Näin tunnistat kirjanpainajan, joka leviää kuusen tuhohyönteisistä villeimmin
Kirjanpainaja on kasvava uhka erityisesti vanhoille kuusille, mutta ei suinkaan ainoa puita tappava hyönteinen. Kokosimme vinkit, jotka auttavat tunnistamaan kirjanpainajan.
Petteri Juuti,
Ari Tuhkanen
Kirjanpainajan aiheuttamat metsätuhot ovat kasvussa monin paikoin Suomessa. Esimerkiksi Helsingissä tilanne on pahin Keskuspuistossa ja tuholaisia on löytynyt tuoreeltaan Lauttasaaresta. Myös Ahvenanmaan vanhat kuusikot ovat vaarassa.
Merkittävin syy on ilmaston lämpeneminen.
Helsingin kaupungin metsävastaavan Vesa Koskikallion vinkkien avulla voit tunnistaa kirjanpainajan ja erottaa sen aitomonikirjaajasta ja kuusijäärästä. Myös jälkimmäiset ovat kuuselle tappavia, mutta eivät yhtä suuri uhka, koska ne eivät lisäänny ja leviä niin voimakkaasti kuin kirjanpainaja.
Kirjanpainaja saattaa tuhota kuusen vain muutamassa kuukaudessa.
Tältä näyttää kirjanpainaja
Aikuinen kirjanpainaja on muutaman millin pituinen kuoriainen. Kuoriuduttuaan se on vaaleanruskea, mutta vanhemmiten musta.
Kun kuusi on kuivumassa pystyyn, kirjanpainajat ovat todennäköisesti siirtyneet jo uuteen puuhun.
Puru paljastaa puolet totuudesta
Helpoiten havaittava tunnusmerkki kirjanpainajasta on kuusen juurelle varissut puru.
Puru ei ole kuitenkaan vedenpitävä johtolanka, koska se voi olla myös aitomonikirjaajan tekemää.
Sisäänmenoaukko antaa lisävihiä
Kirjanpainajan voi yrittää tunnistaa myös kaarnan läpi menevistä aukoista.
Se on kirjanpainajalla huomattavasti isompi kuin aitomonikirjaajalla ja pienempi kuin kuusijäärällä.
Kirjanpainaja jättää jälkeensä emokäytävän, josta haarautuu useita käytäviä
Varmin tunnistus löytyy kuoren alta tuholaisen jättämistä jäljistä.
Kirjanpainajalle tunnusomaisinta ovat pitkät emokäytävät ja niistä haarautuvat pienemmät käytävät.
Millaisia kirjanpainajahavaintoja sinä olet tehnyt ja millaisilla opeilla sen tunnistat? Voit keskustella aiheesta 24.8. kello 23:een saakka.