Kuusi vuotta sitten Balkanilla sijaitseva Montenegro syytti Venäjän tiedusteluviranomaisia osallisuudesta epäonnistuneeseen aseelliseen vallankaappausyritykseen.
Operaation tavoitteena väitettiin olleen Montenegron länsimielisen johdon syrjäyttäminen, pääministerin murhaaminen sekä tulevan Nato-jäsenyyden estäminen.
– Tämä on viimeisin siinä perusteettomien syytösten sarjassa, jossa meidän sanotaan tekevän kyberhyökkäyksiä koko länttä vastaan ja sekaantuvan useimpien länsimaiden vaaleihin, kommentoi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov helmikuussa 2017, kun brittilehdistö oli uutisoinut maan ulkoministeriön uskovan, että Venäjän valtio oli hankkeen takana.
Myös Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kuvaili syytöksiä ”järjettömiksi” ja vakuutti, ettei Venäjä sekaantuisi toisten valtioiden asioihin.
Venäjän sekaantumisesta muiden valtioiden asioihin sekä sen pyrkimyksistä levittää vaikutusvaltaansa maailmalle on puhuttu vuosia. Ukrainan sodan myötä asia on saanut kuitenkin yhä enemmän huomiota.
Venäjän vaikutuspyrkimyksiä on pitkään seurannut Ulkopoliittisen instituutin tutkimusjohtaja Mikael Wigell. Hänen mukaansa sota on näkynyt globaalissa vaikutuskampanjassa muun muassa yhden painopisteen siirtymisenä.
– Helmikuun jälkeen uutta on ollut ehkä se, kuinka informaatiovaikuttamista yritetään nyt enemmän niin sanotussa globaalissa etelässä ja varsinkin Afrikan maissa. Yksi tavoite on hajottaa länsimaiden pakoterintamaa niin, etteivät kolmannet maat lähtisi mukaan siihen, Wigell sanoo.
Mikael Wigell johtaa Ulkopoliittisen instituutin geoekonomian tutkimusohjelmaa.
Montenegron tapauksen hän luokittelee ”astetta kovempien hybridioperaatioiden” sarjaan. Vuonna 2019 paikallinen oikeusistuin tuomitsi tapauksessa vankilaan kaksi Venäjän tiedusteluviranomaista, mutta tuomio kumottiin viime vuonna. Prosessi jatkuu edelleen, mutta Montenegro on nykyään Naton jäsenmaa.
Maailmalla uutinen Montenegron tapahtumista sai melko vähän huomiota, sillä syksyllä 2016 katseet oli käännettyinä Yhdysvalloissa käynnissä olleeseen presidentinvaalitaisteluun.
Donald Trumpin voiton jälkeen, alkuvuodesta 2017, Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset arvioivat raportissaan, että Venäjän presidentti Vladimir Putin itse oli ”suurella todennäköisyydellä” antanut määräyksen presidentinvaaleihin suunnatusta informaatiokampanjasta.
”Tehdään maailmasta jälleen mahtava – yhdessä!” luki kadulle pystytetyssä mainostaulussa Montenegron Danolovgradissa marraskuussa 2016. Donald Trump oli voittanut viikkoa aiemmin Yhdysvaltain presidentinvaalit. Vladimir Putinilla menossa oli jo 16. vuosi Venäjän johdossa.
Raportin mukaan kampanjan tarkoituksena oli ”rapauttaa kansalaisten uskoa Yhdysvaltain demokraattiseen prosessiin, mustamaalata ulkoministeri Hillary Clintonia sekä vahingoittaa hänen vaalikelpoisuuttaan ja mahdollista presidenttiyttään”.
Trumpin virkakauden päättyminen ei ole hiljentänyt spekulaatioita hänen mahdollisista Venäjä-kytköksistään.
Vaali- ja informaatiovaikuttaminen ovat osa laajaa keinovalikoimaa, jota Venäjän hallinto käyttää tavoitteidensa edistämiseen maailmalla. Diplomaattisten, sotilaallisten ja taloudellisten metodien lisäksi työkalupakista löytyvät myös tiedustelutoiminta, energiapolitiikka, tietoliikenne sekä kaupankäynti.
Vuonna 2017 kansainvälinen ajatushautomo Carnegie Endowment for International Peace käynnisti parivuotisen projektin, jonka tarkoituksena oli valaista Venäjän vaikutusvallan leviämistä eri puolille maailmaa.
Raportissaan The Return of Global Russia (Globaalin Venäjän paluu) tutkijat Paul Stronski ja Richard Sokolsky katsoivat Kremlin käynnistäneen järjestelmällisen vaikutuskampanjansa vuonna 2012.
Tuolloin Putin oli palannut takaisin Venäjän presidentiksi oltuaan neljä vuotta maan pääministerinä ja Moskovassa nähtiin valtavia mielenosoituksia.
Venäjän hallinnon näkökulmasta ne olivat seurausta länsimaiden rahoittamista, demokratian edistämiseen tähtäävistä hankkeista, joiden tarkoituksena oli synnyttää epävakautta Venäjällä sekä edistää vallanvaihtoa maassa.
Moskovassa vuonna 2012 järjestetyissä mielenosoituksissa vastustettiin Vladimir Putinin paluuta Venäjän presidentiksi.
Itä-Ukrainan Donetskissa vastustettiin helmikuussa 2006 entisen pääministerin Julija Tymoshenkon kampanjavierailua. Tymoshenko oli yksi kahta vuotta aiemmin nähdyn oranssin vallankumouksen keskeisistä hahmoista.
Stronski ja Sokolsky katsoivat Venäjän vastareaktioksi kuvailemansa vaikutuskampanjan kiihtyneen entisestään sen jälkeen, kun Venäjä valloitti Krimin niemimaan Ukrainalta vuonna 2014.
Wigell arvioi kuitenkin Venäjän vaikutuskampanjan saaneen alkunsa jo aiemmin, mahdollisesti Ukrainassa loppuvuodesta 2004 nähdyn oranssin vallankumouksen jälkimainingeissa. Tammikuussa 2006 Venäjä ja Ukraina ajautuivat kaasutoimituksia ja kaasun hintaa koskevaan kiistaan, joka heijasteli myös Eurooppaan.
– Silloin varsinkin energiapolitiikan avulla pystyttiin heikentämään EU:n sisäistä yhtenäisyyttä, Wigell sanoo.
Wigellin mukaan Venäjän hybridivaikuttamisen perustana on niin sanottu kiilastrategia, jolla se pyrkii lyömään kiilaa eli luomaan ristiriitoja sekä länsimaiden välille että niiden sisälle. Strategia palvelee Venäjän kaikkia tavoitteita.
– Pyritään luomaan eripuraa Natossa, EU:ssa sekä Euroopan ja USA:n välille. Kiilastrategia heikentää lännen yhtenäisyyttä, eikä Venäjän toimiin silloin pystytä myöskään vastamaan yhtä hyvin.
– Samalla kun eripura ja polarisaatio kiihtyvät, demokratia alkaa näyttää heikolta. Tämä tietenkin palvelee hyvin paljon Venäjän intressejä, koska tavallaan se iso tavoite on demokratisoitumisen ja demokratian heikentäminen.
– Demokratia uhkaa Putinin omaa hallintoa, ja Putin pelkää kuollakseen demokratiaa. Tämä on perua jo sieltä vuoden 2006 oranssista vallankumouksesta, Wigell kertoo.
Stronskin ja Sokolskyn mukaan Venäjän tavoitteina on Wigellin mainitsemien päämäärien lisäksi myös Yhdysvaltojen johtaman liberaalin kansainvälisen järjestyksen rapauttaminen sekä Venäjän suurvalta-aseman paluun osoittaminen. Tarkoituksena on myös ollut edistää Venäjän kaupallisia, sotilaallisia sekä energiapoliittisia intressejä.
– Vaikka Venäjän ulkomaiset toimet ovat usein opportunistisia, se pyrkii yhä voimakkaammin luomaan moninapaista maailmaa, jossa se pelaa merkittävämpää roolia. Moskovan kansallisen turvallisuuden järjestelmä tukee tätä kansainvälistä ulottuvuutta, joka tulee todennäköisesti olemaan Venäjän ulkopolitiikan pysyvä piirre, tutkijat kirjoittivat analyysissaan.
”Iso tavoite on demokratisoitumisen ja demokratian heikentäminen.
Carnegien tutkijat jakoivat Venäjän globaalin aktivismin neljään maantieteelliseen alueeseen, joiden välillä vaikutuskampanjan tavoitteet ja keinot vaihtelevat.
Ensimmäinen prioriteetti ovat heidän mukaansa entiset Neuvostoliiton maat. Niistä Venäjä pyrkii tiukentamaan otettaan, jotta ne pysyisivät sen vaikutuspiirissä.
Lännen kanssa jo lähentyneissä Ukrainassa, Georgiassa ja Moldovassa Venäjä on yrittänyt vaikuttaa vallansiirtoprosesseihin, kosiskella rivikansalaisia puolelleen sekä hidastaa länsimaistumisen prosessia eri tavoin.
Toisessa kategoriassa ovat länsimaat. Wigellin mukaan Venäjä käyttää länsimaissa jakolinjojen luomisen lisäksi ”salaista diplomatiaa”. Sen tarkoituksena on yrittää luoda kontakteja länsimaisiin ääriliikkeisiin sekä tukea niitä, jotta sekä sosiaalinen että poliittinen polarisaatio voimistuisivat yhteiskunnissa.
Kolmanteen kategoriaan kuuluvat ne maat, joissa Neuvostoliitolla oli aikanaan vahva jalansija. Esimerkiksi Balkanin maissa Venäjä on eri tavoin pyrkinyt häiritsemään niiden lähentymistä länsimaisten instituutioiden kanssa sekä pitämään yllä sisäisiä jakolinjoja.
Syyriassa puolestaan Venäjä haluaa pitää kiinni pitkäaikaisista panostuksistaan ja luoda sekä kotimaiselle että ulkomaiselle yleisölle kuvaa kansainvälisestä sotilasmahdista.
Neljäs Carnegien tutkijoiden listaama maantieteellinen alue ovat Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maat.
– Venäläiset uskovat edelleen, että Latinalainen Amerikka on Yhdysvaltojen takapiha, ja että sitä tulee pitää heidän erityisenä vaikutusalueenaan. Niinpä he haluavat pyrkiä alueelle ryhtyäkseen vastavuoroisiin toimiin, arvioi kalifornialaisen ICESI-yliopiston tutkimusjohtaja Vladimir Rouvinski Newsweekin artikkelissa helmikuussa.
Venezuelan presidentti Nicolas Maduro kuvattiin palatsissaan Caracasissa elokuun lopulla.
Afrikan maita kiertänyt Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov saapui puunistustusseremoniaan Venäjän suurlähetystölle Etiopian Addis Abebassa heinäkuussa.
Wigellin mukaan Venäjällä ei kuitenkaan ole Latinalaisessa Amerikassa niin paljon vaikutusvaltaa kuin esimerkiksi Kiinalla, joka on onnistunut laajentamaan jalanjälkeään talousinstrumenttien avulla. Hän mainitsee selkeinä esimerkkinä Venäjän vaikutuksesta alueella Kuuban ja Venezuelan.
– Venäjä tuli Kiinan tilalle ja antoi taloudellista suojaa Venezuelan presidentille Nicolas Madurolle, kun kiinalaiset eivät antaneet hänelle enää lainoja vaan tavallaan vetäytyivät sieltä. Ennen koronapandemiaa näytti jo pitkälle siltä, että Maduro olisi ollut lähdössä maasta, kun oppositio oli pääsemässä mielenosoituksilla niskan päälle.
– Ilmeisesti siellä oli jo lentokonekin valmiina lähtemään Kuubaan, mutta venäläiset tulivat väliin. Myös opposition protestit tukahdutettiin, ja siinäkin oli venäläisillä ilmeisesti jonkinlainen rooli, Wigell sanoo.
Heinäkuussa ulkoministeri Lavrov kierteli Afrikan maita luodakseen niihin tiiviimpiä suhteita. Samalla toistettiin Venäjän narratiivia, jonka mukaan maailmaa riivaavat ruoantuotannon ongelmat olisivat seurausta länsimaiden pakotteista eikä siitä, että Venäjä hyökkäsi naapurimaahansa.
Wigellin mukaan Venäjä pyrkii lähentymään Afrikassa erityisesti autoritääristen valtioiden kanssa, sillä niihin on helpompi vaikuttaa. Wagner-palkka-armeijan avulla on myös kyetty pönkittämään autoritäärisiä elementtejä sekä synnyttämään valtioissa tarpeen tullen kaaosta.
– Sitten on myös strateginen korruptio. Eli lähdetään tieten tahtoen korruptoimaan eri tahoja muissa maissa. Tämän myötä saadaan tietenkin vaikutusvaltaa, kun tietyt tahot saadaan ikään kuin Venäjän vaikutuspiiriin. He rupeavat sitten tavallaan tekemään töitä tavallaan Venäjän puolesta.
Lue lisää: Pietarilaiset valtuutetut vaativat: ”Putinia on syytettävä maanpetoksesta”
Stronski ja Sokolsky katsoivat analyysissaan Venäjän käyttäneen vaikutuskampanjassaan hyväkseen lännen välinpitämättömyyttä sekä sen kolmansiin maihin jättämiä valtatyhjiöitä.
– Länsi näki Venäjän vaikutuspyrkimykset kylmän sodan reliikkinä, joka rajoittui ensisijaisesti Venäjän lähimpiin naapurimaihin, mutta oli laajalti olematonta tai tehotonta muualla.
– Neuvostoliiton hajoamisen vaikutukset, Venäjän sisäiset haasteet sekä Moskovan ääneen lausuttu halu integroitua lännen kanssa hillitsivät voimakkaasti Kremlin kiinnostusta ja kykyä tuoda esiin sen vaikutusvaltaa globaalissa mittakaavassa. Ne myös vähensivät lännen kiinnostusta Venäjän ulkopolitiikkaan sekä sen globaaleihin toimiin, tutkijat arvioivat.
Myös Wigell sanoo olevan varmaa, että Venäjän vaikutustyön uhkaa ei otettu aiemmin lännessä yhtä vakavasti kuin nyt.
– Pitkään meni niin, että jotkut näkivät sen vakavana uhkana ja toiset sanoivat, että ei siinä mitään erityistä ole. Mutta hybridivaikuttamisen idea on juurikin se, että se on niin monitulkintaista.
Kuinka Venäjä on sitten onnistunut vaikutuskampanjan tavoitteissa, joita se on edistänyt vähintään kymmenen vuoden ajan?
Tulosten suoranainen mittaaminen on mahdotonta, mutta Wigell mainitsee Venäjän yhtenä onnistumisena länsimaissa nähdyt protestit kuten keltaliivien mielenosoitukset Ranskassa ja Black Lives Matter -protestit Yhdysvalloissa.
Mielenosoituksiin soluttautumalla Venäjä on pyrkinyt kiihdyttämään niitä ja synnyttämään niissä väkivaltaa. Toisinaan se on myös itse järjestänyt protesteja.
Berliinissä vastustettiin viime tammikuussa pakollisia koronarokotuksia mielenosoituksella.
Keltaliivien liike protestoi Pariisissa toukokuussa 2019.
Tuoreempina esimerkkinä voidaan pitää esimerkiksi koronarokotusten vastaisia sekä convoy-mielenosoituksia, joiden yhteydessä on niin ikään nähty viitteitä Venäjän vaikutustyöstä.
– Ja sitten on tietenkin brexit-kampanja, johon Venäjä pystyi vaikuttamaan ainakin jollakin tavalla. On todennettukin, että siinä rahaa liikkui, Wigell huomauttaa.
Wigellin mukaan Venäjän informaatiokampanjan vaikutukset näkyivät myös Suomessa vuonna 2015, kun niin sanottu pakolaiskriisi ravisutti Eurooppaa.
– Se kaikki eripura, joka syntyi ja populistiset puolueet, jotka saivat siitä voimaa. Kyllähän Venäjä selvästi vahvisti sitä ilmiötä. Mutta kuinka paljon? Selvästi on nähtävissä, että kyllä se on kiihdyttänyt polarisaatiota sekä kiihdyttänyt äärijärjestöjen ja populististen puolueiden nousua.
Lue lisää: Ovatko Venäjän valtit jo pöydällä ja oma talous kuralla? Katso Hanna Smithin koko analyysi tästä
Laajamittaisen sodan käynnistyttyä Ukrainassa länsimaat ovat kuitenkin osoittaneet yhtenäisyytensä olevan tallella. Tämän uskotaan tulleen myös Putinille yllätyksenä.
Wigellin mukaan hybridi- ja talousvaikuttaminen hajottaa rivejä tehokkaasti, koska niiden aiheuttama uhka ei ole selvästi nähtävissä tai todennettavissa.
– Mutta kun lähdetään tällaisella hyvin traditionaalisella geopoliittisella sodalla uhkaamaan, uhasta tulee silloin niin kova ja eksistentiaalinen, että se yleensä yhdistää sen kohteena olevat, Wigell arvioi.
Sodan myötä Venäjän vaikutustyö saattaa kuitenkin vaikeutua monella tapaa, sillä kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö helmikuussa totesi, ”naamiot on nyt riisuttu”.
– Sen kaltainen vaikuttaminen, jota Venäjä on aika menestyksekkäästi tehnyt viimeisen 10 vuoden ajan, on paljon vaikeampaa nyt. Eivät he pysty toimimaan siellä varjoissa enää, vaan nyt uhka on suora ja näkyvissä kaikille. Eikä Venäjällä ole samanlaisia resurssejakaan enää, Wigell sanoo.