. Syy tähän on Lepistön mukaan selvä: Digitalisaation myötä dataa on tullut merkittävästi lisää ja erilaista tietoa kerääntyy jatkuvasti mitä moninaisimmista lähteistä. Samaan aikaa tietokoneiden kapasiteetti käsitellä dataa on kasvanut hurjasti.

– Tämä on luonut mahdollisuuden tekoälyn uusille käytännön sovelluksille, oli kyse sitten prosessioptimoinnista tai röntgenkuvien tulkinnasta.

Valtaisa laskentakapasiteetti taas tarkoittaa sitä, että tekoäly pystyy nykyisin päihittämään ihmisen vaikkapa strategisessa Go-pelissä.

– Joissakin peleissä tekoälyn menestys on pohjautunut siihen, ettei sillä ole lainkaan ennakkoluuloja tai -käsityksiä, toisin kuin ihmisellä. Tekoälyllä ole tietoisuutta tai tunteita. Tunteita tarvitaan päätöksenteossa ja tietoisuutta erilaisten asioiden arvottamisessa, Vesa Lepistö kertoo.

Tekoäly antaa uudet kasvot

Tekoäly – Me, Myself & AI -näyttely tarjoaa useita mahdollisuuksia kokeilla tekoälyä käytännössä. Tekoälyn kanssa voi Heurekassa esimerkiksi kirjoittaa runon tarjoamalla sille etukäteen muutaman avainsanan. Opetusaineistoksi tekoälylle on annettu sekä vanhaa että modernia suomalaista runoutta.

– Tästä materiaalista tekoäly löytää piirteitä, jotka nimenomaan sen mielestä ovat ominaisia runoudelle. Itse annoin tekoälylle avainsanaksi piimän, josta sille tuli hieman erilaisia mielleyhtymiä kuin minulle, näyttelysuunnittelija Meiju Pax kertoo.

Näyttelyssä voi myös piirtää kissaa tai ihmisen muotokuvaa tekoälyn täydentämänä tai pelata Kivi, paperi ja sakset -peliä robottikäden kanssa.

– Robottikädessä on konenäkö, jonka avulla se tallentaa ja oppii vastustajan pelihistoriaa. Tätä kautta se luo mallia pelaamisesta ja pyrkii ennakoimaan, mitä vastustaja tekee seuraavaksi. Ihminen yrittää toimia samoin, mutta tekoäly kykenee tallentamaan pelihistoriaa pidempään, Meiju Pax toteaa.

Näyttelyn hauskimpiin kokemuksiin kuuluu deepfake-sovellus, joka muuntaa reaaliaikaisesti näyttelyvieraan kasvot vaikkapa koomikko Jim Carreyksi tai muusikko Elastiseksi. Deepfake eli syväväärennös on ollut viime aikoina uutisissa muun muassa Ukrainan sodan tiimoilta.

– Kuvantunnistuksen parissa voi olla hirvittävän hauskaa, mutta samalla siihen kuuluu vakava miettimisen paikka: miten ja kuka tekoälyä käyttää ja kuinka pystymme tunnistamaan mahdollisia syväväärennöksiä, Meiju Pax pohtii.

Tekoäly voi olla kylmäverinen tappaja tai ihmisen kaveri

Tieteiskirjallisuudessa ja -elokuvissa tekoäly on usein tuhoava ja vaarallinen ulottuvuus, joka ujuttautuu vaivihkaa ihmismieleen ja ryhtyy pahimmassa tapauksessa hallitsemaan koko universumia.

Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvassa (1968) tietokone on kylmäverinen ja laskelmoiva tappaja, kun taas Alex Garlandin Ex Machinassa (2015) androidi manipuloi ihmisiä ja pyrkii ottamaan heidän roolinsa.

Harlan Ellisonin I Have No Mouth, and I Must Scream -kulttinovellin (1967) dystooppisissa maisemissa supertietokone kaappaa joukon ihmisiä ja kiduttaa heitä toinen toistaan mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

– Televisiosarjat ja elokuvat antavat useimmiten tekoälystä kuvan jonkinlaisena uhkana, mikä johtunee siitä, että erilaiset uhkakuvat ovat aina kiinnostaneet suurta yleisöä. Jostakin syystä vaarallista tekoälyä pidetään kerronnallisesti mielenkiintoisena teemana, Vesa Lepistö toteaa.

Toisaalta tekoälyä hyödynnetään myös utopistisissa kertomuksissa. Duncan Jonesin Moonissa (2009) GERTY-niminen tekoäly toimii ihmisen kumppanina ja auttajana. Hyväntahtoista tekoälyä edustaa myös Star Trek -scifisarjan androidi Data, jolla tosin on ollut vaikeuksia ymmärtää normi-ihmisten tunne-elämän koukeroita.

Tekoälyn filosofista puolta taas on pohtinut kirjoissaan etenkin Leena Krohn.

Inhimillisen ja epäinhimillisen älyn hämärtynyt rajapinta tarjoaa fiktiossa usein mahdollisuuksia juonikuvioihin, jotka voisivat olla myös totta. Vai voisivatko?

– En usko että tekoälystä tulee koskaan vastaavalla tavalla älykästä kuin meistä ihmisistä. Sen älykkyys kylläkin kasvaa jatkuvasti, mutta lopputulos on jotakin muuta kuin meidän ihmisälymme, Vesa Lepistö summaa.

Millaisia ajatuksia artikkeli aiheutti? Voit keskustella siitä 1. heinäkuuta kello 23.00 asti.

Kapellimestari Sakari Oramo opetti tekoälylle Sibeliuksen viulukonserttoa – pian ”Janne” arvioi kilpailijoita ihmisten rinnalla