Nobel-viikko alkaa lääketieteellä – Yle seuraa nobelistien nimien julkistamista suorana
Syksyn perinteisen Nobel-viikon aluksi kerrotaan luonnontieteiden uudet nobelistit. Loppuviikolla vuorossa ovat Nobelin kirjallisuus- ja rauhanpalkinto.
Ruotsalaisen keksijän ja liikemiehen Alfred Nobelin testamenttaaman omaisuuden korkotuottoja jaetaan jälleen kerran luonnontieteiden tutkijoille, joiden työstä on Nobel-komiteoiden mielestä ollut eniten hyötyä ihmiskunnalle.
Nobel-viikko alkaa lääketieteen tai fysiologian voittajien tai voittajan julkistamisella. Tiistaina ovat vuorossa fysiikan ja keskiviikkona kemian tuoreet nobelistit.
Nobel-säätiön sääntöjen mukaan palkittuja voi kussakin luonnontieteessä olla enintään kolme. Ryhmiä ei palkita. Sitä on tiedemaailmassa arvosteltu yhä voimakkaammin, koska nykytieteessä tulokset syntyvät jopa satojen tutkijoiden yhteistyönä.
Valitut saavat mitalinsa, kunniakirjansa ja 11 miljoonan kruunun eli noin 920 000 euron rahapalkintonsa Nobel-gaalassa Tukholmassa joulukuussa.