Moventas Gearsin uusi omistaja Flender sulkee Rautpohjan tehtaan, työt loppuvat 60 ihmiseltä Jyväskylässä
Tuulivoimaloiden vaihteita valmistavan Moventas Gearsin ostanut saksalainen Flender vähentää Jyväskylästä väkeä, noin 60 henkeä. Flender keskittää Moventaksen toiminnan Jyväskylässä Keljon Eteläportin tehtaaseen.
Rautpohjan tehdas suljetaan viimeistään ensi vuoden alussa, kertoo Flenderin huoltoliiketoiminnan johtaja Antti Turunen.
Turunen toteaa, että järjestelyn taustalla on Moventaksen pitkään jatkunut vaikea taloustilanne. Säästöjä on haettu sekä kiinteistöistä että henkilöstöstä.
Turusen mukaan väenvähennykset on toteutettu valtaosin niin sanotuilla pehmeillä keinoilla, ”kovat irtisanomiset” koskevat noin viidennestä kaikista lähtijöistä.
Jyväskylään jää Moventakselle noin 200 työntekijää.
Moventas keskittyy jatkossa Jyväskylässä tuulivoimaloiden huoltoliiketoimintaan ja tuotekehitykseen. Varsinainen tuotanto siirtyy yhä enemmän Aasiaan: Kiinaan ja Intiaan, Turunen kertoo.